Tällä viikolla on vietetty kansallista pyöräilyviikkoa. Tieliikenteen erikoismuseon Mobilian Facebook-sivulla sai seurata Pyöräile töihin -päivänä 7. toukokuuta yhden työmatkapyöräilijän matkaa halki tieliikenteen historian, Hattulasta Mobiliaan Kangasalle. Julkaisemme tekstit nyt myös Trafiikin blogissa. Nautinnollisia lukuhetkiä keväisten tienvarsimaisemien parissa!

Mierolan silta

Hattulan Mierolan ja Rahkoilan kylät yhdistää kaunis teräsbetoninen kaarisilta. Mierolanvirran yli on päässyt siltaa pitkin jo 1600-luvulta saakka. 1900-luvun alussa tuolloinen puinen ponsiansassilta päätettiin korvata uudella kivisillalla, mutta Suomen itsenäistymistä seuranneet tapahtumat ja sillan polttaminen muuttivat suunnitelmia. Kivisilta olisi ollut tuossa tilanteessa liian kallis ja hidas rakentaa, joten Tie- ja vesirakennushallitus tilasi uuden sillan teräsbetonista tehtynä.

Kolmiaukkoinen holvisilta rakennettiin vanhan sillan maatukien varaan. 88,6-metrisen sillan rakensi helsinkiläinen Oy Constructor Ab kokonaisurakkana. Sillan rakentaminen kesti noin kahdeksan kuukautta.

Mierolan silta palveli Helsingistä Pohjanmaalle suuntautunutta liikennettä osana vanhinta 3-tietä. Hyötyleveydeltään alle kuusi metriä kapea silta korvattiin pari sadan metrin päähän rakennetulla uudella sillalla myötä 1960-luvun lopulla, kun nykyinen kantatie 57 linjattiin kiertämään kylät.

Mierolan vanhan sillan esteettisestä ilmeestä vastasi Sigurd Frosterus ja silta on päässyt myös Hattulan vaakunaan. Mierolan silta nimettiin museosillaksi vuonna 1982. Silta ja sitä ympäröivät maisemat ovat innoittaneet monia taidemaalareita ja kylien muodostama kokonaisuus kuuluu Museoviraston nimeämiin valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin.

Kesäisenä päivänä Mierolan vanhaan siltaan kannattaa tutustua kaikessa rauhassa ja nauttia samalla sillan kupeessa olevasta kahvilasta. Mierolaan pääsee helposti myös vesitse, jopa vesibussilla.

Kantatie 57

Vanha maantie Helsingistä Pohjanmaan suuntaan kulki Hämeenlinnan jälkeen Hattulan vanhan ja uuden kirkon sivuitse kohti Pirkanmaata. Valtatie 3:ksi nimetty tie päätyi Pälkäneen eteläosassa Kyllön kylään Laitikkalan liepeillä. Kyllöstä kolmostie jatkoi yhtä matkaa Lahden ja Tampereen välisen valtatie 12:n kanssa. Tampereelta kolmostie jatkui jälleen kohti Vaasaa suunnilleen nykyistä reittiään.

1960-luvun lopulla uusi kolmostie oli rakennettu Vanajanselän länsipuolelle. Vanha mutkainen ja mäkinen soratie ei kuitenkaan unohtunut, vaan se korvattiin uudella tiellä 1960-luvun loppupuolella. Mäet ja mutkat oikaistiin, pinta sai asfaltin ja tie numerokseen 305. Tie oli suosittu vaihtoehtoreitti toivottoman ruuhkaiselle kolmostielle ennen moottoritien valmistumista Hämeenlinnan ja Tampereen välille 1990-luvulle saakka.

Pälkäneentie sai ylennyksen kantatieksi ja näin valtateiden kastiin vuonna 1990. Autoistumisen aikakautta hienosti kuvaava tie on edelleen ripeä ja selkeä, mutta tarjoaa varsinkin polkupyöräilijälle vähänlaisesti nähtävää.

Retulantie

Retula on yksi Tyrvännön kylistä Vanajaveden laakson itäosassa, nykyisin Hattulaa. Retulansaari on yksi tärkeimpä kulttuurihistoriallisia paikkoja eteläisessä Suomessa. Retulansaaressa on ollut yhtäjaksoista asutusta viimeistään rautakaudelta saakka, ja kylä tarjoaa edelleen upean kokoelman suomalaista kulttuuriperintöä.

Nyt ajamme Retulan kylän ohitse – Retulantietä. Tie 3073 Uskilasta Palssariin johtaa Alvettulan suunnalta kohti Valkeakosken ja Pälkäneen välistä tietä 307. Tämä on vanha Hämeenlinnantie, jota käytettiin Valkeakosken suuntaan ennen valtatie 3:n avaamista Vanajanselän länsipuolelle.

Retulantie on suomalainen maantie pääosin siinä muodossaan ja asussaan, josta siirryttiin 1960-luvun myötä suoriin, kestopäällysteisiin valtateihin. Tällaisia maantietä pitkin ajettiin tuontisäännöstelyn aikaan Moskvitsheilla ja Skodilla,  joskus harvoin varmasti Chevroleteillakin. Nykyistä liikennettä tällainen tie ei pystyisi välittämään, mutta kiireettömälle matkaajalle tie on kohde itsessään.

Pälkäneen kirkonkylä

Pälkäne on tunnettu itsenäisenä seurakuntana jo 1400-luvun alussa. 1400-1500 -lukujen vaihteessa rakennettu harmaakivinen Pyhän Mikaelin kirkko seisoo nykyään yksinäisenä rauniona nykyisen 12-tien varressa. Vanha kirkko hylättiin 1700-luvun kuluessa, kun se oli alkanut sortumaan vajoamisen myötä.

Pälkäneen uusi upea uusgoottilainen punatiilikirkko oli C.L. Engelin suunnittelema ja se valmistui 1839. Pälkäneellä valtatie ei koukannut uuden kirkon kupeeseen, mutta kyläraitti siitä kulki. Vielä 1960-luvulla oli tavallista, että autolla liikuttaessa ajettiin kylien ja kaupunkikeskustojen kautta – niiden välillähän tiet kulkivat.

1970-luvulle tultaessa uusi liikennesuunnittelu oli saanut moottoriteiden rakentamisen käyntiin ja ohitusteiden rakentaminen oli kiivasta. Elettiin vapaiden nopeuksien ja halvan bensan viimeisiä hetkiä. Kirkonkylän raitilla kuljettiin hitaammin.

Vehoniemi

Roineen itärannalta nousee kaunis ja jylhä Vehoniemen harju Kangasalan eteläpuolella. Jyrkkärinteiselle harjulle rakennettiin näkötorni jo 1890-luvulla. Nykyinen puinen torni on valmistunut vuonna 1927. Sen viereen avattiin pari vuotta myöhemmin Vehoniemen matkailumaja. 150 hengen ravintolasalin ja 12 majoitushuoneen matkailukohde eli kukoistustaan 1930-luvulla automatkailun virkistyessä laman jälkeen.

Matkailumajalla vierailivat niin Norjan kruununprinssi Olavi, presidentti Kyösti Kallio kuin natsi-Saksan Heinrich Himmlerkin, joka yöpyi siellä sodan aikana. Auton lisäksi matkailumajalle pääsi linja-autolla, moottorivenekyydillä ja tietysti polkupyörällä ja jalkapatikalla.

Vilkas automatkailu jatkui sotien jälkeenkin, mutta muutos oli tapahtumassa. 1980 loppui matkailumajan toiminta, ja tuolloin automuseota käynnistävä Olavi Sallinen osti kiinteistön. Huonokuntoiset rakennukset purettiin, mutta niiden historia tallennettiin huolellisesti. Tilalle rakennettiin Vehoniemen automuseo, joka avattiin yleisölle vuonna 1983.

Vehoniemi on nykyisinkin suosittu ja rakastettu matkailukohde, erityisesti vanhojen ajoneuvojen harrastajille ja motoristeille, mutta edelleen myös polkupyöräilijöille. Täältä jatkamme kohti Mobilia-museota, jonka taustalta myös löytyy Olavi Sallinen.

Kaivannon kanava

Vehoniemen pohjoiskärjessä, harjujen solassa Längelmäveden vesi virtaa länteen Roineeseen. 1800-luvun alussa solaa tai sen pohjalla olevaa uomaa ei ollut, vaan harjanne jakoi järvet 120 metriä leveänä ja 25 metriä korkeana.

1820 aloitettiin kanavan kaivaminen, tarkoituksena säännöstellä Längelmäveden korkeutta. Hiekkamaahan rakennettu kanava ei kestänyt, vaan ensimmäisissä juoksutuksissa keväällä 1830 vesi vei sulut mukanaan. Pian Längelmäveden pinta oli laskeutunut lähes pari metriä, Roineen tasolle.

Vesiväylät olivat Suomelle elintärkeitä vielä rautateiden rakentamisen jälkeenkin. Nykyään on kiehtovaa tutustua vanhoihin kanaviin osana niiden käyttötarkoitusta ja historiaa. Museokanavat ovat tähän oiva keino.

Kanavaa tai ei, myös Kaivantoon kioskeineen ja kahviloineen kannattaa ehdottomasti poiketa, olit sitten liikkeellä moottoriajoneuvolla, veneellä tai vaikkapa pyöräillen pitkin Pyhäjärvi-reittiä!

Keisarinharju

Kangasalan eteläpuolella, Huutijärvelle mennessä muinainen maantie johtaa Vehoniemen jälkeen toiselle korkealle harjulle. Ammoin Syrjänkorkeena tunnettu harju sai nimekseen Keisarinharju tsaari Aleksanteri I:n vierailun jälkeen 1819. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen ihanaa maisemaa täällä ihallut kruunupää, vaan 1775 kuningas Kustaa III:n kerrotaan huudahtaneen täällä ”Tässä varmaankin paholainen kiusasi Herraamme näyttäen hänelle kaikki maailman ihanuudet.”

Keisarin vierailua varten rakennettu näköalapaviljonki katosi pian, mutta sen tilalle rakennettiin näkötorni, joka kesti 1950-luvulle. Paikalle rakennettiin 2000-luvulla uusi näkötorni, joka tuhoutui tuhopoltossa vuonna 2006. Keisarinportaat avattiin yleisölle 2010.

Nykyisin harjun lakea kulkeva ulkoilureitti noudattaa ikivanhaa tielinjaa, joka on osa Suomen vanhinta tieverkkoa. Hämeenlinnasta Vaasaan tätä reittiä johtanut Kyröskankaantie on mainittu jo 1550-luvulla. Harjun itäreunaa laskeudutaan Längelmäveden rantaan, tieliikenteen valtakunnalliseen erikoismuseo Mobiliaan.

Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta