Majakkalaiva Kemillä vietettiin pitsaperjantain sijaan hernekeittoperjantaita. Yleisesti torstaille vakiintunut keittoruoka syötiin arkiviikon päätteeksi illallisaikaan. Keiton kanssa sai myös pannukakkua, joten aivan mullin mallin maailma ei ollut Kemin kaupungin edustalla kelluvillakaan.
Epäilemättä laivallakin keittiö, byssa, on kodin sydän. Ja kodiksi laivaa voitaneen kutsua, koska siellä ollaan töissä ja vapaalla pitkiä aikoja käymättä oikeassa kodissa. Majakkalaiva Kemin (1901) keittiön ja ruokailujen arkeen pääsee syventymään aluksen arkistoaineiston kautta. Suomen merimuseon arkistossa on mm. aluksen muonapäiväkirjoja 1970-luvun alusta siihen asti, kun Kemi Suomen viimeisenä käytössä olleena majakkalaivana päästettiin eläkkeelle syksyllä 1974.
Suomen merimuseon arkisto.
Muonapäiväkirjoihin on merkitty säntillisesti jokaisen päivän aamiainen, päivällinen ja illallinen. Merkinnät ovat ilmeisesti laivan emäntänä pitkään toimineen Taimi Heikkisen käsialaa. Hän vastasi aluksen ruokahankinnoista, aterioiden suunnittelusta, ruuanlaitosta ja talouspuolen kirjanpidosta. Apunaan hänellä oli keittäjä, joka siivosi, kattoi ateriat pöytään ja tiskasi.
Ruokatäydennystä saatiin yleensä viikoittain, ellei huono sää estänyt kuljetuksia. 12 hengen miehistön ruuat tehtiin kivihiilihellalla. Työpäivät olivat pitkiä ja raskaita, etenkin jos meri sattui olemaan kuoppainen. Tuolloin hellan myrskylaidat eivät riittäneet, vaan kattilat sidottiin köysillä kiinni.
Koulussa opittu torstain ruoka
Hernekeiton historia on pitkä. Suomen alueella on syöty hernekeittoa jo keskiajalla ja sen historiaan liittyy katolisen keskiajan paastoaminen. Monelle tuttu laskiaisen hernerokkaperinne liittyy myös pääsiäistä edeltäneeseen paastoon.
Majakkalaiva Kemi on laskiaisen aikaan yleensä ollut talviteloilla eikä muonapäiväkirjoissa näy viitettäkään paastoamisesta. Laivaruokailun arkeen keitto onkin tullut laitoskeittiöiden kautta. Torstainen hernekeittopäivä on juurtunut osaksi perinteitämme mm. armeijan ja koulun kautta. Samaa perua lienee myös keiton perään olennaisesti kuuluva pannukakku, joka täyttää nälkäisimmätkin vatsat.
Lempeä aikamatka
Kun majakkalaiva Kemi avataan yleisölle, tarjoaa alus lempeän matkan nykypäivää hitaampaan 1960-luvun elämänrytmiin. Kävijä voi aluksella käyskennellessään kuulla laivan miehistön ajatuksista ja aherruksesta. Äänitarinat on käsikirjoitettu käyttäen arkistoaineistoa, kirjallisuutta ja harvoja miehistön haastatteluita, mutta myös tulkintaa tehden. Keittiössä on äänessä laivan emäntä:
Sunnuntaina on aina nakkeja ja muussia, ja perjantaina illallisella hernekeittoa, niitä ei parane lähteä muuttamaan, menee miesten päät sekaisin. Säännöllinen rytmi on tärkeää. Ei kukaan osaa sanoa, että koska tulee myrsky tai koska ilma on viikkokaupalla kaunis kuin morsian. Mutta perjantain hernekeiton ja pannukakun osaa ennustaa jokainen. Semmoinen luo turvan tunnetta, niin minä ajattelen.
Monotonisessa laiva-arjessa viikoittaiset vakioruuat rytmittävät aikaa. Kun kotiin pääsyyn on monen monta päivää, voi aikaa laskea myös hernekeittojen määränä. Onpa se keitto torstaina tai Kemin tapaan perjantaina. Näin nimittäin oli: muonapäiväkirjojen perusteella Kemillä syötiin hernekeittoa aina perjantai-iltaisin.
Lue tarkemmin majakkalaiva Kemin historiasta Suomen merimuseon verkkosivuilta.
Tämän sanakeitoksen ainekset
Suomen merimuseon asiakirjakokoelma. SMMA 95012:1, 2 ja 103.
Laurell, Seppo 1988, Aalloilla keinuvat majakat: historiikki majakkalaivojen aikakaudesta ja museoalus Kemistä. Merenkulkuhallitus.
Wahlström, Iina 2021, Mämmi ja hernekeitto – keskiaikaisesta ateriasta valmisruuaksi. Artikkeli verkkojulkaisussa Laari 2021 – Suomen maatalousmuseon vuosikirja. Reichardt, Ragni ja Vanha-Similä, Maria (toim.), Loimaa 2021.
Artikkelikuva: Majakkalaiva Kemi kesällä 1972. Martti Heikkinen. Suomen merimuseo / Museoviraston kuvakokoelmat.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta