Virkapukuja vai univormuja – vapaaehtoisten voimaa kokoelmatyössä

joulukuu 18, 2020

Suomen Ilmailumuseon tekstiilikokoelma on vielä monelle tuntematon ja myös museolle osittain kartoittamaton. Siihen kuuluu univormuja, virkapukuja ja työvaatteita suomalaisen ilmailun alkuajoista nykypäivään. Kokoelmassa on mm. matkatoimistojen, kotimaisten ja jossain määrin myös ulkomaisten lentoyhtiöiden virkapukuja ja virkapukujen osia, työasuja sekä asepukuja.

Matkustamohenkilökunnan virkapukuja on kartoitettu hankkeessa Yhteisöllisen ammattiperinteen keruu museossa. Pukuja ja niiden osia on Aeron ja Kar-Airin alkuajoista Finnairin nykypäivään saakka, ja mukana on myös harvinaisia tytäryhtiöiden, kuten Finnaviationin, pukuja. Matkustamohenkilökunnan takki-hame/housut -yhdistelmiä on satoja. Lisäksi kokoelmassa on runsain määrin mm. päähineitä, paitoja ja päällystakkeja sekä suojavaatteita, kuten esiliinoja, ja erilaisia asusteita, kuten huiveja.

Suuren maailman muotia

Ilmailumuseon virkapuvut eri vuosikymmeniltä edustavat kansainvälisen muodin tuulia. Muoti tuli Suomeen hieman viiveellä, mutta on selvästi näkyvissä jokaisen vuosikymmenen virkapukukokonaisuudessa. Suomalaisten lentoyhtiöiden virkapuvut noudattavat suuren maailman muotia aivan ensimmäisistä 1940—1950 -luvun Diorin New Look -henkisistä kapeavyötäröisistä ja runsasrintaisista jakkupuvuista aina 1970-luvun ruskeisiin värisävyihin ja 1980-luvun olkatoppauksiin.

Finnairin lentoemäntä Maarit Rinne uudessa Pii Sarpanevan ja Maj Kuhlefeldtin suunnittelemassa virkapuvussaan vuonna 1975. Kuva: Börje Hielm / Suomen Ilmailumuseon kokoelmat.

Virkapuku esineenä ja tutkimuskohteena

Käsityötieteilijä ja esinetutkija Ritva Koskennurmi-Sivonen on käsitellyt lukuisissa suomalaista ja ulkomaista käsityötä tutkivissa artikkeleissaan ja teoksissaan esinettä tutkimuskohteena. Esinetutkimuksessa esineen rinnalla tutkimusaineistona on usein muuta aineistoa, joka kuvaa ihmisten kulttuurista tai sosiaalista suhdetta esineeseen. Koskennurmi-Sivosen mukaan esinetutkimuksena pidetään tutkimusta, jossa esineet ovat keskeisessä asemassa eli tutkimuksen juoni muodostuu esineen ympärille, jota muu aineisto sitten valottaa.

Miten esinettä sitten tutkitaan, riippuu tutkimuskysymyksestä. Miten tutkimme virkapukuja riippuu siitä minkä ongelman haluamme selvittää virkapuvusta tai virkapuvun osasta. Haluammeko tietää onko vaate tehty käsin vai koneella? Tai mistä materiaalista puku on valmistettu? Vai haluammeko tietää tekikö tekstiilin vaatturi vai ateljee? Vai haluammeko tietää oliko virkapuku lentoyhtiön käytössä lentokoneessa vai lentokentällä? Meidän tutkijoina täytyy kertoa kaikille mitä teimme esineiden kanssa ja mitä tietoa siitä halusimme ja miten sen saimme. Tieto tutkijan toiminnasta on tärkeintä.

Koskennurmi-Sivonen jatkaa luennossaan/artikkelissaan ”Esinetutkimus – alkeita lyhyesti”, että käsityön tutkimuksessa ei vielä ole keksitty nimeä sille, miten tutkitaan kuinka esine on valmistettu. Tätä kutsutaan joskus termillä ”reverse engineering”, joka voitaisiin ehkä suomentaa ”takaisinmallinnukseksi” tai ”käänteiseksi prosessianalyysiksi”. Tutkija käyttää omaa koulutustaan ja taitoaan esineen tutkimuksessa, joka on tekstiilien tutkimuksessa tärkeämpää kuin tutkimustavan nimi.

Virkapukutieto kasvaa vapaaehtoisten avulla

Suomen Ilmailumuseon vapaaehtoiset antoivat oman osaamisensa tutkimukseen, jonka avulla virkapukujen ajoitus ja tunnistus aloitettiin. Lentoemäntien ja stuerttien perinneyhdistys Evergreens ry:n jäsenistöön kuuluvat Evergreenit ovat toimineet tekstiilien luettelointiprosessissa voimavarana –  ilman heitä Aeron / Finnairin ja Kar-Airin virkapukujen luettelointihanketta tuskin olisi saatu käyntiin näin suuressa laajuudessa.

Legendaarinen päälentoemäntä Anja-Brita Huttunen allekirjoitti Evergreens-yhdistyksen perustamisasiakirjan 25.4.1979. Yhtenä syynä yhdistyksen perustamiseen oli, että 1970-luvulla matkustamohenkilökunta ei voinut enää työskennellä 38 ikävuoden jälkeen johtuen työsopimuksen ehdoista. Yhdistys tarjosi tuolloin matkustamohenkilökunnalle uudelleenkoulutusta. Tänä päivänä yhdistys järjestää aktiivisesti tapahtumia ja yhdessä oloa jäsenilleen. Yhdistyksessä on nykyään runsaat 300 jäsentä.

Evergreenien tarmolla aloitettiin nyt jo kaksivuotiseksi hankkeeksi jatkunut virkapukujen selvitystyö vuoden 2019 alussa (ja jo tätä ennen hanketta suunniteltiin yhdessä museon kanssa). Hankkeessa on ollut haasteensa, koska virkapuvut eivät ole yhtenäisiä ja ajoitus on haastavaa. Virkapukuja on valokuvattu, mutta harvoin täydellisinä kokonaisuuksina.

Video hankkeesta Suomen Ilmailumuseon YouTube-kanavalla:

Esinetutkimukseen syvyyttä kontekstitiedon avulla

Esineestä itsestään saatava tieto yksinään on usein vähäistä ja tutkimukseen tarvittaisiin usein tieteellisiä tutkimusvälineitä ja muiden asiantuntijoiden apua. Museon resurssit ja ajankäyttö sanelevat usein sen, että kattavaa esinetutkimusta ei ole mahdollista tehdä ja luettelointi jää pintapuoliseksi.

Koskennurmi-Sivosen mukaan esineen analysoinnista tulee varsinaista tutkimusta vasta sitten, kun se esitetään kontekstissa. Kontekstin luominen perustuu kirjallisuuteen, lehtiin, arkistotietoihin ja haastatteluihin. Evergreenit ovat siis osaltaan luoneet virkapukujen kontekstia juuri muiden kuin primaarilähteiden avulla. He ovat haastatelleet virkapukujen käyttäjiä, keränneet aineistoa ja pitäneet työpajoja, mikä on juuri arvokasta selvittäessämme virkapukujen kontekstia.

Lentoemäntien ja stuerttien virkapuvut tarkkaa työtä

Chaîne opératoire on arkeologien käyttämä termi esineen elinkaaritutkimuksesta, jonka tarkoituksena on selvittää esineen elämä sen synnystä kuolemaan. Tekstiilien kohdalla tutkimusmenetelmä tarkoittaa raaka-aineen, valmistuksen, käytön ja käytön lopettamisen tutkimista. Tekstiilejä voidaan tutkia samalla tavalla, sillä virkapukujen valmistuksen, materiaalin ja käytön salojen selvittäminen on tutkimuksen lähtökohta.

Virkapuvut ovat valmistettu perinteisesti mittatilaustyönä vaatturilla. Vaatturi tuli yleensä mittaamaan käyttäjän vaikkapa Finnairin tiloihin, pukua saatettiin sovittaa kerran, jonka jälkeen puku toimitettiin käyttäjälle. Suomen Ilmailumuseon kokoelmissa on ateljeevalmisteisia, mm. Stockmannin valmistamia virkapukuja.

Vaatturi valmisti yleensä miesten vaatteita ja salongit valmistivat naisten pukuja, mutta esim. Oy Tailor Ab valmisti sekä naisten että miesten vaatteita ja turkkeja Helsingissä. Tailor Osakeyhtiö yhdistyi Stockmannin kanssa 1929. Naisten vaatteita ja asusteita valmistanut Stockmannin muotisalonki lopetti toimintansa vuonna 1971.

Atelier tarkoittaa työhuonetta eli sitä osaa haute couture -talosta, jossa vaatteet valmistetaan. Salon tarkoittaa sitä osaa muotitalosta, jossa asiakkaat otetaan vastaan.  Ateljee- tai salonkimuoti oli katumuodin tai tavallisen kadulla tallaajan ulottumattomissa sananmukaisesti, sillä salongit toimivat Suomessakin ranskalaisten esikuviensa tavoin lukittujen ovien takana ja yleensä yläkerroksissa toimivan myymälän eli boutiquen yläpuolella. Stockmannin salonki kuului 1950-luvulla helsinkiläisen Salonkijaoston jäsenyyteen, jonka esikuvana toimi pariisilainen Chambre Syndicale de la Couture Parisienne.

Ateljeevalmisteiset puvut ovat kokoelmien helmiä, joissa käsityön jälkeä voidaan tutkia mm. napin ompeluista tai hihansuun saumoista. Kaluunalangalla kirjotut varhaiset siivet ovat taidonnäytteitä, jotka kertoivat käyttäjän asemasta -näitä tietoja virkapuvut luovuttavat tutkijalle työn edetessä.

Virkapukuhankkeessa on vielä tekemistä, jotta tieto saadaan yleisölle saakka. Avoimeen suomalaiseen museoiden ja arkistojen hakupalvelu Finnaan hankkeen tulosten liittäminen alkaa todennäköisesti ensi vuoden alkupuolella, jolloin saamme ehkä lisätietoa virkapukujen yksittäisistä osista mutta myös kokonaisuuksista.

Tutustu Suomen Ilmailumuseon Finna-näkymään. Kaikki tähän artikkeliin liitetyt kuvat ovat nähtävillä Finnassa ja käytettävissä lisenssin CC-BY 4.0 mukaisesti.

Finnairin Finn Hostessit esittäytyvät. New Yorkin reitille vuonna 1969 tulleet Finn Hostessit nähtiin koneissa pitkissä sinivalkoisissa puvuissa. Puuvillaplyysikankaan värisuunnitelma on Nana Sunin ja mallisuunnittelu Anna-Liisa Niemisen. Hopeakorun suunnitteli Björn Weckström. Kuva: Finnair Oyj / Suomen Ilmailumuseon kokoelmat.

Lähteet:

vaatturitietokanta.com / Oy Tailor Ab Stockmann, Helsinki.

Minna Kaipainen / E. Sumelius, sähköposti 26.11.2020.

Esinetutkimus – alkeita lyhyesti / Ritva Koskennurmi-Sivonen, luento/artikkeli.

Helsingin muotisalongit ja salonkimuoti / Ritva Koskennurmi-Sivonen, luento.

rkosken.kapsi.fi / Ritva Koskennurmi-Sivonen.

evergreens.fi / Evergrees ry.

 

 

Eijakristina Sumelius on amanuenssi (esinekokoelmat) Suomen Ilmailumuseossa.