Mitä kuuluu lentoasema?

lokakuu 21, 2020

Tavallinen syksyinen arkipäivä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Sinivalkoisia siipiä nousee harvakseltaan ilmaan, muunmaalaisten lentoyhtiöiden koneita ei näy juuri ollenkaan. Yksittäisiä matkustajia ja perheryhmiä seisoskelee siellä täällä. Yksinäinen kahvila on avoinna, sieltä kävellään ulos nopein askelin pahvimuki kädessä. Vuosi on 2020, ja on perjantai 18. päivä.

Tarkastelussa kulutus ja lentomatkustamisen arkipäivä

Lentoaseman korona-arjesta poikkeaa Suomen Ilmailumuseon keltaisissa crew-liiveissä liikkuva maskeilla ja plekseillä varustettu neljän hengen ryhmä. Tarkemmassa katsannossa ryhmästä erottuu museoalan ammattilaisia: amanuenssit Tapio Juutinen ja Eijakristina Sumelius, museolehtori Tiia Fynes ja kameralaukkua kantava museomekaanikko Antti Laukkanen.

Samantyyppinen näky toistuu museoiden toimesta eri puolilla Suomea erilaisissa kulutusympäristöissä. Kyseessä on nykydokumentointitempaus, jonka järjesti TAKO, museoiden valtakunnallinen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto. Saman päivän aikana lähes 50 museota tallensi tämän päivän kulutuskäyttäytymistä valitsemastaan näkökulmasta.

Suomen Ilmailumuseo tallensi lentomatkustamiseen liittyvää kulutusta. Tapio Juutinen kuvailee, että Helsinki-Vantaan lentoasema on luonteva tallennuskohde kansainvälisen matkustamisen ja kuluttamisen ympäristönä – ja lentoaseman asiakastilat sisältävät monitahoisen yhdistelmän yritystoimintaa päivittäistavarakaupoista luksustuotteita kauppaaviin myymälöihin ja ravintoloihin.

Mitä lentoaseman tempauksessa käytännössä tapahtui? Lentoaseman porttialueella toteutettiin haastatteluja, valokuvattiin ja videoitiin. Matkustajilta kysyttiin matkustustottumuksista, tavasta hyödyntää lentoliikennettä sekä kuluttaa lentoaseman palveluita. Lisäksi tallennettiin kuvin ja kuvauksin porttialuetta yleisenä matkustamisen paikkana sekä täydennettiin museon Korona ja lentoliikenne -tallennushanketta.

Tarkkaa taustatyötä ja sattumanvaraisuutta

Tallennuspäivää edelsi pitkä työrupeama, jonka aikana tempausta suunniteltiin niin TAKOssa kuin Ilmailumuseolla. Tehtäviin kuului niin yleistä tempausviestintämateriaalien luomista, kuin myös jokaisen museon omaa työtä. Ilmailumuseossa mm. viestiteltiin tiuhaan tahtiin Finavian kanssa, ja sovittiin kulkuluvista sekä muista käytännöistä.

”Matkustatko työasioissa vai vapaa-ajalla? Oletko tehnyt ilmastokompensointia? Mitä mieltä olet Helsinki-Vantaan lentoasemapalveluista?” – Tässä muutamia esimerkkejä kysymyksistä, joihin matkustajilta haettiin vastauksia. Kysymysten valikointiin ja matkustajien kontaktoinnin tapaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Matkustajilta kysyttiin myös koronatunnelmista – ihmisten päästessä ääneen tarinat alkavat elää.

Tapio Juutinen kertoo, että henkilötietolainsäädännön huomioiminen haastatteluissa ja kuvaamisessa oli erityisen tarkkaa työtä. – Saimme aineistoa selkeillä käyttöluvilla, jotka mahdollistavat materiaalin jakamisen avoimena datana. Yksiselitteinen, universaali Creative Commons -lisensointi edesauttaa materiaalin yleishyödyllistä käyttöä myös kansainvälisesti. Kolmestatoista haastatellusta kaksitoista antoi luvan aineiston julkaisuun omalla nimellä, iloitsee Juutinen.

Ilmailumuseolle on kertynyt runsaasti kokemusta nykydokumentoinnista, mutta kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun henkilökunta heittäytyi ”feissaamaan” – eli jalkaantui osallistamaan sattumanvaraisia ihmisiä osaksi dokumentointia. Kokemus oli uuvuttava, mutta palkitseva: täyspakkaus selässä yli kahdeksan kilometriä kävelyä, mutta mikä määrä tarinoita ja tunnelmia matkassa!

 

Mikä ihmeen nykydoku?

Museot tallentavat kokoelmiinsa tietoa myös omasta ajastamme. Nykydokumentoinnilla tarkoitetaan uuden aineiston keräämistä museokokoelmiin eri menetelmin (esim. valokuvat, esineet, haastattelut, videot), dokumentoinnin kohteen ollessa jokin nykypäivän ilmiö.

 

Nykydokumentoinnin juuret ovat perinnetutkimuksessa ja kansantieteellisissä kyselyissä, eli sinällään kyse ei ole uudesta asiasta. Nykydokumentointi on tullut yhä tutummaksi tempausten myötä: kulutustallennusta ennen on tempaistu mm. suomalaista onnea ja yhteistä ruokailua tallentaen. Tempauksen avulla kerrotaan myös nykyajan museotyöstä ja sen monimuotoisuudesta.

 

Lentoasemaympäristön arkea on tallentunut paitsi median, myös toimijoiden itsensä johdosta niin verkkoon kuin muille alustoille. Tieto on kiinnostavaa, mutta sirpaleista – ja tehty yleensä spesifistä näkökulmasta ja tiedonvälitystarkoitus edellä. Lisäksi edellämainittujen myöhempää museokäyttöä rajoittavat julkaisu- ja aineistotekniset seikat. Kokonaisvaltaisella nykydokumentoinnilla voidaan yrittää tallentaa jälkipolville yksittäinen hetki tai otanta esimerkiksi tietyn toimijan tai ympäristön arkipäivästä.

 

Museon kokoelmiin tallentunutta materiaalia käytetään tutkimuksessa ja osaa jaetaan myöhemmin avoimella lisenssillä verkkoympäristössä Finna-palvelussa.

Mia Kunnaskari

Kirjoitus pohjautuu Tapio Juutisen blogikirjoitukseen Ilmailumuseon feissarit tallensivat lentoaseman kulutusta ja korona-arkea sekä muihin museon koronatallennuksen aikana julkaisemiin aineistoihin.