Huomioliiveihin pukeutunut mies valkoisen lipun kanssa lähettämässä vanhaa punaista Saab-ralliautoa ajoon.

Näyttelymestari Matti Vinha

16 huhtikuun, 2025

Museon väki esiin! -blogisarjassa Auton ja tien museo Mobilia esittelee työntekijöitään ja heidän tekemäänsä työtä. Millaista työtä museossa tehdään? Blogisarja esittelee tällä kertaa näyttelymestari Matti Vinhan.

Mitä työtehtäviin kuuluu?
Näyttelyiden, messujen ja tapahtumien suunnitteluun osallistuminen ja niiden rakentaminen pienistä yksityiskohdista aina suuriin linjoihin ja kaluston kuljettamisiin saakka. Rallimuseon osalta työnkuva on laaja. Siihen kuuluu mm. yhteydenpitoa kuljettajiin, karttureihin ja rallin ympärille muodostuneisiin verkostoihin sekä kaluston ja esineiden lainaajiin. Vuosittain vaihtuvan päänäyttelyn osalta pidän yhteyttä esineiden lainaajiin, huolehdin kaluston siirroista ja näyttelyn päivittäisestä ylläpidosta. Tapahtumat työllistävät ympäri vuoden. Tallaisia tapahtumia ovat mm. Lahden Classic Motor Show, Kurvaa Kangasalle ja Secto Rally.

Tausta?
Koulutukseni on Kouvolan Käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen entistäjä-linja. Sitä kautta tulin taloon vuonna 1993. Välillä olin myös Tampereella Vapriikissa töissä, mutta palasin Mobiliaan entistäjän töiden kautta näyttelymestarin tehtävään 1997. Työurallani olen ehtinyt työskentelemään valokuva-alalla ja maahantuonnin parissa.

Millainen on tyypillinen työpäiväni?

Tyypillistä työpäivää ei meillä taida kenelläkään olla. Vuosikello on aika lailla vakiintunut, mutta päivittäin tehtävät vaihtelevat laidasta laitaan. Välillä ollaan sisähommissa ja välillä muualla. Alkuvuosi menee päänäyttelyn rakentamisen parissa, keväällä alkavat tapahtumat ja messut ja Rallimuseota päivitetään ympäri vuoden. Kesälomat pidän yleensä syksyllä ennen uuden päänäyttelyn rakentamisen alkamista.

Parasta työssäni?
Monipuolisuus ja työkaverit. Saan olla tekemissä monien ja monenlaisten ihmisten kanssa, suunnitella ja toteuttaa asioita.

Vapaalla?
Talot maalla ja Ranskassa pitävät kiireisenä. Kaverisuhteet linkittyvät myös työkuvioihin, ja yhteyttä pidetään välillä päivästä ja kellonajasta riippumatta. Moottoripyöräily ja pienoismallit ovat lähellä sydäntäni olevia harrastuksia.

 

Artikkelikuva: Matti Vinha Rallin ystävien Suurajot -tapahtumassa töissä näytösajon lähettäjänä. Saabin kyydissä ajoon starttaamassa Simo Lampinen. Kuva: Mobilia