Honda Monkeyn nousu mopomaailman ikonien joukkoon oli paitsi epätodennäköistä, myös hyvin täpärän gramman viilauksen sekä O.Y. Otto Brandt A.B:n sinnikkyyden ansiota. Monkeyversumissa 28.2.2026 kaikki suomalaiset apinavariaatot ovat ensimmäistä kertaa saman katon alla yhdellä kertaa.
Sirkuksen apinat
Tänä päivänä Honda Monkey on tuttu useimmille suomalaisille, ainakin nimenä ja käsitteenä. Hassu pienipyöräinen mopo on luokkansa eräänlainen arkkityyppi, mutta myös hulvattoman kilpailuasetelman toinen puolikas, joka yhä taistelee arkkivihollisensa, Suzuki PV50:n kanssa – vaikka kumpaakaan mopoa ei ole myyty uutena vuosikymmeniin.
Monkeyn juuret ovat 1960-luvun alun Japanissa. Nouseva teknologiaihme valmensi tulevaisuutensa tekijät määrätietoisesti tekniikan pariin. Honda Motor Co. avasi vuonna 1961 Tokioon Tama Tech -huvipuiston, jonka yhtenä vetonaulana olivat Z100-minimopot. Nämä jousittamattomalla rungolla ja piskuisilla 5” pyörillä sekä Honda Super Cub -kevytmoottoripyörän nelitahtimoottorilla varustetut huvipuistolaitteet nousivat välittömästi kävijöiden suosikeiksi.
Pientä kaksipyöräistä alettiin kutsua Monkey Bikeksi, kun minimopoihin hurahtaneet aikuiset istuivat hullunkurisen köyristyneessä asennossa hassun ajokin sarvissa. Ajoa helpotti kolmivaihteinen puoliautomaattivaihteisto keskipakokytkimellä.
Apinat karkaavat asfalttiviidakkoon
Honda CZ100 syntyi tivolileikkikalun siviiliversioksi. Erikoista ajoneuvoa vei vielä erikoisempaan suuntaan moottoripyörästä lainattu, suhteettoman suuri polttoainesäiliö. Tällaisia Hondan edustaja O.Y. Otto Brandt A.B. toi Suomeenkin muutamia kappaleita. Spede Pasanen hankki näistä yhden, joka esiintyy elokuvassa Pähkähullu Suomi, moottoripyörän rekisterikilvellä varustettuna.
Tivolimopon liikennekäyttöä voitiin ainakin periaatteessa perustella sillä, että minimopo mahtui ison henkilöauton tavaratilaan eräänlaisena pelastusveneenä tai ruuhka-ajoneuvona. Vakavamielinen käyttö edellytti tuotteen kehittämistä ajettavampaan suuntaan. 1960-luvun lopulla mallit Z50M ja etujousitettu Z50A tekivät Mankista jo oikean ajoneuvon, jota rekisteröitiin Suomessakin pieniä määriä kevytmoottoripyöriksi. Hiukan suurempi DAX ja isompipyöräiset ”oikeat” kevarit olivat kuitenkin moottoripyörinä etevämpiä, vaikka Monkeyn geenipooli jalostui ajan vaatimusten mukana.
Honda sai pian seuraa pienipyöräisten heimossa. Italialainen Fantic Motor lähti kilpasille alku-Monkeyta muistuttavalla TX7:llä, jonka Helkama onnistuneesti tyyppihyväksytti mopoksi tuoreeltaan, kun poljinpakko oli poistunut. Helkama Tossuksi ristitty automaattivaihteinen ajopeli kaipasi vain pientä painonhallintaa, mutta ilmeisesti liian erikoisena Tossun suosio jäi alkuinnostuksen jälkeen maltilliseksi. Paljon kovemman vastuksen tarjosi vuosikymmentä myöhemmin Oy Bensow Ab:n Suomeen sovittelema Solifer-Suzuki PV50.
Luonnonvalintaa
Edellä kerrottu oli vain alkusoittoa apinoiden levittäytymiselle Suomeen. Energiakriisillä, kansantalouden tilalla ja liikenneturvallisuudella perusteltu moottoripyörien tilavuusperusteinen veronkorotus vuonna 1974 (toiselta nimeltään ”moottoripyörien tappovero”) ainakin puolella sanalla lausuttuna pyrki kitkemään Suomen kamaralta yhdellä huitaisuilla tehokkaiden moottoripyörien suosion ja siitä seuranneet onnettomuudet. Vaikka Monkeyn vero ei huima olisi ollutkaan, romahti koko moottoripyöräilyn suosio, kun vauhdikkaat nuoret miehet eivät nähneet kohdalleen luontevaa kasvupolkua superpyörien sarviin. Jotain myytävää piti löytää tilalle, ja pian sittenkin.
Monkey oli moottoriltaan mopon kokoinen, eikä 1970 jälkeen enää mopedeissa tarvinnut olla pedaaleja, mutta siihen yhtäläisyydet loppuivat. Suomalainen mopoasetus oli sekoitus ruotsalaisten ja keskieurooppalaisten esimerkkien pykäliä mutta myös kotimaista tuotantoa suojaavaa omalaatuisuutta. Mopon rakenteellinen nopeus (eli suurimman tehon kierroslukua vastaava nopeus suurimmalla vaihteella) oli rajoitettu 35 kilometriin tunnissa ja ylikierroksillakin huippunopeuden piti jäädä alle neljään kymppiin. Monelle mopokokelaalle kohtalokkaaksi oli muodostunut 50 kg:n enimmäispaino ajokuntoisena.
Hondan maahantuoja Oy Otto Brandt Ab päätti kuitenkin yrittää jo maahantuoduille Z50AK2-pyörille tyyppihyväksyntää mopoksi myyntikaudelle 1975. Tärkeimmät muutokset kohdistuivat liian suureen tehoon, josta seurasi liikaa vauhtia. Kaasuttimen kurkkua kuristettiin ja ohjauslukkoon hitsattiin suojapelti. Tämä versio kelpasi mopoksi, joka tunnetaan lempinimellä “jäykkäperä”, ja niitä myytiin kaikkiaan 1200 kappaletta.
Jo 1972 oli esitelty takajousitettu versio Z50J, joka seuraavaksi muutettiin sopimaan Suomen lainsäädäntöön vuodelle 1976. Kevennyksiä piti tehdä painorajoituksen vuoksi melkoisesti: polttoainesäiliöksi valittiin pienempi malli ja lokasuojat ja lamput vaihtuivat muovisiin Fanticin osiin. Jalkatapit vaihtuivat huonekaluputkesta taiteltuihin tappeihin. Syy polttoainesäiliön vaihtoon oli se, että tyyppihyväksynnässä paino mitattiin ajokunnossa eli tankki täynnä. Z50A K2 mallin pikkutankki oli noin litran pienempi kuin Z50J-mallissa.
Ei luonnon- vaan ajoneuvolakien myötä oli evoluutio tuottanut eriskummallisen, suomalaisen apinalajin. Tällaisena Monkey opittiin tuntemaan vuodesta 1976 aina vuosimalliin 1979 asti. Värit olivat 1976 valkovihreä tai keltainen, 1977 keltainen ja 1978–79 punainen. Näitä myytiin jo 5 300 kpl.
Elinvoimainen laji
Maailman suurin moottoripyörien valmistaja Honda kiinnostui itsekin kaukaisen Pohjolan kummallisista mutaatioista. Niinpä jatkossa Z50-mallistoa tuotiin jo valmiiksi lähemmäksi tämän kummallisen markkina-alueen tarpeita. Siinä missä saksalainen maahantuoja tilasi vuosittain joitakin kymmeniä pikkupyöriä, ehkä PR-käyttöön, oli Brandtin sesonkitilaus 2500 kappaleen luokkaa. Monkey jalostui uusilla värivariaatioilla ja puoliautomaattivaihteiston muuttuminen manuaalispedaaliseksi lisäsi mallin uskottavuutta yläasteiden liepeillä. Viritettävyydeltään Monkey oli luonnollisesti etevä, kuten pahin kilpailijansa Suzuki PV:kin. Näiden kahden pikkumopon välille kaivettiin taistelukaivannot, joista vastapuolta heiteltiin herjakranaateilla.
Monkeyversumi kokoaa Mobiliaan helmikuun 28. päivänä kaikki – siis aivan KAIKKI – Suomessa myydyt Honda Monkeyn versiot sekä paljon kuriositeetteja. Myös kiinalaisia Monkey-klooneja rakenneltuina versioina odotetaan paikalle. Rompetorilla tarjoillaan Monkey-tavaraa ja messutunnelman täydentävät erilaisten yhteisöjen osastot. Monkeyversumi 28.2.2026 klo 10–15 Mobiliassa Kangasalla!
Artikkelikuva: Alun perin C100-tivolipyörän koomisuus syntyi isosta kuljettajasta ja pienestä pyörästä. Uutena 1967 tuotu Z50M pääsi taannoin Mobilisti-lehden koeajojuttuun, jossa myös seikkaperäisesti käydään Monkeyn tarinaa läpi. Hondan ideoima varapyörätehtävä testattiin myös käytännössä. Pieni moottoripyörä mahtui kuljetustukiensa varassa mainiosti Plymouth 1960:n valtavaan ruumaan.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta