Vapaaehtoistyö on näkyvä ja vaikuttava osa Suomen Ilmailumuseon toimintaa. Sillä on juuret syvällä museon historiassa ja tänäkin päivänä vapaaehtoiset toimivat yhdessä museon ammattilaisten kanssa kokoelmatyössä, entisöinnissä, opastuksilla, elämyspalveluissa ja erilaisissa hankkeissa. Monilla vapaaehtoisista on työn tai harrastuneisuuden kautta saavutettua tietotaitoa jollaista ei muuta kautta voikaan saavuttaa, ja heidän osaamisensa ja museoammatillinen näkökulma täydentävät toisiaan hienosti.
Suomen Ilmailumuseo on perustettu vapaaehtoisvoimin: ensin ”käytävänäyttelyksi” Helsinki-Vantaan lentoasemalle vuonna 1972 ja sitten omaan ensimmäiseen halliin nykyiselle paikalle vuonna 1981. Museostatuksen Ilmailumuseo sai vuonna 1977. Ammatillistumisen sekä vuoden 1996 säätiöittämisen jälkeen Suomen ilmailun koko kenttää tallentava museo sai nimityksen valtakunnalliseksi erikoismuseoksi vuonna 1997. Siviili- harraste-, viranomais- ja sotilasilmailua tallennetaan nyt ilmailun valtakunnalliseksi vastuumuseoksi nimettynä.
Haastattelin keväällä 2024 kolmea vapaaehtoisryhmää ja tähän artikkeliin on koottuna heidän tarinointinsa antia. Ei voi kuin ihmetellä sitä osaamisen ja antaumuksen määrää, joka näistä tekijöistä välittyy! Esittelemieni kolmen ryhmän – arkisto-, entisöinti- ja opasvapaaehtoisten – lisäksi museolla toimii vapaaehtoisia elämyspalveluissa eli simulaattori- ja kuumailmapallotoiminnassa. Lisäksi vapaaehtoiset yli ryhmärajojen osallistuvat tapahtumiin, kuten messuille ja lentonäytöksiin.
Arkistoryhmä täydentää tietoja ja tarvittaessa kilauttaa kaverille
Arkistoryhmän haastattelun tein vauhdilla, kun oli vielä mahdollista saada samaan keskusteluun ryhmän kanssa 12 vuotta työskennellyt amanuenssi Tapio Juutinen ennen hänen siirtymistään toisiin tehtäviin. Haastatteluun tallentui myös ”Tapsan” ajatuksia arkistoryhmäläisten pohdintojen ohella.
Tapsan mielestä vapaaehtoistoiminta voi antaa paljon sekä museolle että kokoelmille, kun lähestymiskulma on osapuolille palkitseva. Tapsakin muistutti siitä, kuinka merkittävä voimavara ovat osaavat ja aiheesta tietävät ihmiset, joilla on myös verkostot käytettävissään. Onhan se melkoinen bonus, kun kuvatietoja täydentäessä voi kilauttaa kaverille ja kysyä vaikkapa kuvassa näkyvän kollegan nimeä.
Arkistoryhmässä oli viime vuonna kirjoilla 17 henkilöä, joista aktiivisesti mukana toiminnassa 10. Arkistovapaaehtoiset tekevät halutessaan pitkäaikaista työtä, kuten lehtikokoelman luettelointia, tai projektiluontoisia tehtäviä, jotka tyypillisesti liittyvät museosäätiön kokoelmien digitointiiin. Projekteissa on useimmiten omakohtainen ulottuvuus, kuten kiinnostus tiettyyn lentokonetyyppiin tai ajanjaksoon. Tehtävä voi olla myös hyvin läheinen ja muistorikas, kuten kollegan tai ystävän kokoelman luettelointi.
Arkistotyö voi kuulostaa yksinäiseltä puurtamiselta, mutta haastatellut vapaaehtoiset eivät koe sitä ollenkaan niin. He korostavat vapaaehtoistoiminnan sosiaalista luonnetta – toiminnassa tapaa samanhenkisiä kavereita. Yhtä lailla antoisaa on myös osallistuminen museon muihin toimintoihin, kuten tapahtumiin ja asiakkaiden kohtaamisiin. Asiakkaana voi olla vaikkapa toisen vapaaehtoisryhmän jäsenet, jotka etsivät tietoa omiin projekteihinsa.
Ilmailumuseoyhdistys ry:n Tiistaikerho valloittaa entisöintitilan ja sydämet
Ilmailumuseon näyttelykävijät huomaavat varmasti monissa esinetaulussa maininnan, jonka mukaan esineen tai lentokoneen rakentamisen tai entisöinnin on tehnyt Tiistaikerho. Tiistaikerhon historia juontaa juurensa Ilmailumuseoyhdistyksen ja Suomen Ilmailumuseon toiminnan alkuun saakka, jolloin lauantaisin työviikon jälkeen kokoontuneet vapaaehtoiset eli ”Lauantaiseura” rakensi ensimmäistä ilmailuhistoriallista näyttelyä näyttelytoimikunnan ja yhdistyksen sihteeristön kanssa. Vuonna 1989 seuran nimi vaihtui Tiistakerhoksi, ja ydintehtäväksi on muodostunut entisöintitoiminta.
Kerho avustaa myös muissa Ilmailumuseoyhdistyksen ja Ilmailumuseon tehtävissä, kuten lentokoneiden siirroissa, kunnostusprojekteissa ja tapahtumissa. llmailumuseoyhdistyksellä ja Ilmailumuseolla on keskinäinen sopimus, jonka mukaan Tiistaikerho avustaa museota entisöinnissä ja muissa tehtävissä, ja vastineeksi yhdistys saa tilaa käyttöönsä ja omille projekteilleen.
Osallistuin Tiistaikerhon jokaviikkoiseen nimenhuutoon eli työnjakopalaveriin. Siinä kerhon projektipäällikkö Lassi Karivalo ja museon entisöintipäällikkö, konservaattori Antti Laukkanen käyvät läpi päivän tehtävät. Sen jälkeen siirryimmekin entisöintitilaan, ja tehtävien ohessa haastattelin Lassia vapaaehtoistoiminnan ohjaamisesta.
Tiistaikerho on hyvin järjestäytynyt Lassin ohjauksessa. Hänellä on toimivia käytännön neuvoja siihen, kuinka näinkin ison eli kolmekymmenpäisen porukan ohjaus toimii. Lassi rohkaisee museoita ja muita yleishyödyllisiä toimijoita ottamaan vapaaehtoistoimijat apuvoimiksi. Hän kehottaa miettimään ensin porukan kasaamista – ydinjoukko tarvitaan, kuin myös hankkeelle vetäjä. Lassi kehuu eläkeläisiä osaavana porukkana, joka voi työskennellä päiväsaikaan.
Tehtävien monipuolisuus takaa sen, että jokaiselle löytyy tekemistä. Lassin käytännön neuvoista pidin eniten työparitoiminnasta: se edistää sekä perehtymistä että uuden oppimista ja vahvistaa sosiaalista puolta. Lassin ohjauksessa työtä tehdään pareittain ja hän myöskin vaihtaa työpareja jatkuvasti, jotta kaikki tulevat tutuiksi toisilleen. Työpari on tärkeä myös siksi, että tekemisen ohella tulee vaihdettua myös muita kuulumisia. Työparineuvo kannattaa todellakin ottaa vapaaehtoistyössä käyttöön!
Lauantain yleisöopastuksella kuulee juttuja
Ilmailumuseon vapaaehtoistoiminnan kevätkausi oli jo saanut virallisen päätöksen lounaan ja muistamisten merkeissä, kun kokoonnuimme vielä oppaiden kanssa haastattelupöydän ympärille.
Suunniteltu tunti venyi kahdeksi ja jatkui näyttelyn puolella – kun Ilmailumuseon vapaaehtoiset oppaat pääsevät tarinoimaan, niin ajantaju kummasti katoaa ja noustaan ihan uusiin sfääreihin.
Museo-oppaan työ on myös ammatti, joten vapaaehtoistyönä tehtävä opastustoiminta vaatii oman selityksensä. Vapaaehtoisoppaillamme on jotain sellaista, minkä voi saavuttaa vain omakohtaisen työkokemuksen tai pitkäjänteisen harrastuksen kautta. Ilmailumuseon vapaaehtoisoppaista löytyy niin ilmailun ammattilaisia, perheenjäseniä kuin myös varsinaisia superharrastajia. Heidän toimintaansa motivoi paitsi kiinnostus ilmailuun, myös suuri halu tukea oman alan museota. Ja taitaa toimintaa motivoida myöskin aivan erityinen esiintymisinto!
Kevät- ja syyskauden lauantain yleisöopastukset profiloituvat vapaaehtoisoppaiden omaksi jutuksi, josta myös yleisön on tietoinen. Moni osaakin odottaa omakohtaista tarinointia ja onhan se melkoisen hykerryttävää, kun museokoneen vieressä opas voi kertoa, millaista sillä koneella on ollut lentää oikeasti.
Tällä hetkellä museon aktiiviporukassa on kahdeksan opasta, joista sain kerralla saman pöydän ympärille viisi. Kolme haastateltavista – Ari, Ismo ja Seppo – ovat olleet mukana vapaaehtoisen opastoiminnan alkuajoista saakka, eli noin vuodesta 2005. Mukana oli myös kaksi uutta, Matti ja Ahti. Kumpikin heistä haluaa ”oman jutun” eläkkeelle, Matti peräti keulien, sillä hän on yhä työelämässä, mutta jo pitkäaikainen Ilmailumuseoyhdistyksen aktiivi ja museon ystävä.
Omakohtaiset tarinat tuovat opastuksiin ainutlaatuista syvyyttä. Esimerkiksi Arin ja Ismon isät ja Matin lähisukulaiset ovat työskennelleet Ilmavoimissa, joten kuulijat pääsevät kokemaan ylisukupolvista kerrontaa. Seppo puolestaan on paitsi harrastanut purje- ja moottorilentämistä, myöskin työskennellyt lentoyhtiöiden tekniikassa, ja jaksaa sitä myöten puhua ”muttereista” innostuneet pyörryksiin. Ahti puolestaan on ilmailuhistorian tarkka ja lähdekriittinen tuntija, jolle Korkeajännityksetkään eivät ole vieraita, joten draaman kaari on taattu!
Myös opasvapaaehtoiset nostivat esille vapaaehtoistyön antina sosiaalisen puolen ja ihmisten kohtaamisen. Se on parasta myös vapaaehtoisten kanssa toimiessa.
Vapaaehtoistyön monet muodot
Museoissa vapaaehtoistyön muodot ovat hyvin moninaisia, ja nykyisin vapaaehtoistyö on monelle museolle strateginen valinta kokoelmatyön edistämiseksi ja yleisötyön tukemiseksi. Suomen Ilmailumuseon tapaan perinteisiin avustaviin ja museon toimintaa tukeviin tehtäviin pääsee esimerkiksi Forum Marinumissa.
Tekniikan museo puolestaan toteuttaa yhteisönäyttelyitä yhdessä temaattisten ryhmien ja yhteisöjen kanssa ja kokee, että yhteisönäyttelyt ovat museolle keino lisätä moniäänisyyttä ja osallisuutta museon toiminnassa. Tekniikan museossa on pyöritetty myöskin Asiakasraateja, joissa ideoidaan museon palveluja.
Kansalaistieteen tai avoimen tieteen hankkeissa tiedon tuottajina ja joskus myös analysoijina ovat muut kuin museoammattilaiset. Näin toimivat esimerkiksi monelle tutut lintuseurannat ja muu luontotiedon keruu. Trafiikki-museoissa kansalaistieteen avulla esimerkiksi Rautatiemuseo on taustoittanut ratainventointeja ja kerännyt kuva-aineistoa.
Mobiliassa puolestaan erikoisnäyttelyiden taustoittamiseen tarvitaan useinkin vapaaehtoisten tietotaitoa, ja myös Rallimuseon taustalta löytyvät laajat, joukkorahoitustakin tahkonneet ystäväjoukot.
Mieleenpainuvia monelle museokävijälle ovat draamaopastukset ja historian elävöittäminen – niissäkin vapaaehtoisilla on usein (ja kirjaimellisesti) oma rooli. Museon yleisötyössä draamatyöskentely voi olla sekä yleisötyön ja yleisön osallistamisen sekä vapaaehtoistoiminnan muoto. Esimerkiksi Postimuseon, Suomen pelimuseon ja Mediamuseo Rupriikin yhteisessä Esirippu auki! -hankkeessa haettiin uutta otetta yhteisölliseen yleisötyöhön ja pohjustettiin MuseoX-hankkeen yhteistoimintaa.
Vapaaehtoistyötä voi toisinaan tehdä myös etänä, mistä hyvä esimerkki on Finna-tietokanta. Finnan tietoihin voi kuka vain ehdottaa täydennystä Ota yhteyttä -lomakkeen avulla, ja monet museot harjoittavat tiedonkeruuta kampanjamaisesti joukkoistamalla seuraajiaan mukaan.
Mia Kunnaskari
Mia on museon viestintä- ja verkostoasiantuntija, jolla on pitkän linjan kokemus ja fanitus vapaaehtoisten kanssa toimimiseen.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta