Suomen ilmailumuseolle tehty Päivässä Pariisiin -näytelmä tarjosi koomisia vertailuja lentoemännän työstä ennen ja nyt. Pääosaesiintyjinä nähtiin äiti ja tytär, kun lentoemännät Marika Sampio-Utriainen ja Kristiina Utriainen jakoivat matkustamon ja arkielämän lisäksi näyttämön. Kuinka lentoemännän työnkuva ja siihen liitetty glamour ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa?
Lentoemäntä Marika Sampio–Utriainen vastaa puhelimeen valoisalla äänellä. Kiire ei kuulu, vaikka hän on lähdössä Pekingin-lennolle suoraan haastattelusta.
– Ei tämä ole enää makoilua maailmalla, summaa Marika Sampio-Utriainen lentoemännän työn muutoksen 80-luvulta tähän päivään.
Aiemmin kaukolennoilla saattoi kohteessa vierähtää lähemmäs viikko. Nyt edellisellä San Franciscon lennolla viivyttiin vain pakollinen lepoaika.
Aktiivista uraa tekevä pitkän linjan lentoemäntä on ollut alalla 31 vuotta. Lentäminen kulkee suvussa, sillä myös tytär Kristiina Utriainen toimii lentoemäntänä. Kristiina Utriainen on lentänyt neljä vuotta. Lentäminen on aina ollut perheessä vahvasti läsnä, sillä myös Kristiinan isä lentää – ohjaamossa kapteenina.
– Emme ole kaikki kolme olleet samalla lennolla, mutta ehkä sekin päivä koittaa, Kristiina nauraa.
Yhteinen lento äidillä ja tyttärellä toteutui nopeasti. Aiemmin uraa joutui tekemään pitkään ennen kuin pääsi kaukolennoille, mutta nykyään vastaavaa eroa kotimaan, Euroopan ja mannerten välisten lentojen välillä ei ainakaan Finnairilla ole.
Rakkaudesta Pariisiin ja perhe-elämään
Lentoemännän työn ohella Marika Sampio-Utriainen näyttelee ja käsikirjoittaa. Ilmailumuseolle monitoiminainen teki humoristisen monologinäytelmän Päivässä Pariisiin, jossa mennyt ja nykyisyys kohtasivat koomisellakin tavalla.
Näytelmän lentoemäntä Solveig eli Marika työskentelee näytelmässä vuoden 1953 tyyliin sikareita herroille ojennellen. Nykyajan matkustamohenkilökuntaa edustava Sofia-Kristiina, eli Kristiina Utriainen kauhistuu pilvien yllä tupruttelijoita, kun häntä pyydetään tarjoilemaan matkustajille savukkeita hopeatarjottimelta.
– Hei Solveig! Eihän koneessa saa polttaa! Ja tupakansavuhan haisee ihan hirveelle!
– No tarjoa sitten näitä eucaluptys-karamellejä! Vai onko niissäkin hajuhaitta? Kermakaramelleissä ei ainakaan ole… Voit samalla jutustella matkustajien kanssa ja tarjota palveluitasi. Vaikka kysyä: Ompelenko tuon putoavan napin paitaanne?
Dialogi tuo esiin radikaalin muutoksen ajankuvassa ja lentomatkustamisessa. Näytelmässä ollaan lennolla Finnairin, silloisen Aeron, Convair 440 Metropolitan -koneen neitsytmatkalla Pariisiin.
Marika Utriainen on aina rakastanut Pariisia ja lentämistä, joten idea näytelmästä syntyi hetkessä. Hän on kirjoittanut useita näytelmiä historiaan jääneistä suurnaisista, ja naisnäkökulma välittyy vahvasti myös näytelmän dialogista.
Neljän lapsen äitinä myös Sampio-Utriainen luuli joutuvansa luopumaan lentämisestä. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen järjestyi kuitenkin au pairien avulla. Vielä 60-luvulla oli toisin. Lentoemäntien oli oltava naimattomia neiti-ihmisiä, luonnollisesti lapsettomia ja mieluusti kauniita ja hoikkia, jopa missejä.
Jos nykyiset rekryilmoitukset tuntuvat monella alalla olevan loputtomia toiveiden tynnyreitä, on Aero Oy:n työpaikkailmoitus 50-luvulta melkoinen vaatimuslista:
Aero hakee lentoemäntiä: Jos olette terve nuori nainen, ulkonäöltä ja käytökseltä miellttävä, luonteva, avulias ja älykäs ja lisäksi hallitsette suomen- ja ruotsinkielet täydellisesti, puhutte englantia sujuvasti ja tulette toimeen jollakin muulla kielellä sekä olette lasten- ja sairaanhoitajakurssin käynyt, niin silloin on teillä mahdollisuudet päästä lentoemännäksi. Lähettäkää hakemuksenne, johon on liitettävä kasvo- sekä rintakuva ja todistusjäljennökset suosituksineen.
Vielä 80-luvulla lentoemäntien virkapukusääntö oli varsin jähmeä. Nykysukupolvi on Kristiina Utriaisen mukaan tietoisia oikeuksistaan ja myös vaatii niitä. Myös pukeutuminen on lennoilla vapaampaa.
– Vaikka meillä on look book, se antaa paljon joustovaraa. Minulla on usein housut töissä, ja muutenkin voi asustaa haluamallaan tavalla, Kristiina kertoo.
– Minulla ei kyllä ole ollut koskaan housuja, vaan aina hame ja korkkarit. sikäli olen jämähtänyt johonkin menneeseen, Marika sanoo.
Hymyilevät turvallisuusasiantuntijat
Turvallisuus on lennoilla aina ykkösosassa, samoin kuin lentoemäntien ja stuerttien koulutuksessa sekä ammattiin pakollisina kuuluvissa täydennyskoulutuksissa. Turvallisuus on asia, josta ei ääneen asiakkaille puhuta.
– Se mikä on ykkösasia, ei näy. Turvallisuus on asia, jota ei saa mainostaa, ja samalla se on itsestäänselvyys, naiset pohtivat.
Vaikka moni asia on muuttunut vuosikymmenten saatossa, molemmat ovat samaa mieltä siitä, että ihmisten kohtaaminen on ammatissa tärkeintä turvallisuuden jälkeen. Vaikka toisinaan tuntuu, että lennolle noustaan kuin bussin kyytiin, on lentomatka ja edessä siintävä loma edelleen monelle kauan odotettu kohokohta, johon on ehkä säästetty pitkään.
– Joka matkalla on myös joku, joka pelkää. On osattava olla läsnä. Kerran eräs matkustaja sanoi keskustelujemme jälkeen, että kiitos, tämä lento oli juuri mitä tarvitsin. Siitä tuli tosi hyvä mieli. On etuoikeus saada kohdata ihmisiä, Marika sanoo.
”Minä pääsin korkeuksiin, minusta ei tullut lääkärin rouvaa, mutta minusta tuli tarjoilija,
tulkki, lastenhoitaja, siivoja, toisinaan myös poliisi, palomies ja psykologi. Minusta tuli
lentoemäntä. Jokaisella lennolla on mukana palanen meitä. Me kaikki vuosien varrella
matkustamohenkilökuntana toimineet – olemme Suomen lentoemäntä – ja stuertti.”
Kursivoidut sitaatit Marika Sampio-Utriaisen Suomen Ilmailumuseolle tehdystä näytelmäkäsikirjoituksesta Päivässä Pariisiin.
Artikkelikuvassa Kristiina Utriainen ja Marika Sampio-Utriainen. Äiti ja tytär jakavat uravalinnan lisäksi myös Päivässä Pariisiin -näytelmäkokemuksen. Kuva: Anu Kievari.
Aisti 1950-luvun lentomatkailun tunnelmaa
Kiipeä 1950-luvulta 1980-luvulle liikennöineen matkustajakoneen Convair Metropolitanin matkustamoon ja aisti menneen maailman lentotunnelmaa.
– Aito 50-lukulainen lentokone ja sinne sisälle pääsy on ehdoton kohokohta monelle museokävijälle, kertoo Museolehtori Tiia Fynes Suomen Ilmailumuseosta.
Ilmailumuseon Convair 440 Metropolitan OH-LRB on Finnairin historian pisimmän työrupeaman, 27 vuotta, tehnyt lentokone. Ansaitulle eläkkeelle Convair jäi 30.4.1980, jolloin se lensi viimeisen lentonsa. Museokäyttöön konekaunotar pääsi vuonna 1983.
Convairin tunnelmaa ja vintage-nahkaistuimen pehmeyttä pääsee kokemaan Ilmailumuseon pysyvässä näyttelyssä Vantaalla. Kone toimi myös Päivässä Pariisiin -näytelmän innoittajana.
Lisätietoja saat Ilmailumuseon verkkosivuilta.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta