Viluisia rautatiematkustajia, miekkailevia postinkantajia ja huippunuijia. Tässä postauksessa nostamme kokoelmien kätköistä Trafiikki-museoiden eriskummallisimmat esineet ja tärähtäneimmät tarinat. Voivatko kaikki näistä olla ihan tottakaan?
Suomen Rautatiemuseo: Vilu-toimikunta
Kirjoittaja: Antti Kalliola, tietopalveluasiantuntija Suomen Rautatiemuseossa.
Suomalaiset rautatiematkustajat kärsivät takavuosikymmeninä alituiseen kylmyydestä. Matkustajavaunuissa kävi kova veto ja viima erityisesti talvikuukausina, mutta ongelma ei meinannut talttua kesäisinkään. Tästä syystä 1960-luvun alussa perustettiin erityinen Vilu-toimikunta vastaamaan hyytävään haasteeseen. Toimikunta perehtyi ansiokkaasti jäätävään tehtäväänsä, joka huipentui niin kutsuttuun “Vilu-matkaan” maalis-huhtikuun vaihteessa 1962 Helsingistä Rovaniemelle. Omakohtainen ekskursio vakuutti jokaisen kylmästä kangistuneen toimikunnan jäsenen toimenpiteiden kiireellisyydestä ja välttämättömyydestä. Vilu-toimikunnan mietintö valmistui vuonna 1963 tarjoten lukuisia kehitysehdotuksia lämpimämpien junamatkojen puolesta, joista tänäkin päivänä nautimme.
APRILLIA!
Kuten muillakin toimialoilla ja muissakin organisaatioissa, myöskin rautateillä on kautta aikojen ollut erilaisia lyhenteitä joka lähtöön: Virkapukujen luontoisantitoimikunta oli (luonnollisesti) Vilu ja Virkapukutoimikunta (itsestään selvästi) Vipu!
Postimuseo: vannepusseja, miekkoja ja rintalaattoja
Kirjoittaja: Mirka Ylä-Mattila, Postimuseon viestintäsuunnittelija.
Postipusseja käytettiin postin kuljetuksessa ja lajittelussa. Joissain postipusseissa oli rottinkinen vanne. Tällaisen vannepussin postin työntekijä otti kyytiin liikkuvasta junasta avoimen oven kautta.
Tämä on totta! Laiturilla oleva henkilö ojensi pussin junaan, kun se ajoi ohi pysähtymättä. Pussissa oleva kova vanne helpotti pussin kiinniottoa.
Toisinaan postinkantajan työ saattoi olla niin vaarallista, että jakajalla oli mukanaan miekka.
Täyttä totta! Miekka varattiin mukaan mahdollisten postiryöstöjen ja petoeläinten varalta. Tämä kaksiteräinen sotilasmiekka on 1860-luvulta. Kourain on ympäriinsä uurreviivoin koristettu. Väistimen päät ovat pyöreät ja spiraalikoristeiset.
Paitsi vaarallista, postinjako oli myös arvostettua työtä. Jopa siinä määrin, että postinjakajat saivat virkamerkiksi rintaansa messinkisen tunnuslaatan.
Tämäkin on totta! Laattaan on taottu kuvaksi ratsastava, postitorvea soittava postinkuljettaja. Pyöreän laatan päällä on kruunu. Laatta on 1700-luvulta.
Median museo ja arkisto Merkki: Huippunuijalle töitä
Kirjoittaja: Aikku Meura, Merkin tapahtumakoordinaattori.
Kirjapainotyössä ei menneinä vuosikymmeninä aina riittänyt tavallinen nuija, vaan tietyissä kohopainoladonnan työvaiheissa tarvittiin oikea huippunuija.
Sanomalehtien ja kirjojen valmistaminen ennen tietokoneiden aikakautta edellytti metallisten ladelmien kanssa työskentelyä. Erilaisista metallikomponenteista koostuvan tekstiladelman pinnan piti olla oikean korkuinen – mahdolliset virheet pinnassa nuijittiin alas huippunuijalla. Näitä virheitä kutsuttiin ammattislangissa huiputtamiseksi: vääristä kohdista kohollaan oleva ladelma siis huiputti.
Tämä Merkin kokoelmiin kuuluva huippunuija ei ole aprillia, vaan totisinta totta. Nuijaa tarvittiin Sanoman kirjapainossa ainakin 1960–70-luvuilla.
Tekniikan museo: Kenkäröntgen
Kirjoittaja: Taru Tervo, Tekniikan museon amanuenssi.
1920-luvulla tavarataloihin alkoi ilmestyä kenkäröntgenlaitteita, eli pedoskooppeja. Laitteen johtavana ajatuksena oli asiakkaan kengän istuvuuden arviointi, ja ne toimivatkin mainioina vetonauloina kenkäkaupoissa. Niistä oli iloa ja apua etenkin lasten kenkien sovituksessa.
Myös tämä on totta! Koipi kenkineen sujautettiin ensin laitteeseen, minkä jälkeen niiden välistä suhdetta tarkasteltiin kenkäröntgenin päälipuolella olevan aukon kautta. Näkymänä oli fluoresoiva levy, jolle röntgensäteily muodosti kuvan jalkaterän luista sekä kengän ääriviivoista. Suomessa esimerkiksi Stockmannin kenkäosastolla Helsingissä on voinut saada tätä säteilevää palvelua osakseen.
Muutamien hohdokkaiden käyttövuosikymmenten jälkeen jouduttiin kuitenkin toteamaan, että asiakkaiden ohella etenkin myyjät altistuivat työssään suurille määrille säteilyä. Tämän seurauksena laitteiden kieltäminen yleistyi 1950-luvun loppupuolella, kunnes ne poistuivat käytöstä lopulta kokonaan.
Kaikesta negatiivisesta huomiostaan huolimatta pedoskoopit ovat niittäneet myös kunniaa! Nimittäin, vuonna 1999 kenkäröntgenlaitteet pääsivät Time-lehden listalle, jolla esiteltiin 1900-luvun 100 huonointa ideaa. Kenkäröntgenistä sanotaankin aiheutuneen enempi haittaa kuin hyötyä, minkä lisäksi laitteen antaman tiedon olisi saanut ihan vain kengän kärkeen jäävää tilaa tunnustelemalla. Tosin, olisiko se tehnyt yhtä lähtemättömän vaikutuksen?
Näiden omituisten objektien ja sitäkin kummallisempien kertomusten myötä haluamme Trafiikista toivottaa kaikille hämmentävää aprillipäivää!
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta