Tiski erotti ammattilaisen ja asiakkaan. Oliko asiakas aina oikeassa? Entä ammattilainen? Kesätyöläisen muistot huoltamotyöstä 1990-luvun kuumina kesinä kertovat muutoksen ajoista.
Myyjänä oppi sanomaan ei.
”Ei, meillä ei valitettavasti ole elintarvikkeita myynnissä lainkaan, kun kylmäkaapit eivät mitenkään mahtuisi tänne. Jäätelöä olisi kyllä.”
”Ei, meillä ei ole Veikkausta täällä, seinän takana kahviossa on. Tuulettimen hihnoja ja öljyjä löytyisi kyllä.”
”Ei, meillä ei ole kaljaa, vieläkään. Tupakkaa olisi kyllä.”
Gulf se oli alkujaan ollut. Autopalatsin lounaisin nurkka, pinta-alaltaan alle kymmenys koko laitoksesta, ja siinäkin on jo pesuhalli mukana. Suuren autopalatsin, ainakin 1960-luvun lopun riihimäkeläisellä mittapuulla. Auto-City Oy oli täyden palvelun Volvo-liike, autokauppa pikkukaupungin pääkadun pohjoispäässä.
Suuri talo, suuri piha
Auto-Cityssä oli alkujaan auto- ja konemyynti, huoltokorjaamo niin kevyille kuin raskaillekin tapauksille sekä tietysti peni, savuinen ja rakastettu kahvio. Niin, ja Gulf. Mittarikenttä oli aikojen saatossa vaihtanut paikkaansa, saanut ylleen katoksen ja pukeutunut 1980-lukuiseen Esson punamustaan tyyliin. Pihan pohjoispää oli valtava, avoin kenttä, joka oli varattu raskaalle kalustolle ja työkoneille. Vielä 1980-luvulla se oli usein täynnä.
1990-luvun alkupuolella automyynti tyrehtyi lamaan ja korjaamoon tuli uusi yrittäjä, jolla oli tulevaisuuteen sopiva strategia. Vuosikymmenen loppupuolella nousuun lähtenyt korjaamo oli jo muualla ja tilalla ajan tavan mukaan kirpputori. Ikkunan takana myymälä oli muuttunut vähemmän. Myymälä oli pieni ja täynnä tavaraa. Vasemmalla juomakaapit ja jäätelöpakastin erottivat modernin menon menneestä. Oikealla autotarvikkeiden hyllyt jatkuivat takahuoneen varaosavarastoon. Ketjun pontevasti mainostamat kausituotteet sijoitettiin näkyvästi mutta ahtaasti jonnekin pastillien ja patukoiden väliin.
”Ei, ei ole sämpylöitä, mutta Simcan kärjet täällä olisi.” Varaosien päälle tuppasi kertymään pölyä.
Yksinäistä tiskin takana
Pesuhalli pestiin ennen ensimmäistä asiakasta. Ilmaletkut, vesikannut, 2-tahtimittarin sekoittaminen, mainoskyltti ulos, sitten vain odottamaan. Sunnuntaina kaupunki heräsi kovin verkkaisesti. Joskus harvoin pihan pohjoispään kentällä odotti aamulla jonkun kovia kokenut, varastettu auto.
Rasvahallin puolella sai tupakoida, ulkona ei. Pyhäaamun asiakkailla, yövuoroaan lopettavilla taksikuskeilla ei ollut enää kiire, vaan tupakoimaan jouti pidempäänkin. Tarinat eivät olleet välttämättä tosia, mutta viihdyttäviä ne kyllä olivat.
Ikkunoista katseltiin ulos kaltereiden välistä. Joskus marraskuussa iltasella puistatti mennä pihalle keräämään tavaroita sisään. Murtovarkaudet olivat olleet huoltsikoiden murheena jo vuosikymmenet, mutta ajatus ryöstöstä kammotti. Bensavarkaudet olivat se tavallisin riesa. Mittarikenttää sentään valvottiin sisältä, Nesterin punaisista digitaalinäytöistä, mutta muistin piti olla kunnossa. Kolmosmittarista kolmekymppiä ysiysiä keltaiseen Volvoon, minnehän se nyt meni? Kanta-asiakkaat varsinkin siirsivät autonsa pois mittarilta, ainakin jos oli asiaa kahvilaan. Toisinaan piha kuitenkin oli tyhjä, ja mittarikäynnistä muistutti vain Nesterin näytössä hehkuva litramäärä.
Hoksottimet kunnossa?
Ei pidä luulla, ettei kiirettä olisi ollut. Varsinkin arkiaamut seitsemän ja kahdeksan välillä saattoivat olla ruuhkaisia. Asiakkaita piti osata tervehtiä oikein. Pienessä kaupungissa tuli tuntea kasvot ja muistaa tavat. Joskus väsytti ja ajatukset harhailivat. Sanat menivät tervehtiessä sekaisin, bensalaadut ristiin ja puna nousi korviin.
Maksutapoja oli monia, mutta käteinen oli vielä kuningas. Ensimmäisenä kesänä kortit höylättiin mankelilla, mutta pian tulivat lukijat tiskille. Joillekin asiakkaille myytiin vielä omaluottolapulle. Nämä jutut piti vain muistaa.
Sosiaalisten taitojen hienovirittämistä sai harjoitella toistuvasti, jos halusi löytää myönteisiä tapoja sanoa ”ei”. Viimeistään Esson myyntikoulutuksissa, uusia Snack & Shop -brändin tuotekonsepteja kuunnellessa ymmärsimme, että työskentelimme kahden aikakauden välissä.
Mikään ei koskaan pysy
1990-luvun puolivälissä ykkösmittari vaihtui korttiautomaattiin. Myönnytys aikojen muutokselle ja yritysasiakkaiden tarpeille. Kylmäasemien voittokulku oli jo pitkällä, mutta jotkin miehitetytkin asemat vielä sinnittelivät, kuka kahviolla ja kuka hyvillä huolloilla. Oli kuitenkin selvää, että näin ei voi jatkua loputtomiin.
Joitakin asiakkaita palveltiin Essollakin vielä mittarilla – itsepalvelu ei ollut aina ihan ehdoton sääntö, mutta melkein. Huoltohalliin ei enää otettu asiakkaita, paitsi hiukan puolisalaa, jos jonkun kesälomamatka uhkasi tyssätä pikkuvikaan. Rengastöitä tehtiin sesonkeina, mutta rajallisesti. Eihän Esso-renkaitakaan enää löytynyt kuin rengaskopin haalistuneesta julisteesta.
Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös vaarallisten kemikaalien käsittelystä ja varastoinnista jakeluasemalla 415/1998 selkiytti monen bensiinikauppiaan tilannekuvaa muuttuneessa maailmassa. Kaksoisvaippasäiliöt koskivat vain niitä, jotka jatkoivat alalla. Monessa tapauksessa ei kannattanut enää investoida.
Essolle ei koskaan tullut maitokaappia. Se sijaitsee nyt melko tarkasti vanhan rengasvaraston paikalla, nykyisen Lidlin eteläseinustalla, siinä sisäänheittotuotteiden jälkeen. Hyvin varustetun päivittäistavarakaupan laajan pysäköintikentän pohjoispäässä St1:n kylmäasema palvelee tämän päivän tankkausasiakkaita. Kaupan kassalta on mahdollista saada kesätöitä.
Artikkelikuva: Auto-City Oy:n Gulf-asema. Liikekiinteistö valmistui 1967. Kuva: Heikki Hajanti via Riihimäen kaupunginmuseo
Mobiliassa pääsee tutustumaan käyttövoimien historiaan sekä huoltoasemanostalgiaan Tankit täyteen -näyttelyssä. Näyttely on avoinna 31.1.2021 asti.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta