Perinnejuna Valtteri on yksi Suomen Rautatiemuseon kokoelman helmistä. Se koostuu neljästä puukorisesta matkustajavaunusta, jotka kunnostettiin liikennekelpoisiksi VR:n 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 2012. Junan vanhin vaunu, salonkivaunu A100, valmistui jo vuonna 1927 Walter Ahlströmille. Juna onkin nimetty Ahlströmin mukaan. Valtteri ei ole pelkkä näyttelyesine – se on elävä osa kulttuuriperintöä, joka liikennöi museojunana ja tuo historian lähelle matkustajia.
Liikenteessä on kuitenkin aina riskinsä. Kun museokalustoa käytetään rataverkolla, vaurioitumisen todennäköisyys kasvaa verrattuna staattiseen museoesineeseen. Tämä riski konkretisoitui lokakuussa2023, kun Valtteri joutui myrskyn aiheuttamaan onnettomuuteen.
Ennen onnettomuutta – vaunujen historia ja kunnostus
Salonkivaunu A100 oli kunnostustöiden alkaessa vuonna 2010 melko hyvässä kunnossa. Sen autenttisuusaste on korkea, sillä alkuperäisiä rakenteita ja materiaaleja on säilynyt paljon. Sisätilojen kunnostuksessa käytettiin konservoinnin ja restauroinnin menetelmiä, jotta vaunun arvokkaat yksityiskohdat säilyisivät.
Toinen vaunu, 3. luokan päivävaunu Ei 22272 vuodelta 1948, oli huomattavasti heikommassa kunnossa. Sen puinen kori jouduttiin rakentamaan lähes kokonaan uudelleen, ja vaunu palautettiin 1940-luvun asuun vanhoja piirustuksia ja työtapoja noudattaen. Vaikka vaunussa ei ole enää paljonkaan alkuperäistä materiaalia, on se toteutettu kunnioittaen vanhoja työtapoja ja materaalivalintoja. Vaunu vastaakin nyt sitä millainen se oli uutena.
Kaksi muuta vaunua ovat Eik 22348, kahvilavaunu vuodelta 1955 ja Efi 22378 konduktöörin vaunu 1970-luvun asussaan. Näille vaunuille tehtiin eriasteisia kunnostus ja restaurointitöitä.
Onnettomuuspäivä – 8.10.2023
Hyvinkää–Hanko-rataosuus juhli 150-vuotispäiväänsä, ja juhlakoristeltu Perinnejuna Valtteri sai kunnian kuljettaa matkustajia höyryveturi nro 1021 Ukko-Pekan vetämänä. Matka alkoi Hyvinkäältä ja jatkui kohti Hankoa, kunnes jo Röykän kohdalla juna törmäsi myrskyn kaatamiin puihin, jotka yllättivät mutkan takaa. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta vauriot junakalustossa olivat merkittävät:
- Salonkivaunun päätyseinän läpi työntyi kuusipuun ranka, joka rikkoi myös pahasti sisällä olevan tapettiverhoilun.
- Useita kattotuulettimia (ns. torpedoja) vaurioitui tai irtosi kokonaan.
- Vaunuston toinen kylki naarmuuntui 80 metrin matkalta.
- Ikkunoita rikkoutui ja savutorvet saivat iskuja.
Harmillisesti pahimmat vauriot kohdistuivat juuri siihen vaunuun, jonka autenttisuusaste oli korkein.
Repeytynyt tapetti pystyttiin kokoamaan takaisin ehjäksi, vaikka vauriot näyttivät rajulta.
Konduktöörin vaunussa ikkunan ulommainen lasi otti isomman osuman ja sisempi lasi sai vain pieniä vaurioita.
Korjaustyöt – perinteitä kunnioittaen
Vaurioiden korjaaminen vaati tiivistä yhteistyötä VR:n, kunnossapitoyksikön ja museon välillä. Työt aloitettiin jo junamatkan aikana vaurioiden kartoituksella ja jatkuivat Hyvinkään konepajalla maaliskuussa 2024. Korjaustyöt sisälsivät:
- Huoltomaalaus: Koko vaunusto maalattiin uudelleen.
- Puukorjaukset: Salonkivaunun kulman rakennevauriot korjattiin Relie Oy:n puuseppien toimesta.
- Torpedotuulettimet: Harvinaiset pienikokoiset torpedot valmistettiin uudelleen niittiliitoksin alkuperäisen tekniikan mukaisesti. Työn toteutti metalliartesaani Perttu Hanhimäki.
- Sisätilojen konservointi: Vaurioitunut tapettiverhoiltu seinä konservoitiin Osuuskunta Kollaasin toimesta. Tapetti irrotettiin, taustattiin japaninpaperille ja kiinnitettiin uudelle kovalevylle. Lopputulos oli huomaamaton – kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Paluu liikenteeseen
Ensimmäinen ajo korjausten jälkeen tapahtui toukokuussa 2024 pienoisjunatreffeillä. Vaikka onnettomuus oli harmillinen, se ei estänyt juhlapäivän toteutumista onnettomuuden tapahduttua eikä vähentänyt yleisön kiinnostusta museoliikenteeseen. Lyhyt ajelu Hangosta Lappohjaan oli loppuunmyyty, ja tunnelma oli iloinen.
Museo kiittää VR:n henkilökuntaa, konservaattoreita, puuseppiä, maalausammattilaisia ja vapaaehtoisia, jotka mahdollistivat vaunujen palauttamisen liikenteeseen. Yhteistyö oli esimerkillistä – ja lopputulos kertoo, että kulttuuriperintöä voidaan vaalia myös liikenteessä.
Mitä opimme?
Onnettomuus muistutti siitä, että museoliikenne sisältää riskejä, mutta myös siitä, kuinka tärkeää on dokumentointi, ammattitaito ja yhteistyö. Valtteri jatkaa tarinaansa – entistä ehompana ja valmiina viemään matkustajiaan todelliselle aikamatkalle.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta