Punainen majakkalaiva Kemi tyynessä kesäsäässä. Sininen meri ja taivas.

Ankkurinappi vain muistoksi jäi

24 marraskuun, 2021

Museoissa säilytettävien nappien määrä täytyy olla melkoinen. Monesti ne tulee sivuutettua, mutta nyt fiilistellään hetki ankkurinappien äärellä. Pistä J. Karjalaisen kappale Ankkurinappi soimaan ja heittäydy hetkeksi sen tunnelmaan.

”Pyydän Varastotoimiston hankkimaan ja minulle lähettämään Majakka-alus Kemin miehistöä varten

  • 5 kpl Venelakkeja
  • 5 kpl isoja ankkurinappeja
  • 2 kpl pieniä ankkurinappeja
  • 2 kpl tähtiä m/a Kemin perämiestä varten
  • 5 kpl Merenkulkuhallituksen virkamerkkejä”

Tällaisen listan Kemin päällikkönä 1956–1965 toiminut majakkalaivuri Risto Sorela on lähettänyt Merenkulkuhallituksen Varastotoimistoon Helsinkiin. Listasta saa mielikuvan, että miehistön asuissa ja niiden asiallisuudessa on ollut muutaman napin ja lakin mentävä aukko.

Lyhyt kirje antaa hauskasti ajankuvaa menneestä. Enää ei lähetetä yksittäisiä nappitilauksia kirjepostissa pääkonttorille asti. Kauanko on mahtanut kulua aikaa ennen kuin tilatut tarvikkeet ovat päätyneet avomerellä keikkuvalle majakkalaivalle?

24 kappaletta metallisia, kullanvärisiä nappeja, joissa päällä kohokuviona ankkuri. Napit ovat kiinni pahvilevyssä
Ankkurinappeja Suomen merimuseon kokoelmasta. Tällaisia nappeja on käytetty luotsien univormuissa.

Sinua ja laivaa ootan joka yö

Sitä ei arkistoaineisto kerro, keneltä ja miksi nappeja puuttui. Minun mielikuvitukseni yhdistää yksittäisten nappien puutteen kuitenkin J. Karjalaisen kappaleeseen Ankkurinappi, joka on J. Karjalaisen ja Mustat lasit -yhtyeen Yö kun saapuu Helsinkiin -levytykseltä vuodelta 1982.

Laulussa ankkurinappinen hahmo jättää jäljen rannalla odottavan sydämeen, mutta muistoksi jäi vain ankkurinappi. Tarina ei kerro, palaako hän hakemaan nappiaan. Kappale toistaa varsin stereotyyppistä kuvausta merimiehistä heiloineen, mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – korvamato on taattu.

Sataman huvit on mainittu myös Majakkalaiva Kemin arkistoaineistossa.

– He käyvät viikon rymistämässä maissa oikein ja tekevät itsensä sairaiks ja sitte tulevat tänne, niin tämähän on tavallaan niin kuin parantola. Täällä on hyvät ruuat ja lepoakin saa tarpeeksi ja raittiit ilmat puhaltelee, on aluksen viimeisin kapteeni Job Heikkinen kertonut.

Jos palataan mielikuvitusmatkalta todellisuuteen, ei majakkalaiva Kemillä ja J. Karjalaisen kappaleen tarinalla ole tekemistä toistensa kanssa. Mielikuva ankkurinappisesta hahmosta satamakaupungin yössä jatkaa kuitenkin eloaan vielä tänäkin päivänä, vaikka rahtilaivojen satamakäynnit ovat lyhyitä ja merenkulku on monella pitkäaikainen ammatti nuoruusvuosien seikkailujen sijaan.

Totta majakkalaiva Kemin vaiheista voit lukea verkosta löytyvästä Majakkalaiva Kemi – Historiaselvityksestä (linkistä avautuva PDF-julkaisu on isokokoinen). Suomen merimuseon kokoelmiin kuuluvan aluksen sisätilat restauroidaan vuosina 2021–22. Alus tulee olemaan avoinna yleisölle kesäisin Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa, jossa kesäistä Kemiä odottaa jo talvinen jäänmurtaja Tarmo.

Sivun yläreunan artikkelikuvassa majakkalaiva Kemi kelluu tyynessä kesäsäässä asemapaikallaan Kemin edustalla vuonna 1972. Kuva: Martti Heikkinen. Suomen merimuseon kuvakokoelmat. Museovirasto.

Johanna Aartomaa