Purjehdusta on verrattu siihen, että repii suihkussa seteleitä palasiksi. Kevytvenepurjehduksessa tuskin välttyy kastumiselta, mutta harrastus ei edellytä paksua lompakkoa. Juttu kertoo optimistijollasta, joka on hyvä esimerkki purjehduksen tasa-arvoistumisesta. Lue, miten ison ilon pieni vene on tarjonnut käyttäjälleen.
Optimistijolla eli tuttavallisemmin optari on erittäin tyypillinen yhden hengen alkeisvene. Muodoltaan se muistuttaa saippulaatikkoa. Suomen merimuseon kokoelmaan kuuluvaa jollaa on kuvailtu tietokannassa näin:
Mahonkivanerista tehty optimistijolla, jonka sisäpuoli on lakattu ja ulkopuoli maalattu punaiseksi. Perässä lukee ”Lunni”. Punavalkoinen purje, johon ommeltu mustat kirjaimet OL sekä tunnusnumero 4192.
Kyseisen veneen omisti tyttö nimeltä Terhi. Terhi ja hänen isänsä rakensivat puuvalmiina tulleen veneen autotallissa valmiiksi keväällä 1970. Neitsytpurjehdus oli saman vuoden alkukesästä. Venettä on enimmäkseen käytetty perheen kesämökillä, kunnes se siirtyi aikuisikään ehtineeltä Terhiltä Suomen merimuseon kokoelmiin.
Veneen mukana museoon lahjoitettiin valokuvia ja keltaisella muovilla päällystetty Optimistijolla-kirja, jonka avulla Terhi oli opetellut purjehduksen saloja.
Mukana tuli myös otteita tytön päiväkirjasta, joista näkee 27.3.1970 Mannerin veistämöltä Lohjalta haetun jollan saaneen aikaan valtavan riemun. Nuori omistaja on iloinnut muun muassa ”puna-valkoisesta upeasta purjeesta” ja listannut sivun verran ehdotuksia veneen nimeksi. Mm. Princen ja Kontikin karsiuduttua jäljelle jäi Tintin ja Lystin lisäksi lähinnä vesilintujen nimiä. Veneen perästä näkee, että nimivalinta oli Lunni.
Harvojen harrastuksesta kaikkien mahdollisuudeksi
Suomen merimuseon kokoelmaan kuuluvan optimistijollan historia kuvastaa hyvin suomalaista kesän viettoa, mutta myös laajemmin veneilyn yleistymistä.
Vesillä on liikuttu kautta aikojen, mutta huvipurjehdus on laajassa mittakaavassa uudempi ilmiö. Purjehdus oli pitkään vain varakkaiden harrastus, johon tarvittiin suuria ja kalliita veneitä palkattuine miehistöineen.
Yksityyppiveneiden eli keskenään samanlaisten veneiden myötä veneily oli mahdollista yhä useammille. Esimerkiksi suomalainen hai-luokka (Gunnar Stenbäck, 1930), pohjoismainen kansanvene (Tord Sundén 1941) ja H-vene (Hans Groop, 1969) olivat kustannuksiltaan niin edullisia, että purjehdusharrastus yleistyi.
Viimeistään kevytveneiden, kuten optimistijollan, myötä purjehdus on tavoittanut kaikki kansankerrokset lapsista lähtien. Se ei ollut enää varakkaan eliitin oikeus, vaan purjehduksesta saattoi nauttia myös pieni tyttö mökkijärvellä.
Kynnys purjehdusharrastuksen aloittamiseen on matala, sillä moni pursiseura järjestää aloittelijakursseja seuran kalustolla ja valmentajien valvovan silmän alla. Optimistijollalla voi aloittaa 7-8 -vuoden iässä, kunhan osaa uida. Kilpailua voi jatkaa 15-vuotiaaksi asti.
C. W. Millsin vuonna 1948 suunnittelema optimistijolla ei ehdi eläkkeelle, vaan veneluokka on aktiivisessa huvi- ja kisakäytössä edelleen. Kisoja on seurojen omista mittelöistä MM-tasolle asti.
Veneiden kotisatama Vellamossa
Suomen merimuseon vastuulla on noin 150 aluksen kokoelma. Niistä suurin osa, kuten tämän artikkelin optimistijolla, on varastossa eikä ole siten tällä hetkellä yleisön nähtävillä. Näyttelyissä on kuitenkin useita muita veneitä Tove Janssonin Viktoriasta olympiaveneisiin. Niihin voit tutustua Vellamon venehallissa ja kesäisin avoinna olevassa ulkonäyttelytilassa sekä museoaluslaiturissa. Muutamista veneistä ja laivoista löytyy myös lyhyitä videoita Vellamon Youtube-kanavalta.
Tervetuloa Vellamoon!
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta