Rautatiemuseopäivä

Muksut museossa: Rautatiemuseopäivä

syyskuu 10, 2019

Rautatiemuseossa Hyvinkäällä oli elokuussa vilinää ja vilskettä, kun museovieraat suuntasivat sankoin joukoin Rautatiemuseopäivään.

Jokavuotisessa tapahtumassa pääsee aikamatkalle rautatiematkailun historiaan, kun liikkeellä on eri aikakausien vetureita, puistojunia ja resiinoita. Tapahtumaan pääsee halutessaan perinnejunien kyydissä eri puolilta Uuttamaata.

Rautatiemuseopäivä on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Tänä vuonna tapahtumaan suuntasi myös Kässien perhe, joka matkusti Hyvinkäälle Helsingistä perinnejuna Valtterin kyydissä.

Perhe seurasi kääntöpöytänäytöksiä ja tutustui liikennöiviin höyryvetureihin ja muuhun junakalustoon. Lisäksi Kässit huristelivat resiinalla.

Kässien lapset, 8- ja 3-vuotiaat veljekset, kertovat omasta näkökulmastaan, mitä kaikkea he näkivät ja kokivat päivän aikana ja mikä oli tapahtumassa jännittävintä.

Lapset Rautatiemuseopäivässä.
Rautatiemuseopäivän aikana ihasteltiin muun muassa vetureita.

Oliko Valtteri-perinnejunalla matkustaminen jännää?

Pikkuveli: Joo.

Mikä siinä oli jännittävintä?

Pikkuveli: No se meni vähän hitaasti. Myös vessa oli jännä.
Isoveli: Vessasta oli reikä suoraan raiteille. Siinä junassa oli muuten puuta.

Mikä on ollut kivoin juttu tapahtumassa?

Pikkuveli: Kohta mennään resiinaan! Haluan resiinan kyytiin.
Isoveli: Joo sä voit tulla kyytiin, ja minä voin ajaa. Mä luulen, että resiina on aika kevyt.

Museovieraat kampeavat resiinaa liikkeelle
Perhe pääsi kokeilemaan, miltä tuntuu ajella resiinan kyydissä.

Mikä on teidän lempikulkuväline? Se voi olla ihan mikä vain, myös muu kuin juna.

Isoveli: Resiina.
Pikkuveli: Mun kodissa on semmoinen punainen pyörä ja vihreä pyörä. Mutta mun lempivärit on punainen ja pinkki.
Isoveli: Niin sulla on yks punainen pyörä, jota et oo vielä käyttänyt, ja yks vihreä potkupyörä.

Junia tutkimassa Rautatiemuseopäivässä
Junia ja vetureita pääsi tutkimaan niin ulkoa kuin sisätiloista.

Onko teidän mielestä kivaa matkustaa junalla?

Isoveli: Joo. Paitsi että resiinalla ois hauskempi matkustaa. Resiinalla, jossa ois auton renkaat!

Artikkelikuvassa pikkuveli ihastelee perinnejuna Valtterin pääsylippua. 

Lähteminen oli helppoa

Kässien perhe oli vieraillut Rautatiemuseossa kerran aiemmin, mutta tapahtumassa kokoelmat tuntuivat heräävän eloon eri tavalla kuin tavallisena museopäivänä.

 

Veljesten vanhemmat Anna-Riitta ja Juho pitivät erityisesti sitä, että Hyvinkäälle on järjestetty Helsingistä perinnejunamatka, joka helpotti lähtemistä ja perheen yhteisen päivän suunnittelua. Matkan ja tapahtumalipun sai hankittua yhtenä pakettina.

 

– Lähtö- ja paluuaikataulut oli mietitty valmiiksi, ja lisäksi matka Valtterin kyydissä sopi mainiosti päivän tunnelmaan. Lähtö Helsingin päärautatieasemalta oli elämys jo itsessään, kun muuten hyppäämme aina kyytiin Pasilasta, Juho ja Anna-Riitta kertovat.

Kässien vinkit lapsiperheille museoiden tapahtumiin

Trafiikki-museoissa järjestetään ympäri vuoden erilaisia tapahtumia, jotka on suunnattu lapsiperheille. Katso Anna-Riitta ja Juho Kässin vinkit muille lapsiperheille!
  • Jos tapahtumaan on järjestetty kuljetusmahdollisuus, sitä kannattaa hyödyntää. Säästyt aikataulujen selvittelyltä tai parkkipaikan etsinnältä.
  • Pakkaa mukaan eväät, niin verensokeri ei laske päivän aikana. Eväillä kannattaa varustautua, vaikka tapahtumassa myytäisiin ruokaa, sillä nälkä voi iskeä vaikkapa resiinajonossa. Budjettiretkeilijät voivat syödä ensin omat eväät ja nauttia kahviosta munkkikahvit jälkiruuaksi.
  • Tarkista museoretkikohteen säätiedotus ennen lähtöä, ja varustaudu sen mukaisilla varusteilla.
  • Tarkista ennen tapahtumaa, onko siellä lisämaksullista ohjelmaa, ja varaa mukaan tarvittaessa käteistä ja kolikoita.
  • Pakkaa mukaan myös kuulosuojaimet, jos epäilet, että museojunan kolina jännittää lasta tai tapahtumassa kuuluu muutoin kovia ääniä.
  • Jos mukana on useita aikuisia, voitte viettää osan päivästä lasten kanssa vuoroissa ja ottaa hetkeksi omaa aikaa näyttelyiden parissa.
  • Vaikka ympärillä tapahtuisi monenlaista mukavaa, muista pitää taukoja. Näin kaikki jaksavat päivän loppuun saakka ja ehdit myös nautiskella museon tunnelmasta.