Mysteeritekstiilin matka Rautatiemuseon kokoelmiin, osa 1

marraskuu 12, 2019

Rautatiemuseon työntekijöiden tavalliseksi luultu työpäivä ei ollutkaan lopulta ihan tavallinen: elokuinen päivä sai jännittävän käänteen, kun museoon saapui yllättäen mystinen Valintatalon muovikassi, jonka sisällä oli eräs mielenkiintoinen tekstiili.

Amanuenssi Ilsi Lantunen paljastaa, miten kassin sisällön arvoitus selvisi ja mitä esineelle oikein tehtiin. Julkaisemme tekstin kahdessa osassa. Tässä ensimmäisessä osassa saat selville, millaisesta tekstiilistä oli kyse.

Tekstiilin alkuvaiheet museossa: muovipussista karanteeniin ja pakastimeen

”Tekstiili saapui Rautatiemuseoon pussiin pakattuna. Kurkistan pussiin, ja tajuan heti, että nyt käsissäni ei ole mikään ihan tavanomainen kangas vaan jotain paljon arvokkaampaa ja mielenkiintoisempaa.

Ensi töikseni kiikutan tekstiilin odottamaan pakastamista. En tutki sitä tarkemmin enkä ota sitä pois pussista, sillä se vaikuttaa liian suurelta tutkittavaksi ilman isoa pöytää.

Mietin huolissani, että tekstiili olisi saatava äkkiä karanteeniin, jos siitä vaikka leviäisi museon tiloihin salakavalasti koita ja muita tekstiilejä syöviä kuoriaisia, jotka iskisivät hampaansa arvokkaisiin kokoelmaesineisiin. Otollisissa olosuhteissa tuhoeläinongelma voisi aiheuttaa katastrofaaliset olosuhteet, joiden hallinta voi olla jopa mahdotonta. Siksi pakastamme Rautatiemuseossa kaiken orgaanisen, mikä pikku pakastimeemme mahtuu.

Kun asettelen tekstiiliä pakastimeen ilmatiivisti suljettuun pussiin, mielessäni käväisee ajatus: voisiko tämä olla juuri se huikean historian omaava museoesine, jota kaipasin aiemmin vuonna 2013 eräässä isompien tekstiilien kartoitusprojektissa?

Asia oli jäänyt kaihertamaan mieltäni jo silloin, kun tekstiiliä ei löytynyt, vaikka sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa.

Kahden viikon pakastusjakson aikana en ehdi kuitenkaan uhrata tekstiilille montaa ajatusta. Ajattelen sitä ainoastaan yhden kerran, kun otan virrat pois pakastimesta ja aloitan uuden pakastusjakson. Lämpötilan nostolla ja pudotuksella varmistan, että viimeisetkin mahdolliset ötökät tai munat kuolevat olosuhteiden vaihdellessa rajusti.

Tekstiili tutkimuspöydällä: arvoitus alkaa selvitä

Koska jo aluksi oli selvää, että tekstiili on kooltaan suuri, olin varannut sen käsittelyyn museon kokoustilan. Kahden viikon pakastussession jälkeen pääsen vihdoin ja viimein levittämään tekstiilin pöydälle. Pöytä toisensa jälkeen, lisättyäni neljännen pöydän, tekstiili mahtuu tasoon levitettynä kokonaan esille.

Viimeinkin näen esineen kokonaisuudessaan, ja tajusin arvelleeni oikein: kyseessä on kuin onkin lippu.

Hehkuvan punainen tekstiili lepää neljällä pöydällä mittojen ottoa varten.
Tekstiili vaati neljän pöydän rivin mittojen ottoa varten. Kuva: Ilsi Lantunen, Rautatiemuseo

Ihastelen hetken lipun kauniin punaista väriä, minkä jälkeen otan rullamittanauhan ja mittaan lipun. Huomaan, että lipulla on ihan mukavasti kokoa ja käsiteltävää pintaa riittää: mittaan lipun pituudeksi 323 cm ja korkeudeksi 130 cm.

Havaitsen myös, että lippu on koottu kahdesta pitkittäisestä palasta, jotka on liitetty pussisaumalla kiinni toisiinsa.

Tutkin lippua, ja näen siinä kaksipuolisen Suomen leijona-applikoinnin heraldisine ruusuineen, joita kuuluukin olla yhdeksän kappaletta tässä kuviossa. Kuva on tehty peilikuvaksi nurjalle puolelle.

Tekstiilin nurjalla puolella on värjäytymiä. Kuva: Ilsi Lantunen, Rautatiemuseo

Lipun pohjakangas tuntuu käteeni heti tutulta villalta, joten en tarvitse materiaalin tunnistuskokeita sen enempää. Kuvioon ommellut keltaiset applikoinnit ovat samoin selkeästi puuvillaa, mutta vaalean kankaan materiaalista en saa täyttä varmuutta. Se on pellavasekoitetta, mutta toista materiaalia en pysty tunnistamaan ilman lisäkokeita, joihin minulla ei ole nyt mahdollisuutta.

Tarkempi tutkailuni paljastaa, että lipun kuvio on tehty käsityönä: siinä näkyy tekijän yksilöllinen kädenjälki pisto pistolta! Joku aikalainen on saattanut tehdä suuren lipun koristelun täysin yksin, sillä kädenjäljestä näkee, että pistotyyli ei vaihtele.

Reunakangas on jämäkkää ja vahvaa säkkikangasta, peruspellavaa. Lipun reunakankaan molemmissa päissä on köydestä tehdyt kiinnityssilmukat, joilla lippua on voitu riiputtaa tangossa.

Varmuuden vuoksi yläreunaan on tehty isoin kirjaimin merkintä YLÄ, jotta leijona ei vahingossakaan päädy esille ylösalaisin.

Tekstiilin reunassa on merkintä YLÄ, joka kertoo, miten päin tekstiili pitäisi asettaa esille.

Lipussa on useita pieniä reikiä pohjakankaassa ja muutama isompi repeämä. Myös applikointi on saanut osakseen repeämiä. Arvelen, että ne ovat saattaneet syntyä osittain kahden erilaisen kankaan yhteensopimattomuudesta: herkempi kangas on antanut periksi.

Värjäytymiä on kauttaaltaan pohjakankaassa ja muutamia myös keltaisessa kankaassa. Se, mitä lippu on kokenut, on voinut vaikuttaa vaurioiden syntyyn.

Veikkaan, että osa vaurioista on syntynyt käytön aikana, mikä tekee vaurioista historiallisia jälkiä. Pohdin, että jäljet eivät suoraan viittaa tuhohyönteisiin vaan ne ovat saattaneet syntyä myös kuumuuden aiheuttamista kytemisistä ja sen myötä osittaisesta palamisesta, kun kyseessä on villa. Myös entisaikojen säilytys- ja näyttelyhistorialla saattaa olla syynsä vaurioihin.

Lipun alkuperä käy entistä mielenkiintoisemmaksi, sillä huomaan, että moni asia täsmää. Selaan innoissani museon omia tietolähteitä asian varmistamiseksi. Muun muassa vanhasta museon esineluettelosta löytyy kutkuttavaa tietoa: mitä, jos kyseessä olisikin sama lippu…”

Tekstin toinen osa julkaistaan perjantaina 15.11. Siinä selviää, mikä tehtävä lipulla on aikanaan ollut.

Ilsi Lantunen

Kirjoittaja on amanuenssi Suomen Rautatiemuseossa.