Leevi and the Leavingsin musiikki on kulkenut mukana Ville Jaakon, 32, elämässä lapsuudesta aikuisuuteen. Gösta Sundqvistin sanoitukset ovat saaneet Villen ymmärtämään, mitä musiikki hänelle merkitsee, ja laulujen ihmiskohtalot ovat saaneet hänet näkemään ne yhteiskunnan varjopuolet, joista usein vaietaan.
”Olin kahdeksanvuotias, kun löysin isoveljeni pöydälle jättämän Leevi and the Leavingsin kokoelmalevyn. Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki kappale Elina, mitä mä teen (1988). Kirjoitin sanat muistiin ja kävin niitä läpi.
Laulun tarina kertoo miehestä ja naisesta, jotka olivat joutuneet huono-osaisuuden kierteeseen ja lopulta nukkuivat yönsä pankkiautomaatin eteisessä palellen. He olivat uskotelleet itselleen, että vielä joskus he hankkisivat sähköhellan. Viimeisessä säkeistössä paljastuu, että nainen on jäänyt taksin alle ja kuollut.
Eikö elämässä riitä mikään, eikö hellittäisi hetkeksikään jatkuva paine
Kuinka usein täällä turpiin saakaan, kuinka nopeasti kaikkoaakaan rahat ja maine
Laulu kosketti minua perinpohjaisesti. Opin, että maailmassa on sellaista köyhyyttä ja huono-osaisuutta, millaista en ollut tiennyt olevan olemassakaan.
Elina, mitä mä teen oli minulle alkusysäys myös siihen, mitä musiikki voi parhaimmillaan tarjota. Tuolloin ymmärsin, mitä musiikki minulle on. Leevien kappaleet tuntuivat erilaisilta kuin ne laulut, jota olin aiemmin kuullut radiosta: Sundqvistin sanoitukset toivat kappaleisiin jotenkin aivan uuden ulottuvuuden.
Sanoitukset ovat se juttu, joka vetää minua Leevien lauluissa edelleen puoleensa. Leevi and the Leavings on sellainen yhtye, jonka musiikin äärelle palaan aina. Vaikka osaan lähes kaikki sanoitukset ulkoa, löydän lauluista vieläkin uusia asioita.
Joitakin asioita olen oivaltanut vasta vanhempana. Olen kuullut sanottavan, että hyvä kirja pitäisi lukea nuorena, keski-ikäisenä ja vanhana. Ehkä sama ajatus pätee myös Leevien sanoituksiin.”
Puhetta marginaalista
”Leevi and the Leavingsin lyriikoiden päähenkilöinä on usein syrjäytyneitä, köyhiä tai alkoholisteja – eri tavoin marginaalissa eläviä syrjäpolun kulkijoita.
Sundqvist kertoo näiden ihmisten kohtaloista mielestäni taitavasti: ei lainkaan osoittelevasti vaan kunnioittavasti ja niin, että kuulija on samalla tasolla tarinan henkilöiden kanssa.
Esimerkiksi huono-osaisuus on asia, johon ihminen ei voi välttämättä vaikuttaa itse. Sanoitusten henkilöt eivät ole meistä mitenkään kaukana, vaan olosuhteiden muuttuessa oikeastaan kenelle tahansa voisi käydä samalla tavalla kuin Elina, mitä mä teen -laulun päähenkilölle:
Mä en tiedä, mitä teen
Olosuhteet minut saivat vangikseen
Välillä tuntuu, kuin Sundqvist olisi osannut katsoa tulevaisuuteen. Hänen vuosikymmenten takaisissa sanoituksissaan nostetaan esiin ilmiöitä, jotka ovat vasta 2010-luvulla alkaneet puhututtaa suurta yleisöä. Niissä puhutaan ilmastonmuutoksesta, homoudesta, transsukupuolisuudesta ja syrjäytymisen ja osallisuuden kysymyksistä.
En tiedä mitä teen
Jos maapallo nukkuu kuin unta Ruususen
En tiedä mihin meen
Jos maapallo hukkuu paskakerrokseen
Kohtaan huono-osaisuuden ja eriarvoisuuden kysymyksiä nykyään omassakin työssäni. Kenties Gösta Sundqvistin sanoitukset ovat auttaneet minua ymmärtämään, kuinka erilaisia taustoja ja lähtökohtia ihmisillä voi olla. Ulkokuori ei kerro koko tarinaa.”
Leevit nuoruusmuistoissa
”Sundqvistin lyriikoita moititaan joskus härskeiksi, mutta minusta tuntuu, että härskiys ei ole koskaan ollut se pointti. Sitä on pikemminkin käytetty keinona herättää kuulijan huomio niin, että tämä alkaa kuunnella kappaleen sanomaa. Asioista pitää puhua joskus kärjistäen, jotta sanoitukset eivät mene toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Yksi usein väärinymmärretty kappale on mielestäni Itkisitkö onnesta (1995), joka alun alatyylisestä sananvalinnasta huolimatta on hyvin kaunis ja herkkä:
Itkisitkö onnesta, jos panisin sua kunnolla
Kun väität etten uskalla enää ajaa silmät ummessa
Kovin helposti ei kiinni saa sitä kadonnutta nuoruutta
Ja mieletöntä fiilistä kun on ensi kertaa kännissä
Muistan kuunnelleeni kappaletta samana iltana, kun olin ensimmäistä kertaa humalassa. Hengailin luokkakaverini kanssa erään aution mökin takana, ja joimme sixpackin olutta kahteen pekkaan.
Toinen nuoruusmuistoni liittyy Kyllikkiin (1983). Olin kerran kesäfestareilla, ja eksyimme ystävieni kanssa pois festarialueelta jonnekin metsään. Joku toinen oli avannut ovet autosta, jonka kaiuttimista kappale kuului.
Olin kuullut laulun varmaan tuhat kertaa aiemmin, mutta tuona hetkenä se teki minuun uudenlaisen lähtemättömän vaikutuksen. Ymmärsin, että vaikka laulu kuulostaa ensi kuulemalta iloiselta ja kevyeltä, tarina on loppujen lopuksi haikea.
Sä olit mun ainut ystävä
Kun oltiin me kesät yhdessä
Enää luotani päästäis sua pois en
Minua kiehtoo Leevien lyriikoissa se, miten pieni ja yksinkertainen säe voi vangita suuria asioita. Kun sanoitusten äärelle pysähtyy, näennäisesti yksinkertaisista toteamuksista paljastuu kerroksia. Yksi esimerkki tästä on Ei mikään Robin Hood (1988):
Mustamaijan ikkunasta vilkutin sulle
Mutta poispäin käänsit pään
Kahteen säkeeseen vangitaan kokonainen kahden ihmisen suhde ja yhteinen historia sekä nykyhetki.
Leevi and the Leavingsin lyriikat ovat kuin kankaita, joille maalautuu koko elämä ja ihmisyys kaikkine puolineen. En varmaan kyllästy niihin koskaan.”
Artikkelikuvassa Leevi and the Leavingsin alkuperäisjäsen Risto ”Rife” Paananen ja Ville Jaako Ihanasti sanottu -näyttelyn avajaisissa Radio- ja tv-museo Mastolassa marraskuussa 2019.
Sanataituri Gösta Sundqvistin elämäntyö esillä Radio- ja tv-museo Mastolassa
Radio- ja tv-museo Mastolassa Lahdessa on parhaillaan esillä erikoisnäyttely lauluntekijä ja radiohumoristi Gösta Sundqvistista (1957–2003).
Neljännesvuosisadan kestäneen uransa aikana Sundqvist kirjoitti suomalaisen populaarimusiikin syvimpiä sanoituksia ja kotimaisen radioalan omalaatuisimpia ohjelmia.
Sundqvistin nopea kynä loi yli 250 musiikkikappaletta ja noin 700 radio-ohjelmaa. Rakastetuin osa hänen tuotantoaan ovat Leevi and the Leavings -yhtyeen monitasoiset laulut, jotka itkettävät ja naurattavat sukupolvia toisensa perään.
Ronskeimmat juttunsa Sundqvist toi julki radio-ohjelmissaan, joita hän tuotti Yleisradiolle hengästyttävällä tahdilla 15 vuoden ajan. Ohjelmista tunnetuin oli vuosina 1993–2002 tehty Koe-eläinpuisto- reportaasiparodia.
Ihanasti sanottu -näyttelyyn luodussa äänitysstudiossa voi tunnelmoida sanataiturin hienoimpia lauluja. Teini-ikäisen Koe-eläinpuisto-fanin kirjoituspöydän ääressä voi puolestaan fiilistellä radiohumoristin kreiseimpiä hupailuja.
Mielenkiintoisten näyttelyesineiden joukossa ovat Sundqvistin Olympia-kirjoituskone ja Juha Vainio -palkinto. Näyttelyssä yleisöllä on mahdollisuus syventyä radio-ohjelmien pikkutarkkoihin käsikirjoituksiin.
Tiiviin, mutta tunnelmallisen näyttelyn huipentaa keikkailua vältelleen Leevi and the Leavingsin ainoa julkinen esiintyminen yleisön edessä Suomen euroviisukarsinnassa vuonna 1981. Yhtye osallistui karsintoihin Sundqvistin säveltämällä ja sanoittamalla kansanlaulumaisella kappaleella Sinisilmä mansikkasuu.
Ainutlaatuinen kuvanauha on löytynyt yhtyeen alkuperäisjäsen Risto Paanasen kotiarkistosta.
Lue lisää Ihanasti sanottu -näyttelystä Mastolan sivuilta! Näyttely on esillä vuoteen 2021 saakka.
Museo on avoinna tiistaista perjantaihin klo 9-17 ja lauantaista sunnuntaihin klo 11-16. Tarkista ajantasaiset aukioloajat ja hinnat.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta