Sukellus kesäisten virkapukujen historiaan

11 kesäkuun, 2025

Kesän ja helteiden taas saapuessa tulee tarve hakeutua varjoon ja vaihtaa kevyempää ylle. Erityisen tärkeää viileänä pysyminen on, mikäli paiskii helteellä hommia. Tässä blogipostauksessa sukellamme liikenne- ja viestintähistorian kesäisiin virkapukuihin. Millaisiin hellepukimiin virkaa tekevät ovat verhoutuneet rautateillä, yläilmoissa ja merivoimissa?

Kesäkuumalla virkavaatteissa

Rautateillä on ollut alusta asti tarkkaan säädetyt virkapukumääräykset, ja pukukokonaisuus on alkuaikoina ollut luonnonmateriaalia kuten villaa. Tekokuitusekoitteet tulivat kuvioon synteettisten kuitujen myötä 1900-luvun alkupuolella ja niillä kankaaseen saatiin erilaisia ominaisuuksia. Rypistymättömyys oli hyvä etu, mutta samalla hengittävyys väheni. Virkapuvuissa on aina ollut ominaisuuksia, joista on pidetty tai niitä moitittu. Esimerkiksi vuosien 1919–1929 virkapuvuissa pystymallinen kaulus oli epämukava ja paksu harmaa sarkatakki oli liian kuuma käytössä.

Jo vuosisadan alkupuolella päällystakkiin oli saanut käyttää ohuempaa kangasta. Erillisiä kesäpukuohjeita ei kuitenkaan varsinaisesti ollut. Siitä on tehty myös vuorittomia malleja, jolloin takista tuli ilmavampi niin keveyden kuin ohuuden vuoksi. Paksut villapalttoot olivat omiaan tukahduttamaan työntekijät kesähelteillä, kun odotuksena oli täyden virka-asun pitäminen lakkeineen. Toinen lukunsa on ne työntekijät, jotka rikkovat virkapukumääräyksiä eivätkä piitanneet tiukoista säännöistä.

Vihdoin vuosien 1988–1995 virkapukukauteen kuului vaalea kesäasu. Tämä siniharmaa kesäpuku oli suunnattu lähinnä konduktööreille. Kokonaisuuteen kuului virkapuvun takki ja housut sekä kesälakki kaikki samaa vaaleahkoa kuosia. Alla pidettävä paita oli säädetty teräksenharmaaksi ja sitä sai myös lyhythihaisena. Kesäasulle oli kuitenkin määrätty tiukka käyttöaika 1.5–30.9, joten jokaisen myönnytyksen ohella oli myös omat sääntönsä.

Harmaapukuinen konduktööri hymyilee junassa lakki päässä.
Konduktöörin kesäasu vuosina 1988–1995.

 

Lakki päällä säällä kuin säällä?

Lakin käyttö on ollut kautta aikojen kaksipiippuinen juttu. Se on antanut suojaa tuulelta ja sateelta. Sen tuoma auktoriteetti siipipyöräsymboleineen on nostanut työntekijän asemaa niin oman työyhteisön kuin yleisön keskuudessa. Silti lakkia ei ole aina haluttu pitää ja siitä onkin annettu jatkuvia muistutuksia. Sen käyttöä on pidetty erityisen tärkeänä asiakaspalvelutehtävissä ja varsinkin virantoimitustehtävissä. Junanlähetystehtävissä ja käsiopasteita annettaessa lakin käyttöä edellytettiin.

Vaaleasävyisessä junanvaunussa harmaapukuinen konduktööri tarkastaa matkalippuja.
Vuosin 1988–1995 oli sallittua käyttää lyhythihaista virkapaitaa ilman virkatakkia kuten kuvassa olevalla konduktöörillä.

Helteellä lakin käyttö on voinut olla erityisen tukalaa. Tiesitkö, että vasta 1990-luvun loppupuolella sen sai jättää pois käytöstä ja silloinkin vain tietyin ehdoin? Junahenkilökunta, jolle lakin käyttö oli pakollista vielä 1990-luvulla, sai vasta vuonna 1997 luvan olla lakitta asiakaspalvelutehtävissä junan sisäpuolella. Lakitta ololla, kuten kesäasuissa aiemmin, oli myös käyttöaika. Kesäkaudella 15.5–30.9 aikavälillä oli mahdollista olla ilman lakkia, mutta syys-, talvi- ja kevätkaudella lakin käyttö oli edelleen pakollista. Taustalla lakin pois jättämisessä oli muuten naisten litistyvät kampaukset. Aloite tähän tuli lähiliikenteen naiskonduktööreiltä ja miehiltä herui kerrankin ymmärrystä naisten hiusten hoitoon käytettyyn aikaan.

Virkalakki vuosina 1995-2012. Tämän virkalakin käyttökaudella vuonna 1997 tuli viimein lupa olla ilman lakkia junien sisätiloissa. Tosin vain kesäkaudella.

Lähteet:

Finska Statsjernvägarne, Suomen Waltionrautatiet, ja Suomen Valtionrautatiet. Määräykset Valtionrautateiden Virkailijoiden Virkapuvuista V. 1866–1929.
VR. Virallisia tiedotuksia 34/1987. Määräykset Valtionrautateiden virkamiesten virkapuvuista.
VR. Me Matkantekijät, Lähiliikenteen henkilöstölehti. Hatutta helteellä, 5/1997.

 

Lentoyhtiöiden kesävirkapuvuista

“We were the jet set”

Aero O/Y julisti avoimen kilpailun kesävirkapuvun suunnittelemiseksi vuonna 1961. Kilpailun voitti Stockmannin suunnittelija ja myöhemmin tiedottaja Gunvor Westrén-Doll taivaansinisellä villapopliinikokonaisuudella. Puku kuvastaa täydellisesti 1960-luvun jet set -lentoemäntiä, jotka kiersivät vapaina ja etuoikeutettuina maailmaa. Jet setin tähtipöly kuitenkin katosi lentämisestä 1970-luvun lopussa, jolloin matkustamisesta lentokoneella alkoi tulla koko kansan huvia.

Ensimmäinen couture-virkapuku

1960-luvulla vaaleansininen unelma valkoisine hansikkaineen tuli käyttöön monella lentoyhtiöllä. Yksi kaikkein kauneimmista 1960-luvun alun toteutuksista oli Christian Diorin muotitalon pääsuunnittelija Marc Bohanin virkapuku Air Francelle. 

Bohanin klassinen kesäpuku oli valmistettu villateryleenistä yksityiskohtanaan lantiolle solmittu japanilaistyyppinen koristevyö. Vaatetuksen historiassa Bohanin suunnitelma oli merkittävä, sillä hänen myötään haute couturen voidaan käsittää tulleen osaksi työvaatesuunnittelua.

Westrén-Dollin suunnitteleman kesäpukukokonaisuuden muodosti vaaleansininen takki ja hame, tummansininen pusero, vaaleansininen baretti ja valkoiset hansikkaat. Tummansinisessä poplarissa oli vaaleansininen vuori ja huppu. Mallipuvut valmistettiin Stockmannin naisten tilausompelimossa. Täysvillaisen popliinikankaan suunnitteli ja valmisti Villayhtymä Oy Yhdistyneistä Villatehtaista. Kesäemännät käyttivät pukua vielä kesinä 1967–1969. Valokuva: Äänivalli – Aero Oy:n henkilökuntalehti toukokuu 1962.

Minihameesta mikro-miniin

Aero O/Y:n vuoden 1962 kesävirkapuvun suora linja, vaikka ei vielä niin lyhyt hameen helma, on ajan ”no body” -ihanteen ytimessä. Polvipituinen helma nousi vuoteen1965 mennessä noin 15 senttiä polven yläpuolelle, kuten kävi myös suomalaisissa virkapuvuissa.

Liisa Nurminen Kar-Air Oy:n DC-6B:n catering-oven edessä v. 1969. Nurmisella on yllään Kar-Airin vaaleansininen kesävirkapuku. Valokuva: Suomen Ilmailumuseon kuvakokoelmat.

Ensimmäinen couture-virkapuku

1960-luvulla vaaleansininen unelma valkoisine hansikkaineen tuli käyttöön monella lentoyhtiöllä. Yksi kaikkein kauneimmista 1960-luvun alun toteutuksista oli Christian Diorin muotitalon pääsuunnittelija Marc Bohanin virkapuku Air Francelle. <br /> Bohanin klassinen kesäpuku oli valmistettu villateryleenistä yksityiskohtanaan lantiolle solmittu japanilaistyyppinen koristevyö. Vaatetuksen historiassa Bohanin suunnitelma oli merkittävä, sillä hänen myötään haute couturen voidaan käsittää tulleen osaksi työvaatesuunnittelua.

Värejä ja kuvioita

Kirkkaankeltaiset ja lehmuksenvihreät malliltaan varsin tiukat kesävirkapuvut otettiin Finnair Oy:llä käyttöön äitienpäivänä 1973. Villakankaiset puvut valmisti Vuokko Oy. Kokonaisuuden täydensi keltainen lippalakki, jossa pidettiin sinistä pyöreää virkamerkkiä.

Värikäs kesäpukukokonaisuus muodostui lyhyestä jakusta ja hameesta sekä puuvillaisesta puserosta. Puvut olivat käytössä 1973–1975 kesäemännillä. Pukujen rohkeat värit ja isot kuviot ovat 1970-luvun muodin ytimessä. Valokuva: Suomen Ilmailumuseon esinekokoelmat.

Olkatoppauksia ja rusetteja

Finnair Oy:n punasinivalko-raidallinen kesävirkapuku vuodelta 1987 on kasarimuodin helmi. Heti virkapuvun julkistuksen yhteydessä matkailuaiheinen kolumni kommentoi HS:ssa puvun trikolori-värityksen yhdistävän miehistön enemmän Ranskaan tai Englantiin kuin Suomeen.

Kokonaisuus muistuttaakin British Airwaysin ranskalaisen suunnittelija Roland Kleinin suunnitelmaa vuodelta 1985. Patja-lempinimen saaneen virkapuvun käyttöaika oli vain vuosina 1987–1988. Kesävirkapuvun suunnittelu oli kutsukilpailu, jonka voitti reilut 15 vuotta Louis Féraudille työskennellyt Tuula Korkama-Bonnefond. Korkama-Bonnefondin puvut valmisti Finnair Oy:lle Vuokko Oy.

”Kentällä asiakkaita palvelevilla on raitapukunsa päälle pantavaksi tummansininen villatakki, lentoemännille vaihtelun varalta joko blazer tai villatakki”, kertoo HS 29.4.1987. Matkustamohenkilökunnan puku muodostui hameesta, paitapuserosta, esiliinasta ja koristeellisesta vyöstä sekä taskurusetista ja huivikaulusrusetista eli ns. lavallièristä. Valokuva artikkelista Samassa koneessa, kevät 1987. Finnair Oy:n henkilökuntalehti.

Huivikaulusrusetti tunnetaan myös pussy bow -nimellä. Huivirusettia on pidetty hyökkäävänä, jopa välineenä ottaa tilaa maskuliinisessa ympäristössä. Ranskankielinen nimitys viittaa Ludwig XIV:n rakastajattareen Louise de La Baume Le Blanciin eli herttuatar La Vallièreen, jolla oli kuninkaan hovissa vakiintunut erityisasema. Englannin pääministeri Margaret Thatcher toi huivirusetin koko maailman tietoisuuteen 1980-luvulla.

 

Lähteet:

https://corporate.airfrance.com/en/creations 
British Airways Heritage Center: Ensimmäinen transatlanttinen jet moottori-lento suoritettiin BA:lla vuonna 1958.
Cambridge University Dictionary.
https://en.chateauversailles.fr/discover/history/great-characters/louise-valliere
Finnair Samassa koneessa, kevät 1987.
Haute couture: https://rkosken.kapsi.fi/kirjallisuus/hc.html 
HS 17.3.1985 Sivukuvassa Féraud, 1960-luvun nuorten vaatettaja. HS 29.4.1987.
https://www.oed.com/dictionary/jet-set_v?tl=true. Oxford English Dictionary earliest evidence for jet-set is from 1963, in New York Times Magazine.
https://issuu.com/sfomuseum/docs/fashion_in_flight_sfo_museum
Äänivalli Sound Barrier Finnair Oy:n henkilökuntalehdet.

 

Merivoimien valkoiset hellepuvut

Merivoimien virkapukuohjesääntöä uudistettiin vuonna 1930, kansainvälisten yhteyksien lisääntyessä erityisesti koululaiva Suomen Joutsenen hankinnan myötä. Päällystölle tuli käyttöön juhlavammat päähineet, juhlavyöt ja epoletit.

Samalla otettiin käyttöön valkoinen hellepuku, jonka käyttö rajoittui vain koululaivan miehistölle. Valkoisen hellepuvun, ”tropiikkipuvun” käyttöönotto johtui koululaiva Suomen Joutsenen kansainvälisistä tehtävistä sekä purjehduksista eteläisille vesille. Sen käyttö liittyi pääasiassa kansainvälisiin esikuviin. Britannian kuninkaallisessa laivastossa valkoinen tropiikkipuku oli tullut käyttöön vuonna 1877.

Miehistön hellepuvun kuosi oli sama kuin yleisen merimiespuvun mutta se oli valmistettu kevyemmästä valkoisesta puuvillakankaasta. Kalvosimet olivat kirkkaan siniset ja varustetut 5mm levyisillä, valkoisilla kalvosimen ympäri ylä- ja alareunassa kiertävillä raivoilla. Kaluunakulmakkeet ja erikoismerkit olivat samaa sinistä kuin kalvosimet.

Hellekupuun kuului myös kevyet valkoiset alushousut sekä valkoiset kengät ja sukat. Tämä puku kulki miehistön varusteissa ”puku numero yhden” nimellä. Valkoisen puvun yhteydessä oli määrä käyttää amerikkalaismallista valkoista merimieslakkia. 

Lauri Ahonen ”tropiikkipuvussa” eli hellepuvussa La Guairassa Venezuelassa Suomen Joutsenen 5. valtameripurjehduksella. Kuva: Forum Marinum.

 

Suomen Joutsenen miehistö nostaa ankkuria keulapakan kapselilla eli käymäkelalla. Koulutuspurjehduksilla ankkurit nostettiin usein miesvoimin, vaikka ne olisi voitu nostaa myös höyryvinssillä. Amerikkalaismallinen merimieslakki oli lähinnä käytössä purjehdusten aikana palveluspuvussa ja työasuissa. Kuva: Forum Marinum.

Upseereilla oli myös valkoinen kevyempi hellepuku joka oli malliltaan samankaltainen kuin sininen virkapuku. Ilmeisesti siistimmän hellepuvun käyttö rajoittui laivallakin enemmän edustustilaisuuksiin satamissa. Varsinaiset työvaatteet, joita käytettiin purjehduksen aikana, olivat erikseen. Työvaatteissa käytettiin hieman sekalaisesti erilaisia vaatteita kuten haalareita. Lämpimissä olosuhteissa myös valkoisia asujen osia käytettiin työvaatteina.  

Suomen Joutsenen päällikkö komentajakapteeni John Konkola ja ensimmäinen upseeri kapteeniluutnantti Erik Stjernvall valkoisissa hellepuvuissaan.

Forum Marinum sai keväällä 2025 lahjoituksena Suomen Joutsenen ensimmäisellä valtameripurjehduksella vuonna 1930 käytössä olleet valkoiset shortsit. Ilmeisesti nämä shortsit on valmistettu juuri ennen matkaa tai matkan aikana. Ompelutapa ei näytä täysin teolliselta, joten ne on saatettu valmistaa matkan aikana epävirallisesti laivan oman vaatetushuollon voimin. Valkoiset shortsit eivät kuuluneet mihinkään viralliseen asukokonaisuuteen. Suomen Joutsenen ensimmäisellä purjehduksella kohteena oli Etelä-Amerikka, mutta aivan sinne asti ei päästy koska alus vaurioitui myrskyssä Färsaarilla. Shortseille ei siis ollut tuolla purjehduksella kovin paljon käyttöä koska kotimatkalle käännyttiin keskellä Atlanttia jo hieman ennen päiväntasaajaa. Kaikilla seuraavilla purjehduksilla kyllä hellepuvut ja kevyemmät asusteet olivat todella tarpeellisia.

Suomen Joutsenen ensimmäisellä valtameripurjehduksella laivan radiosähköttäjän käyttämät shortsit.

Suomen Joutsenelta otetuissa kuvissa näkyy, että purjehdusten aikana tropiikissa lämpimissä oloissa pukeutuminen oli melko vapaata. Miehillä näkyy osittain päällä uimahousuja tai alushousuja, pelkkiä valkoisia housuja tai työhousuja sekä näitä vastaavan kaltaisia valkoisia shortseja. Näkyypä joissakin kuvissa vain jonkinlaisesta lakanasta tai muusta kankaasta ympäri kietaistuja lannevaatteita tms.

Suomen Joutsenen miehistö pukeutui valkoisiin hellepukuihin edustustilaisuuksissa vierailusatamissa. Erityisen komeita valokuvia on esimerkiksi Montevideosta jossa Suomen Joutsenen miehistö marssi kaupungin keskustassa.

 

Suomen Joutsenen miehistö Monte Videossa vuonna 1933. Kuva: Sjöhistoriska Institutet vid Åbo Akademi

Kokonaan valkoisen hellepuvun käyttö päättyi käytännössä toiseen maailmansotaan, jonka jälkeen Suomen Joutsen ei enää tehnyt ulkomaanpurjehduksia. Vuoden 1954 virkapukumääräyksissä kokonaan valkoinen hellepuku oli vielä rajoitetusti mahdollinen. Upseereille tuli käyttöön myös valkoinen helletakki m/51. Myöhemmin vuoden 1966 virkapukumääräyksestä alkaen valkoista hellettakkia m/51 ohjeistettiin käytettäväksi palvelusasussa ja vierailuasussa sinisten m/30 kavaijipuvun housujen kanssa.

Kansainvälisissä tehtävissä tuli toisinaan painetta kokonaan valkoisen puvun käyttöön. Kertomuksen mukaan kontra-amiraali Jorma Haapkylä toimiessaan 1960-luvun alkupuolella sotilasasiamiehenä Yhdysvalloissa teetti itselleen valkoisen puvun juhlatilaisuuksia varten. Itse hän totesi myöhemmin, että eihän se ollut ihan sallittu virallisen mallinen puku.

Valkoinen helletakki säilyi upseerien ja Laivaston soittokunnan käytössä. Valkoista helletakkia käytettiin yhdessä sinisten housujen kanssa. Vuonna 2008 Merivoimille palautui käyttöön valkoinen hellepuku. Hellepuku tuli mustan palveluspuvun rinnalle osittain kansainvälisyyden lisääntyessä aivan kuin Suomen Joutsenen hankinnan yhteydessä 1930-luvulla. Kansainvälisyys näkyy myös nykyisessä virkapukuja ohjaavassa normissa.

 

Nykyisessä sotilas- ja virkapukuja ohjaavassa normissa todetaan hellepuvusta seuraavasti:

Merivoimien hellepukua voidaan käyttää kotimaassa kesäaikaan 1.5. – 30.9. välisenä aikana tai kansainvälisessä toiminnassa ympäri vuoden korvaamaan merivoimien palveluspukua seuraavasti.

  • Hellepukua voidaan käyttää palveluspuvun sijaan kuumissa olosuhteissa muussa kuin kenttä-, vartio- tai päivystyspalveluksessa sekä puolustusvoimien ja ulkopuolisten järjestämissä tilaisuuksissa, ellei niissä ole määrätty käytettäväksi muuta pukua. 
  • Hellepukua käytetään tavanomaisilla onnittelukäynneillä ja vastaanotoilla, ulkovaltojen järjestämillä asevoimien tai puolustushaaran vuosipäivän vastaanotoilla ja kansainväliseen yhteistoimintaan liittyvillä vastaanotoilla sekä kansainvälisessä toiminnassa pukeutumisohjeen ollessa ”summer white”.
  • Hellepukua voidaan käyttää lisäksi palveluspuvun sijaan kuumissa olosuhteissa tavanomaista juhlallisemmissa tilaisuuksissa, perhejuhlissa ja klo 18.00 tai sen jälkeen alkavissa tilaisuuksissa, joissa edellytetään palveluspukua.

 

Valkoisen hellepuvun voi ehkä parhaiten bongata Laivaston soittokunnan yllä kesäajan konserteissa.

Laivaston soittokunta Haminassa 2018. Kuva: Puolustusvoimat, Laivaston soittokunta, Samuel Ahonen.

 

Lähteet

Uusi Aura 4.11.1937
Suomen Sotilas 1.6.1935
Suomen Sotilas 1.11.1937
Sotilas ja virkapukuja koskevat normit. PVM HPALV 001 – PELOGOS- SOTILAS- JA VIRKAPUVUT PUOLUSTUSVOIMISSA. Pääesikunnan logistiikkaosasto. 4.12.2014.
Pekka Aarniaho. Kaluunat ja rähinäremmit. Itsenäisen Suomen virkapuvut ja arvomerkit 1918-1945.
Puhelinkeskustelut
Visa Auvinen
Seppo Simola

Kirjoittajat:

Ilsi Lantunen, Suomen Rautatiemuseo

Eijakristina Sumelius, Suomen Ilmailumuseo

Mikko Meronen, Forum Marinum