Näkemys ja mittakaava

Pienoismallit ovat kiehtova, useimmiten kolmiulotteinen ja aineellisena aistittava tapa kuvata asioita fyysisestä tai kuvitellusta todellisuudesta. Pienoismalli on teos, omanlaisensa veistos. Taitava pienoismallin rakentaja pystyy lisäämään teokseensa jotakin aineetonta, mielikuvia ja tunteita herättävää – tekemään pienoismallista veistoksen.

 

– Eero Kumanto, taiteilija, artesaani, graafinen suunnittelija, pienoismallinrakentaja

Pieni mutta tarkka kopio

Merriam-Webster:
Definition of scale model: a small but exact copy

Pienoismalli on esikuvastaan mittakaavaltaan pienemmäksi tehty esine. Sen tarkoitus voi olla käytännönläheinen ja välineellinen tai puhtaasti esteettinen. Pienoismalli voi olla artesaanin käsityötä tai teollisesti tuotettu. Se voi olla raaka-aineissaan, itse koottavaksi tarkoitettu tai valmiina saataville tuotettu. Pienoismallin materiaalit voivat olla mitä tahansa ihmisen käytössä olevia.

Pienoismalli on aina teelmä, tekijänsä tulkinta kohteesta, siirrettynä haluttuun, tavoiteltuun tai ainakin saavutettuun suhteeseen. Entä jos kohde onkin olemassa vain ideana, tekijänsä ajatuksena? Onko se silloin pienoismalli, taideteos vai molempia?
On, niitä kaikkia.

Pienoismalli voi yksittäisen esineen ohella olla joukko esineitä tai maisemia. Valokuvaa voidaan täydentää kolmiulotteiseksi, vielä toteutumattoman työmaan ympäristövaikutuksia voidaan havainnollistaa osana maisemaa ja iäksi menetettyä tapahtumaa voidaan rekonstruoida ymmärryksen lisäämiseksi. Ja samaan aikaan pienoismalli voi täyttää esteettisiä tarpeitamme ja kutkuttaa mielikuvitusta.

Keräily on yksi tärkeä syy ja seuraus pienoismalleille. Keräily voi kohdistua mihin vain, mutta miten erottaa pienoismallien ja lelujen keräämisen? Eero Kumanto korostaa kohteen tarkoitusta, intentiota. Pienoismalli on tehty nimenomaan pienoismalliksi. Rajanveto voi kuitenkin olla hankalaa, kun esimerkiksi tehdastekoisia pienoisautoja on parin euron hintaisista aina satojen tai tuhansien eurojen piensarjatuotteisiin, uniikkiyksilöistä puhumattakaan. Leluksi vai keräilyyn?

Eero Kumannon pienoismallit perustuvat usein rakennussarjoihin, mutta lopputulos on niin visuaalisesti kuin teknisestikin kaukana siitä, mitä paketti kaupan hyllyllä sisältää. Osa malleista on tehty kokonaisuudessaan itse ns. scratchinä. Eeron työskentelyssä korostuu itsensä haastaminen: Miten idea (vaikkapa Pappa-Tunturi) tai jokin menetelmä voisi olla mahdollista toteuttaa? Tekniikoiden ja mahdollisuuksien testaamisen ohessa mallit ovat Eerolle samalla jonkin olevan tai olleen dokumentointia.

Kaksiulotteisia pienoismalleja ja kolmiulotteisia piirroksia?

Eero Kumanto tunnetaan kustom kulture -taiteilijana, pienoismallinrakentajana ja graafisena suunnittelijana. Hänen työnsä ammentavat monipuolisesta kustom kulture -maailmasta, joka on yhdistelmä muun muassa sarjakuvaa, tatuointiaiheita, vintagea, tikiä, graffiteja ja hot rod -autoja. Nyt Mobiliassa esillä olevassa näyttelyssä näkyy vahvasti taiteilijan tausta teollisena muotoilijana sekä jo lapsuudessa herännyt kiinnostus autoihin, scifiin ja suunnitteluun.

Eeron mallariura alkoi hyvin tavallisesti, joululahjaksi alle kouluikäisenä saadusta rakennussarjasta, jonka tekemisessä hänen viisi vuotta vanhempi siskonsa auttoi. Tästä alkoi koottavien karttuminen. Eero toivoi autoja, mutta ne osuivat vain suuriin juhliin – arjessa maksajan valinta kohdistui useammin edullisempiin sotilaslentokoneisiin.

Varhaisten mallien kohdalla korostui lapsen ennakkoluulottomuus ja kekseliäisyys, joka ei juuri rajoja tai sääntöjä kumartanut. Autoihin liimatut epäortodoksiset asiat ovat myöhemmin vaihtuneet aikuisen realismiin.

Kuten monella muullakin, myös Eerolla mielenkiinto mallien rakentamiseen väistyi teini-iässä muiden rientojen tieltä. Lukioikäisenä hän rakensi vielä yhden pienoismallin ja lukion jälkeen kuvataideopinnoissa toisen.

Sitten kaikki muuttui. Kouvolassa muotoiluopintojen yhteydessä valkeni, että pienoismallit ovat olennainen osa suunnittelutyötä. Näin syttyi uusi kipinä, joka kulminoitui Kouvolan Harrastekaupasta ostetun Volkswagenin kohdalla kysymykseen ”Miten pystyn tekemään jokamiesluokan Kuplan? Miten teen ryppyisen pienoismallin?”. Lopputulos on varsin onnistunut, kuten näkyy.

Rakentaminen oli tästä lähtien kurinalaisempaa ja tavoitteellisempaa, mutta antoisaa opettelua ja kokeilua. Asiaa ei haitannut se, että myös pari Eeron opiskelukaveria innostui uudelleen mallien rakentamisesta. Mallien rakentaminen on sittemmin jatkunut katkeamatta, mutta työskentelyn tahti on vaihdellut ajoittain – inspiraation mukaan.

Eeron kohdalla tärkeä rajapyykki oli uskallus viedä malli American Car Show’hun näytille. On helppo uskoa, että ikoniseen näyttelyyn osallistuminen vaati kanttia, mutta näyttelyssä saadut arvokkaimmat palkinnot People’s choice ja Tuomariston Best in Show todistivat Eeron sanoin, että ”osasin jotain oikein”.

Maailma 1/24

Pienoismalli voi kuvata aivan mitä tahansa aineellista kohdetta, mutta nyt meitä kiinnostavat erityisesti autot ja niiden ilmentämä visuaalisuus.

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa muutaman vuoden sisällä useampi yrittäjä ryhtyi valmistamaan enemmän tai vähemmän tarkkoja pienoismalleja uusista automalleista, vauhdittamaan niiden kauppaa ja pian myös auttamaan vaikkapa ostajan valintaa uusien värivaihtoehtojen joukosta.

Autonostajien katseelta katveeseen jäivät näiden samojen autojen muotoilussa apuna käytetyt pienoiskokoiset (usein aika isotkin, tyypillisesti 1:10) mallit ja hahmotelmat. Tietokoneavusteinen suunnittelu teki vasta tuloaan, ja yhä aineellinen, kolmiulotteinen malli on ihmiselle luonteva tapa arvioida tosielämän esineitä.

Malleja valmistettiin ensin mm. alumiinista ja selluloosa-asetaatista, mutta sekä työvaiheisiin että materiaalien säilymiseen liittyi suuria haasteita. Pian styreenimuovi ja ruiskuvalun kehittyminen tekivät edulliset, suurina sarjoina valmistettavat mallit mahdollisiksi. Näin valmistettuja malleja annettiin amerikkalaisille autonostajille kylkiäisinä.

Yksi alan pioneereista, AMT, sai 1958 huikean idean. Autokaupan myynninedistämiseen käytettyjä pienoismalleja alettiin kaupata koottavina rakennussarjoina hot rod -kulttuuria janoaville asiakkaille. Eikä vain uusien autojen pienoismalleina, vaan paketista sai lisäosien avulla rakennettua mielikuvituksellisia customeita ja rodeja. Mittakaavaksi vakiintui useimmiten 1/25.

1960-luku oli koottavien pienoismallien rakennussarjojen kulta-aikaa. Meillä Suomessa tultiin perässä pienellä viiveellä, ja pitkään täällä huomio keskittyi varsinkin sotilasaiheisiin ja lentokoneisiin. Automallailun suosio räjähti viimeistään 1980-luvun myötä, kun jenkkiautokulttuuri alkoi olla näkyvää ja houkuttavaa koko maassa.

Monia klassisia rakennussarjoja saa edelleen uusintapainoksina, samalla kun alkuperäiset vanhat sarjat ovat tukevasti keräilykohteita. Mallien esikuvien kirjo on viimeistään 1980-luvulla mm. japanilaisten valmistajien myötä laajentunut USA-autojen ulkopuolellekin. Eero Kumannon aihiot ovatkin useimmiten tällaisia ja tyypillisesti mittakaavassa 1/24.

Eero Kumanto yhdistelee taidemaalausta ja pienoismallinrakentamista. Pienoismallinrakentajana Kumannon osaaminen on huomioitu vuonna 2015 Vuoden Artesaani -ehdokkuutena sekä vuonna 2018 Taito-Finlandia-ehdokkuutena.

Kustom Kulture

Viimeisten vuosikymmenten aikana hot rod- ja vintagemaailmaan on vakiintunut käsite Kustom Kulture, joka raa’asti tiivistäen kattaa 1900-luvun teollisen ja sosiaalisten alakulttuurien estetiikan lukemattomat eri nurkat. Kyltti- ja raitamaalaus ovat muinoin käsityövaltaiseen tuotantoon kuuluneita työvaiheita, jotka muuntuivat 1950-luvun jälkeen nuorisokulttuurin ytimessä olleen autojen rakentelun kuvastoon. Nykyään kattokäsitteen alle ovat löytäneet tiensä niin tatuointitaide, Tyynen valtameren alueen kulttuurien piirteet kuin juureva rock-musiikkikin.

Eeron tie tähän maailmaan alkoi monen aikalaisen tavoin V8-Magazinesta tutun Pekka Mannermaan juttujen ja pinstripe-maalausten kautta. Jo teini-ikäinen Eero ihmetteli viivamaalausta, mutta Tampereen Hot Rod & Rock Show’ssa vierailu maalareiden osastolla sai asiat loksahtamaan paikalleen. Wizzard Mannermaa oli alkanut julkaista pienjulkaisua pinstripe-maalauksesta ja näillä eväillä Eero rohkeni 2000-luvun alussa lähestyä maestroa, samalla myös pienin maali- ja tarvikeostoksin. Pian Eero löysi itsensä maalareiden osastolta Tampereen näyttelystä.

”Signature Series” -työt ovat Eeron omaleimainen luomus. Kustom Kultureen kuuluu jo perinteenä maalata siveltimellä kuvioita, tekstejä ja hahmoja. Alustana ei tarvitse tai edes pidä olla kangas, vaan Eero on maalannut mm. käytöstä poistettuja keilaradan keiloja.

Mutta mihin voi maalata, kun lähes kaikki ideat on jo joku käyttänyt? Ruotsin reissulla takapenkillä luonnostellessaan Eero sai ajatuksen. Autosta irrotettujen lokasuojien yms. käyttö teoksen alustana on jo nähty, mutta entä jos tekisi saman mittakaavassa pienoismallin osaan? Ensimmäiset kohteet olivat tekstimaalatut ja vanhennetut Chevroletin lokasuoja ja Volkswagenin konepelti.

Signature Series-teokset olivat siis aluksi pienoismallien rakennussarjojen osia, joihin oli maalattu pienoismaalauksia. Sittemmin teokset laajenivat hieman suurempiin mallien osiin, mutta perusajatus on edelleen sama. Mallista irrotettu kolmiulotteinen kappale muuttuu teokseksi paitsi maalauksensa, myös veistosmaisen käsittelynsä myötä.

Näitä teoksia Eero on tehnyt tilaustyönä muutamia, mutta ei kaupallisella periaatteella. Hän haluaa pitää teokset nimenomaan taiteena. Kiinnostava kysymys on se, että jos laatikosta rakentaa taidokkaasti kokonaisen pienoismallin ja asettaa sen vitriiniin näytille, ei yleisö välttämättä tulkitse sitä taiteeksi, toisin kuin kehyksiin asetettu ja seinälle ripustettu mallin osa, joka jättää suuren osan itsestään arvausten varaan. Ero kertonee enemmänkin meistä katsojista kuin itse objekteista.

Autoja & Robotteja

Entä ne robotit?
Eero Kumanto on pienoismallien ohella ansioitunut graafisen suunnittelun, pinstripe-taiteen ja myös maalausten parissa. Robottiteosten visuaalisuus on voimakkaasti Kustom Kulturen ja autojen maailmasta johdettua, mutta kuitenkin selvästi omaleimaista ja itsenäistä. Robotit kumpuavat scifistä ja kone-estetiikasta, mutta saavat vaikutteita Kustom Kulturesta ja hot rodeista.

Osa robottiteoksista on maalauksia ja toiset pienoismallirakentamisen tekniikoita käyttäviä veistoksia. Teollisen muotoilijan koulutus ja kokemus tekevät koneiden ja niiden katteiden käytöstä Eerolle luontevaa myös näiden veistosmaisten teosten kohdalla. Visuaalisuuden rinnalla roboteissa on selviä viitteitä hot rod -taiteen ikonien ilmaisuun, mutta myös ihmismäisiin ilmeisiin ja tunnetiloihin. Esimerkiksi silmä on paitsi ikonista 1960-luvun kuvastoa, mutta myös inhimillistävä ja tunnistettava piirre, joka tuo robottiteoksiin inhimillisyyttä.

Taiteilija ei teoksissaan määritä tarkalleen, mitä robotit tekevät, mutta niiden ympäristö on yleensä tuntematon ja robotit itse rauhanomaisia, tutkivia ja yksin. Sotakoneita ne eivät siis ole. Robottimaalauksissa tutkimusmatkailijan hikipisarat kertovat raskaasta työstä vieraissa ympäristöissä. Robotit ovat nähneet todella paljon, mutta pystyvätkö ne koskaan kertomaan muille näkemästään?

Graafisena suunnittelijana Eero Kumanto hyödyntää kokemuksiaan ja osaamistaan. Toimeksiannot alkavat useimmiten logosuunnittelusta, johon Eero tarttuu omaleimaisilla, erottuvilla tavoillaan. Hän saattaa käyttää töissään vähän enemmän elementtejä kuin jotkut muut suunnittelijat, ja tällä tavoin lopputulos on erottuva ja usein tavallista näyttävämpi. Omaleimaisuuden ohella Eero haluaa tehdä teknisesti toimivia, virheettömiä töitä. Eeron Riemu Design -firman suunnittelutöissä on samaa tarkkuutta kuin pienoismalleissa ja kaikissa töissään hän yrittää ylittää itsensä yksityiskohdissa.

Artikkelikuvassa: The Art of Scale Modeling by Eero Kumanto

Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta