Nuorten pohjoismaisten toimittajien seminaari Päivälehden museoss

Päivälehden museo hurmasi nuoret pohjoismaiset toimittajat

elokuu 23, 2019

Nuorten pohjoismaisten toimittajien seminaari huipentui iltajuhlaan Päivälehden museossa. Median historian keskellä oli hyvä pohtia journalismin tulevaisuutta.

Pohjoismaisten nuorten toimittajien verkosto Nordic Press Association järjesti keväällä 2017 pohjoismaisten nuorten toimittajien nelipäiväisen seminaarin, Nordic Youth Media Days, Helsingissä. Seminaari huipentui lauantaina iltatilaisuuteen, jossa osallistujat esittelivät seminaarin aikana tekemiään töitä ja saivat niistä palautetta asiantuntijaraadilta. Lisäksi ohjelmassa oli syötävää, juotavaa ja yhdessäoloa.

Päivälehden museo oli meille luonnollinen valinta iltatilaisuuden järjestämistä varten. Mikäs sen parempi paikka esitellä nuorten toimittajien tekemää uudenlaista journalismia kuin museo, jossa on läsnä median historiaa! Lisäksi Päivälehden museon tilat taipuvat erinomaisesti tämän tyyppisen tilaisuuden järjestämiseen. Kaikki osallistujamme mahtuivat museon auditorioon, jossa on toisaalta hyvin kotoinen ja intiimi tunnelma, mutta jossa samaan aikaan on käytössä kaikki tarvittava tekniikka videotykkeineen ja äänentoistoineen.

Päivälehden museo on myös tilana monikäyttöinen: samaan aikaan kuin osallistujat esittelivät töitään auditoriossa, pystyimme me järjestäjät kattamaan pitopalvelusta tilaamamme ruuat ja juomat näyttelytilojen puolelle. Esitysten jälkeen auditorio taipui seurustelutilaksi, jossa osallistujat istuivat kuka missäkin – toiset pöytien äärellä ja toiset portailla – syöden ja kerraten viikon tapahtumia.

Osa osallistujista kummasteli ensin hieman museon valintaa iltajuhlapaikaksi. Heillä saattoi olla mielikuva vitriineissä nököttävistä vanhoista esineistä ja haudanvakavasta tunnelmasta. Kun he saapuivat museoon, he innostuivat tilasta heti. Moni kävi kiertämässä näyttelyitä ennen ohjelmamme alkua.

Itseasiassa osallistujat kotiutuivat museoon niin hyvin, että noin tunti ennen loppusiivousta sain luokseni delegaation, joka tiedusteli, onko meidän pakko lähteä museosta baariin. “Täällä on niin mukavaa istuskella ja jutella. Baarissa ei kuule muiden puheesta mitään”, minulle sanottiin. Tällä kertaa suuntasimme kuitenkin museosta Helsingin yöhön, ihan jo meidän järjestäjien mielenrauhan takia, mutta vaikutti siltä, museo onnistui todella hurmaamaan osallistujamme.

 

Artikkelikuvassa pohjoismaiset nuoret toimittajat Päivälehden museossa. Kuva: Anni Savolainen.

Varaa Päivälehden museon tapahtumatilaksesi!

Oletko järjestämässä seminaaria tai keskustelutilaisuutta ajankohtaisesta aiheesta? Päivälehden museon viihtyisä lukusali muuntuu helposti monenlaiseen tilaisuuteen ja sopii niin pienelle kuin hieman isommallekin ryhmälle. Tila on veloituksetta yleishyödyllisten yhteisöjen käytössä.

 

Voit olla yhteydessä tällä lomakkeella. Lisätietoa museosta ja lukusalista löydät museon sivuilta.

Anni Takala

Kirjoittaja työskentelee Helsingin Sanomien toimittajana. Lisäksi hän kuuluu nuorten toimittajien Nordic Press Association -järjestön perustajiin.