Henkilö pitää kädessään älypuhelinta

Kirjevihkoista snäppeihin – teinien viestintätapojen muutokset

huhtikuu 15, 2019

Pikkusiskoni pyysi minua jokin aika sitten auttamaan erään suomen kielen kirjoitelman kanssa. Kirjoitelma käsitteli sitä, miten hän käyttää kieltä eri viestintävälineissä.

Havahduin tekstiä lukiessani siihen, miten erilaiset viestintätavat nyt 15-vuotiaalla siskollani on verrattuna siihen, kun olin itse 9. luokalla 17 vuotta sitten. Miten moni asia onkaan muuttunut muutamassa vuosikymmenessä!

Paperista digitaaliseen

Siskoni kertoi kirjoitelmassaan käyttävänsä päivittäin Whatsappia, Snapchattia ja Instagramia kavereidensa kanssa. Minä taas muistan viestitelleeni koulukavereideni kanssa 90-luvulla digitaalisten välineiden sijaan kirjevihkojen eli kirjareiden välityksellä. Kirjoittelimme vihkoihin iltaisin, ja seuraavana päivänä vaihtelimme niitä välitunneilla. Kirjoittelimme myös yksittäisiä kirjeitä ja vastailimme toistemme slämyihin eli kysymys-vastausvihkoihin.

Lisäksi lähettelin postia kirjekavereilleni, jotka olin löytänyt teksti-TV:n kirjeenvaihtopalstalta. Kirjoitin ajatukseni tuoksuvalle perhoskuvioidulle paperille, ja lähetin kuoressa lisäksi valokuvia, kiiltokuvia ja tarroja.

Siskoni sai ensimmäisen oman älypuhelimensa jo alakoulussa. Minä olin 8. luokalla, kun sain Nokia 3210:n. Lähettelin sillä muutamia tekstiviestejä, mutta niiden määrä oli huomattavasti maltillisempi kuin siskollani. Yhden viestin hinta oli kova, ja jokaisen viestin merkkimäärää piti tarkkailla, jottei se jakautuisi kahteen erilliseen viestiin.

Siinä missä minä liimailin lehdistä leikeltyjä kuvia kirjareihin, siskoni käyttää puhelimessa gifejä ja tarroja tunteiden ilmaisemiseen. Gif-animaatiot olivat käytössä jo 90-luvulla, mutta niitä näkyi lähinnä tietokoneen ruudulla ja niitä tehtiin Paint-ohjelmalla itse.

Emojeistakaan ei ollut tietoakaan, vaan niiden sijasta käytettiin hymiöitä, jotka muodostettiin erikoismerkeistä. Muistan jopa omistaneeni pienen kirjan, jossa selitettiin eri hymiöiden merkitykset ja opetettiin kirjoittamaan niitä puhelimen näppäimistöllä. Silloin tällöin tein sulkeista ja viivoista myös isompia taideteoksia, kuten nalleja tai lintuja, ja lähettelin niitä kavereilleni. Jos nestekidenäytön koko oli vastaanottajan puhelimessa erilainen, kuva levähti. 

Nopeaa vai luovaa?

Tuntuu, että siskoni käytössä on huikean suuri valikoima erilaisia digitaalisia viestintätapoja: kuvia ja tekstejä. Vaikka olen vasta kolmekymppinen ja olen käyttänyt tietokonetta ala-asteelta saakka, tunnen pudonneeni kehityksen kelkasta jo aika kauas: kutsun emojeita edelleen usein vahingossa hymiöiksi, ja löysin gifit puhelimeni viestisovelluksesta vasta jokunen kuukausi sitten armottoman googlailun avustuksella.

Toisaalta ajattelen, että vaikka omassa lapsuudessani kaverusten välinen viestintä oli hitaampaa, rajatumpaa ja ehkä kankeampaakin, kirjeissä ja kirjareissa pystyi viestimään hyvin luovasti ja visuaalisesti. Käsin kirjoittaminen ja piirtäminen tuntuvat ruokkivan luovuuttani edelleen eri tavalla kuin älypuhelimen selaaminen. Lisäksi kirjeissä saatettiin jakaa arkaluonteisia ja syvällisiäkin ajatuksia ja tunnustaa ystävyyttä toista kohtaan, mikä ei tunnu välttämättä yhtä luontevalta Whatsappissa.

Kirjeen uudet merkitykset

Sain jokunen viikko sitten ystävältäni postitse arkillisen kissatarroja sekä koristeellisen kirjeen, jossa hän kiitti minua tuesta vaikeina aikoina. Avasin kirjeen jo ennen kuin olin ehtinyt riisua ulkovaatteitakaan. Syke nousi kuorta avatessa, ja kirjettä lukiessa heräsi liikutus.

Eräs toinen ystäväni puolestaan kertoi aloittaneensa vuosien jälkeen yhteydenpidon lapsuuden hyvän ystävänsä kanssa. Molemmat olivat pahoitelleet kirjeissään sitä, että yhteydenpito on jäänyt kiireiden jalkoihin, ja tunnustaneet, että he ovat toisilleen tästä huolimatta edelleen tärkeitä. Ystäväni kertoi, että tällaisia sanoja olisi ollut outoa kirjoittaa ja vastaanottaa digitaalisesti – se olisi ollut liian kevyttä.

Uskonkin, että paperisilla, kirjepostina lähetetyillä viesteillä on edelleen paikkansa. Vaikka erilaiset pikaviestit emojeineen ovat syrjäyttäneet kirjeen ainoana yhteydenpitokanavana, kirjeellä on paikkansa merkityksellisissä hetkissä – ainakin niille sukupolville, jotka ovat tottuneet viestimään myös paperilla.

Voisin kirjoittaa siskolleni pitkästä aikaa kirjeen, jossa kerron kuulumisistani ja sanon, miten mukavaa on, että sain hänet siskokseni pitkän 17 vuoden odotuksen jälkeen. Saapa nähdä, saanko vastaukseksi kirjeen vai 2000-luvun lapsen tyylillä gifin Whatsappiin. Mutta sillä ei oikeastaan ole väliä: tärkeintä, että ne tärkeät asiat tulevat viestityiksi ja sanotuiksi.

Tekstausta kautta aikojen

Millainen mullistus tekstiviesti oli? Millä muilla keinoin on lähetetty sähköisiä viestejä? Katso Minuutiksi museoon -video aiheesta!

Laura Niemi