Sininen emaloitu sylkykuppi junista, siipipyörätunnus ja kirjaimet SVR FSJ.

Esine edellä: Rautatiemuseo 3D-oppimispolulla

30 marraskuun, 2020

Pitkään kolmiulotteisista esineistä on joutunut tyytymään kaksiulotteisiin kuviin. Nyt maailma on muuttumassa ja museotkin ovat päässeet testaamaan uusia tekniikoita. Niinpä mekin Rautatiemuseossa halusimme kokeilla ja oppia – ja teimme pari mallia!

Trafiikin 3D-hanke (lue lisää Trafiikki-blogin postauksessa) herätti jo heti alkuunsa Rautatiemuseossa innostusta. Meillä oli kokemusta rautatiekaluston sisätilojen panoraamakuvauksesta, mutta esineiden 3D-kuvaus tai mallintaminen oli ollut vain kaukainen haave.

Hankkeen kulmakivet: kokeilu ja oppiminen houkuttelivat – ideoita ja toiveita jo oli.

Tärkeäksi koettiin tutustua 3D-kuvaamisen mahdollisuuksiin ja oppia ymmärtämään sekä prosessia että mallien käyttömahdollisuuksia. Näin ollen 3D pystyttäisiin paremmin huomioimaan museon tulevissa projekteissa.

 

Ensimmäiset kuvaukset

Valmistauduimme kuvaamaan hankkeen puitteissa 3 esinettä. Pyrimme valikoimaan esineet sekä niiden rautatiehistoriallisen merkityksen ja edustavuuden että mahdollisuuksien kokeilun näkökulmasta.

Halusimme samalla testata eri materiaalien, muotojen ja kokojen toimivuutta ja käytännöllisyyttä kuvauksissa. Ihanteellisinta olisi tietysti ollut saada kuvattua oikea veturi.

Alkuinnostuksen jälkeen haaveita piti hieman rajoittaa, joten resiina sekä matkustajavaunun pienoismalli valikoituivat edustamaan isoa kalustoa kuvauskokeilussa. Vielä tässä vaiheessa emme tienneet, että valitut kohteet olivat aika hankalia ensi yritykseen.

Resiina valikoitui halusta testata kookkaampaa esinettä, jossa oli lisäksi tanko, jota epäilimme hankalaksi mallinnettavaksi. Haasteet taisivat olla kuitenkin muualla.

Kolmantena esineenä kuvattiin virkalakki. Lakeista valittiin punainen junanlähettäjän lakki sen kontekstitietojen takia (= omistaja: ensimmäinen naisasemapäällikkö Milly Tojkander). Myös virkapukujen kuvaaminen kiinnosti, mutta niiden kohdalla ymmärsimme haasteet liian suuriksi tähän hankkeeseen.

Rautatiemuseon monitoimitilassa kuvaaja kuvaa matkustajavaunun pienoismallia.
Ensimmäisellä kuvauskierroksella jouduimme kuvaamaan museon yleisötiloissa…
Rautatiemuseon veturitallin seinustalla kuvaaja kuvaa pumppuresiinaa.
… ja ulkona.

Ensimmäisen kuvauskierros opit

Ensimmäiseltä kuvauskierrokselta saimme kasan kuvia, jotka lähetettiin mallin kokoamista varten tässä vaiheessa yhteistyökumppaniksi löydettyyn Ninmaan. Ensimmäiset versiot malleista opettivat meille paljon:

Jos esineessä on koloja ja eritasoisia pintoja runsaasti, se vaatii enemmän kuvia, tasaisen kaikkialle yltävän valon. Myös jokaisen hankalamman yksityiskohdan kuvaaminen eri kuvakulmista on tärkeää.

Esineen paikallaan pysyminen liikkumatta ja muodossa on tärkeää hyvän mallin saamiseksi pehmeämmissä materiaaleissa.

Pumppuresiinasta tehdyn 3D-mallin pohja
Varsinkin isoilla esineillä, kuten resiina, kuvausolosuhteet ja esineen kiertäminen ja kääntäminen olivat haastavia.

Resurssit voivat rajoittaa kuvausten järjestämistä – paremmilla resursseilla saa parempia lopputuloksia. 

Rautatieläisen punaisen virkalakin 3D-mallinnoksen virheitä
Eräänlainen lopputulos: virkalakin mallinnoksen epäonnistuneita kohtia.

Lakin ensimmäinen mallinnos ei ollut kovin onnistunut. Se johtui siitä, että lakki pääsi liikkumaan käännettäessä, eikä kuvia ollut tarpeeksi. Myös valaistus oli puutteellinen. Kaikki nämä asiat olivat omiaan heikentämään lopputulosta. Lakkia kuvatessa opittiin kuitenkin paljon näistä virheistä ja ongelmia pystyttiin korjaamaan seuraavalla kierroksella.

 

Esinevalinnat – toinen kierros

Ennen toista kuvausyritystä saimme koulutusta esinevalintoihin.  Valitsimme 10 esinettä kokoelmistamme ja pääsimme arvioimaan niitä seuraavassa yhteisessä koulutuksessa helppouden, vaikeuden ja mahdollisuuksien näkökulmista. Myös esineen kunto ja sen myötä tulevat rajoitukset on hyvä ymmärtää etukäteen. Museoammattilaiset arvioivat itse mikä on turvallista esineen käsittelyä, jos mukana käytetään ulkopuolista kuvausapua.

Toiselle kierrokselle valitsimme melko keskeisiä esineitä, käyttömahdollisuudet mielessämme. Enää emme kuitenkaan yrittäneet hakea koko rautatiehistoriaa edustavia esineitä. Otimme kuvattavaksi esineitä, joita halusimme hyödyntää muissa ajankohtaisissa projekteissa. Mietimme merkittävyyden lisäksi ajankohtaisuutta ja mallin hyödynnettävyyttä. Toki halusimme vielä kokeilla ja testata eri materiaaleja ja kokoja (nyt suuntasimme katseemme pienempiin esineisiin).

Vaikka meillä oli edelleen kokeilunhalua, ymmärsimme haastavien ja isompien esineiden tuoman työmäärän.  Emme halunneet tehdä liian monimutkaisia ja vaikeita juttuja, vaikka ideoita niihinkin riitti, vaan saada myös toimivia malleja.  Silloin voisimme testata myös mallien käyttöä paremmin. Pois jätettyjen esineiden kohdalla pohdimme hyödynnettävyyden tärkeyttä ja ajankohtaisuutta. Jos materiaali ei sovi tuleviin suunnitelmiin, ei kannata ottaa työn alle sellaista esinettä jota ei saa käyttöön.

Valtionrautateiden vesikarahvi, keisarillinen WC-istuin ja resiinapienoismalli nukeilla.
Jätimme pois resursseihin nähden mahdottomat valinnat kuten lasipullon. Lasin kuvaaminen kun ei onnistu tällä tekniikalla vaarantamatta museoesineitä. Vessanpöntössä mallin jatkokäytön suunnittelu olisi ollut työläs ja ei tällä hetkellä tarpeellinen, vaikka idea oli kiva. Resiinapienoismalli nukkeineen oli liian monimutkainen runsaine yksityiskohtineen.

 

Toisen kuvauskierroksen opit

Täytyy ymmärtää mitä voi saada ja mistä täytyy luopua, jos haluaa tietynlaisen lopputuloksen. Käyttötarkoitus määrittää tätä. Esimerkiksi pelimaailman ja tutkijan vaatimukset ovat erilaisia. Siksi pohdimme käyttötarkoitusta ja autenttisuuden vaatimusta paljon ennen kuvaamista.

Rautatieläisen virkalakki, jolle rakennettu rautalangasta ja kuplamuovista tuki.
Tukirakenteiden tekeminen kuvausta varten oli hauska haaste, sillä niiden piti toimia esinettä suojelevasti sekä kuvausta auttaen. Rautalanka taipui lakkia varten ja sitä leikattiin ja teipattiin lakin hauraaseen sisäosaan sopivaksi.
Kamera kuvaa pöytään teipatun putken päällä olevaa mitalimaista jetonia.
Jetonille tehtiin kuvaustuki kupariputkesta, joka pikaisesti lyhennettiin sopivaksi ja reunat pehmennettiin teipillä, jotta pinta ei naarmuunnu. Putki teipattiin pöytään kiinni ja avot, jetonin alusta oli valmis! Näin jetoni saatiin kuvattua myös reunan alapuolelta yhtenevästi. Pieni esine ei välttämättä ole mitenkään helpompi kuvata, sillä se saattaa liikkua kuvaamisen aikana mikä johtaa mallinnoksen epäonnistumiseen.

Tukirakenteiden poisto jälkityöstöllä vaativat kuvankäsittelyä jolloin täysi autenttisuus katoaa. Aidon kiillon saaminen malliin takaisin vaatii kuvankäsittelyä. Esimerkiksi jetonissa lasite hävisi vaakunoista kokonaan ja sen takaisin lisääminen ei näyttänyt aidolta.

Henkilö kääntää sylkykuppia 3D-kuvaustilanteessa.
Esine on pystyttävä kuvaamaan myös pohjasta. Esineen muoto, yksityiskohdat, erilaiset pintamateriaalit vaikuttavat työmäärään ja onnistumiseen.

Esinevalintojen onnistuminen

Lopputulokseen olemme oikein tyytyväisiä. Kuvattuja esineitä on kahdeksan, joista onnistuneina pidämme seitsemää. Resiinakin onnistui kohtalaisen hyvin, vaikka puutteita kuvissa oli.  Millyn lakki päätyi AR-korttiin, jossa sitä voi sovittaa omaan päähänsä ja kokea…jotain jännää.

AR-sovellukseta oleva kuva tytöstä virkalakin 3D-mallinnos päässään.
Historiaa voi tutkia myös viihtymällä. Kuva AR-sovelluksesta.

Esinevalintojen onnistumista toisella kierroksella auttoi se, että niille oli mietitty käyttötarkoitusta. Myös esineen materiaalit sekä helppous ja vaikeus suhteessa resursseihin mietittiin valmiiksi ja tämä tuki onnistumista.

Ajankohtaisin 3D-hankkeessa kuvattu esine on jetoni, josta työstimme Ninman kanssa videon. Video on parhaillaan nähtävillä Pietarin rata 150v näyttelyssämme. Oli hienoa saada jetoni esille näyttelyyn uudella tavalla, jota emme ole ennen käyttäneet.

 

Tutustuttuamme 3D-kuvauksen saloihin opimme ymmärtämään mikä on mahdollista ja mikä haastavaa. Siksi osasimme pitää laatuvaatimukset korkealla. Oli tärkeää, että yhteistyö mallin jälkityöstössä toimi hyvin ja että molemmat osapuolet ymmärsivät mistä puhuttiin. Välivaiheita käytiin yhdessä läpi ennen jatkokäsittelyä ja viimeistelyä.

Kaiken kaikkiaan 3D-hanke oli mahtava oppimiskokemus, jossa saatiin mahdollisuus kokeilla mallintamista erilaisilla esineillä ja samalla tehtiin hienoja 3D-malleja suoraan käyttöön. Nyt osaamme valita 3D-ratkaisuja silloin, kun ne hyödyntävät työtämme ja tiedämme miten ne saamme ne aikaiseksi.

 

Tutustu muihin 3D-malleihimme Sketchfabissa!

 

Kuvat: Suomen Rautatiemuseo
3D-mallit (sylkykuppi, jetoni ja AR-sovelluksen lakki): Ninma

Marina Bergström ja Ilsi Lantunen, Suomen Rautatiemuseo