Alansa viimeinen – museoinsinööri taituroi historian ja tekniikan rajapinnassa

Raimo Paappa on Suomen ainoa museoinsinööri. Kun hän eläköityy, merkittävä tekniikan alan työpanos poistuu museoalalta. Vapaaehtoisten hyödyntäminen on ollut alalla perinteenä – siirtyykö osaaminen nyt vapaaehtoisten reserviin?

Nuorena poikana Raimo Paappa rakenteli transistoriradioita ja vähän myöhemmin omat stereonsa ja vahvistimensa. Insinööriksi valmistumisen jälkeen tekniikan alan museot vetivät miestä puoleensa, ja kun Tekniikan museo haki museoinsinööriä palvelukseensa vuonna 1985, tuntui Helsingin Sanomien ilmoitus heti toiveiden täyttymykseltä: työssä yhdistyisivät käyttöesineiden historia, kiinnostava museomaailma sekä mahdollisuus hyödyntää teknisen alan osaamista.

– Ensimmäisinä kuukausina rakensimme yli 3 000 neliön näyttelyn. Teimme töitä lähes kellon ympäri. Taisin laihtuakin melkein kymmenen kiloa sen parin kuukauden aikana, Raimo Paappa muistaa.

Yli kolme vuosikymmentä Tekniikan museolla työskennelleen museoinsinöörin työnkuva on muuttunut huomattavasti vuosien varrella ja elänyt ajassa.

Alkuvaiheessa näyttelyiden rakentaminen ja konservointi oli merkittävä osa työnkuvaa, mutta hiljalleen tehtävä on muuttunut enemmän konsultoivan teknisen asiantuntijan rooliin sekä laajan, suojellun museoalueen hallien kunnossapitoon, IT-suunnitteluun ja sähköhuoltoon.

Poikkitieteellistä osaamista ja vapaaehtoisten kaarti

Tekniikan museossa luonnontieteiden maailmaan sekoittuvat luontevasti myös humanistiset tieteet. Yhteistyötä syntyy monin tavoin, ja teknistä osaamista tarvitaan monissa poikkimuseaalisissa näyttelyissä.

Museon taustayhteisöistä löytyy teollisuus- ja insinöörijärjestöjä sekä yliopistoja, ja yhteistyötä tehdään tiiviisti myös muiden museoiden, tutkijoiden ja tekniikan alan yritysten kanssa.

– Meillä luonnontieteet ja humanismi tukevat toisiaan. Henkilökunnassamme on sekä teknisen alan, talouden, historian että pedagogian osaajia, kertoo tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori Saara Klemetti Tekniikan museosta.

Myös vapaaehtoisten hyödyntäminen on alalla perinteenä. Museon toiminnassa on sen perustamisesta alkaen ollut mukana myös laaja joukko vapaaehtoisia eri tekniikan aloilta.

– Joukossa on ollut muun muassa maanmittauksen, radiotekniikan, LVI-alan, kirjapainon ja sähkötekniikan ammattilaisia, Klemetti luettelee.

Valtakunnallisen erityismuseon tehtäviin kuuluu monenlaisiin tiedusteluihin vastaaminen ja selvitystyöt, joita tehdään museon perustyönä. Raimo Paapalle on muodostunut museovuosien aikana vahva teknishistoriallinen näkemys, jota hän on päässyt hyödyntämään erilaisissa konsultointitehtävissä ja museolta tilatuissa selvityksissä.

– Kerran selvitin yhdelle kaupungille, kuinka harvinainen nosturi heillä oli käytössä, mitä varten kuljin tutkimassa satamakaupunkien nostureita. Aikanaan konsultoin myös tekniikan alan yrityksissä. Kerran aiheena oli, miten vanha kartonkikone olisi mahdollista säilyttää vanhassa käyttöpaikassaan, Paappa kuvaa museolle tulleita selvitystehtäviä.

Palkkaus pullonkaulana?

Vaikka insinööristatuksella kollegoja ei Suomen museoissa ole, muita tekniikan alan ihmisiä työskentelee eri museoissa. Auto- ja ilmailualan museoissa on tiettyyn osaamiseen profiloituneita työntekijöitä, kuten ajoneuvojen konservoijia tai lentokonemekaanikkoja.

Lisäksi asiantuntijuutta ostetaan muuallakin talon ulkopuolelta. Raimo Paapan mukaan harraste- ja vapaaehtoisväen merkitys tulee tässäkin esiin.

– Esimerkiksi auto- ja moottoripyöräporukat ovat merkittävä tietolähde, joita myös konsultoidaan. Tekniikan historia on kuitenkin niin lyhyt. Monet alat ovat syntyneet vasta 1800-luvun lopulla – 1900-luvun alussa. Vielä löytyy harrastajia, jotka ovat kiinnostuneita koko tekniikan historian jatkumosta. Aika näyttää, miten tapahtuu jatkossa.

Mittavien näyttelyprojektien, konsultointitarpeiden, tekniikan historian jatkumossa ja spesifin tiedon tarpeen kasvaessa museoinsinöörien tarve ei näytä olevan katoamassa mihinkään.

Miksi museoalalla ei insinöörejä kuitenkaan juuri näe?

Palkkaus on yksi Paapan arvelema syy, ja nimenomaan huomattavasti matalampi palkka kuin insinööreillä keskimäärin.

– Palkka ei kyllä museoalalla insinöörien palkkaa muualla vastaa, mutta on siinä se ero, että tässä on vielä oma tukka päässä ja lähes alkuperäisen värisenäkin. Joka päivä on ollut kiva tulla töihin, hän pohtii.

Raimo Paapan pitkän työuran aikana toinenkin ammattiala on ehkä yllättävästikin poistunut museosta: teknisten esineistön konservoijia ei Tekniikan museossa enää ole. Tietty käytön jälki halutaan jättää paikoilleen, ja se kuuluu esineen käyttöhistoriaan.

– Eivät nämä mitään satoja vuosia vanhoja Kansallismuseon aarteita ole, vaan teollisen ajan esineitä, jotka ovat olleet kovassa käytössä. Se saa näkyä. Aiemmin haluttiin puunata ja puleerata esine alkuperäiseen loistoonsa, mutta mitä järkeä siinä on, kaupastahan saa uusia.

Teknisiä pähkinöitä viheriöillä

Eläköityvän Raimo Paapan katse on jo Espanjan golf-kentillä. Teknisenä ihmisenä jopa golf-harrastus näyttäytyy miehelle ratkaistavana haasteena eikä pelkkänä puttailuna.

– Golf on itse asiassa hyvinkin tekninen harrastus. Siinä on äärimmäisen monta osatekijää, jotta saa svingin menemään mihin pitää, pitää miettiä loft- ja lie-kulmat. Golfissa riittää jatkuvasti opiskeltavaa ja haastetta.

Viheriöillä on syntynyt monia ystävyyssuhteitakin, ja monesta työkontaktista on vuosien aikana tullut ystävä. Transistoriradiota nuorena harrastanut Raimo Paappa innostuu edelleen myös puhelin-, tv- tai radioharrastamisesta.

– Meillä on hyvä porukka. Enää ei tosin tule rakenneltua laitteita.

Tekniikan museolla kokoontuu tiistaiaamupäivisin talkoolaisryhmä oman alansa entisiä ammattilaisia, kuten maamittareita ja kirjapainoalalta eläköityneitä.  Vapaaehtoisten merkitys alalla on kiistaton. Ryhmä tekee arvokasta työtä esimerkiksi vanhoja käyttöesineitä tunnistaen ja luetteloiden sekä vaikkapa digitoiden omiin erikoisosaamisalueisiinsa liittyvää valokuva-aineistoa.

Malttaako tekniikan monitaituri pysyä kokonaan poissa museolta jatkossakaan?

– Ehkä joskus siellä tulee käytyäkin silloin tällöin, mutta en kyllä lupaa, Raimo Paappa sanoo.

Artikkelikuva: Tekniikan museon ja Suomen viimeisen museoinsinöörin Raimo Paapan tehtäviin on kuulunut myös laajojen museohallien ylläpitoon liittyviä tehtäviä. Kuva: Saara Klemetti, Tekniikan museo

Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta