Mistä liikenteessä ja ajoneuvoissa saamme innostua ilmastokriisin aikana? Miten voimme ymmärtää identiteettejä ja alakulttuureita? Onko hyväksyttävää innostua vauhdista ja vaaran tunnusta, kuten jo antiikin ajoilta asti olemme ihmisinä tehneet?
Mobilian Päätalon Lossisalissa avautuu värikäs ja yllättävä näkymä, kun Anssi Kasitonnin näyttely ”Musta viiva” avautui yleisölle lauantaina 11.3.2023. Teokset kertovat ainakin 1980-luvulla eläneille ihmisille tutuista ilmiöistä, mutta yllättävin kääntein. Kuvat ja kohteet ovat tuttuja, vaikka vitsikkäidenkin teosten takana häämöttää ymmärrys tummemmista varjoista.
Musta viiva asfaltissa
Autokulttuuri tai autoilukulttuuri tarkoittaa uskomuksia, arvoja, tapoja, merkityksiä, instituutioita ja vaikkapa taidetta, jotka ovat yhteisiä tietylle, autoihin ja autoiluun kiintyneelle ihmisjoukolle. Yleensä tällaisia yhteisöjä pidetään alakulttuureina, jotka vallitsevat ja yhdistävät ihmisiä jonkin valtakulttuurin sisällä. Koska tällaisia ihmisen jakamia yhteisöjä voi olla lukemattomia, myös autokulttuureita on monia, eivätkä ne ole samanlaisia. Rättisitikoiden korostettua asketismia ja äärimmäistä funktionalismia arvostavat ihmiset eivät ehkä jaa samanlaisia kokemuksia kuin italialaisten urheiluautojen harrastajat (mutta toki voivat jakaa, olemmehan me ihmiset lopulta hyvin yllättäviä otuksia).
Musta viiva asfaltissa kertoo siitä, että moottoriajoneuvolla on jossakin tilanteessa ollut liikaa liike-energiaa olosuhteisiin nähden. Jarrutusjäljet kielivät pelästyksestä, kuminpolttojäljet puolestaan voimantunnosta ja kaasuttamisesta. Kumpaankin tilanteeseen on voinut johtaa lukematon määrä ohikiitäviä ja ehkä tiedostamattomia, tapahtumaketjuja, joiden takana ovat asenteiden ja arvojen varassa tehdyt valinnat.
Kuminpolttoa eli burnoutia käytetään kiihdytysajossa parantamaan varsinaisen kilpailusuorituksen aikana renkaiden pitoa. Kilpailujen ulkopuolella kuminpolttoa käytetään ehkä parantamaan kuljettajan kuviteltua tai todellista asemaa ryhmänsä sisällä. Kuminpoltto ei kuulu liikenteeseen luultavasti kenenkään – ei edes kuminpolttajien itsensä – mielestä, vaan se on osa ikiaikaista vaaran ja voiman tunnun metsästämistä. Tällaisissa tilanteissa tunne ja identiteetti voivat olla hyvin tärkeässä roolissa, mutta saako jännityksestä nauttia?
Syntipukki ja syyllinen?
Autoilu on ollut kulttuurien ristiaallokossa liki koko olemassaolonsa ajan. Hiukan hirtehinen esimerkki tästä on Englanti, jossa 1865 voimaan saatettu ”The Locomotive Act” tunnetusti, paitsi asetti automobiilin eteen punaista lippua heiluttavan miehen, myös siirsi teknologisen kehityksen painopisteen muihin maihin. ”Punaisen lipun lakeja” on helppo jälkeenpäin nauraa, mutta niitä on helpompi ymmärtää, kun huomioi olosuhteet: itsestään liikkuvat ajoneuvot olivat tuolloin käytännössä tiellä kulkevia höyryvetureita, jotka vahingoittivat teitä ja kauhistuttivat hevosia. Ironista kyllä, hevoset olivat yhtä säikkyjä polkupyörien suhteen. Teiden ja hevosliikenteen puolustaminen oli siksi ymmärrettävää ja monen elinkeinon kannalta tärkeää. Meilläkin vossikoiden ammattikunnan paheksunta automobiileja kohtaan oli sidoksissa epäilemättä ainakin osittain ammatti-identiteettiin. Auton voittokulku oli kuitenkin vääjäämätön.
Seuraavat suuret autoilua vastustavat liikkeet ajoittuvat 1960-luvulle, osana myöhäisen modernismin kaikkea ympäristöämme muokkaavalle moukaroinnille. Yhdysvaltain suurkaupunkien myrkylliset savusumut olivat konkreettinen uhka ihmiselle itselleen, mutta etusijalle asetettu autoliikenne oli uhka meikäläisille jalan tai ratikalla töihin kulkeville ihmisille. Autoilun vastustus asettui luontevasti osaksi ajan poliittisia kiistoja, joissa osapuolten väliin oli laskeutunut rautainen esirippu, ja samalla autoilu politisoitui lisää. Tänään lisää railoja tekevät käyttövoimakysymykset, joissa suositaan kalliita sähköautoja, jotka vielä kauan jäävät monien saavuttamattomiin. Kumpi on helpompaa: hyväksyä se, etteivät varat riitä uuteen autoon, vai julistaa, että ei edes haluaisi uutta sähköautoa? Onko tässä kaltevan pinnan vaara?
Ilmastokriisi on mittakaavaltaan käsityskykyä koetteleva ja monimutkainen kokonaisuus, ja on hyvä muistaa, että autoilulla on muitakin kielteisiä vaikutuksia, kuten melu, pöly, mikromuovit ja lähipäästöt sekä tietysti fossiilisten polttoaineiden tuottamisen haitat. Samaan aikaan autoilu on kuitenkin edistänyt taloudellista riippumattomuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, yhteiskunnan tuottamia tärkeitä palveluita esimerkiksi pelastustoimen, terveydenhoidon ja kulttuurin aloilla. Teollisen ja kaupallisen kulttuurin kanssa autolla on kohtalonyhteys. Autoilu on paitsi tekniikkaa, myös taloutta, sosiologiaa ja psykologiaa.
Tunteita ja toiveita
Kuminpoltosta ei varsinaisesti ole mitään hyötyä, vaan haittaa terveydelle, liikenneturvallisuudelle ja renkaita ostavalle kuminpolttajalle itselleen. Jos nämä argumentit esittää kuminpolttajalle, ehkä vielä sormea heristäen ja moittien, saadaan luultavasti vain syvennettyä kuilua osapuolten välillä.
Meidän aikanamme on ns. kulttuurisotien myötä asetettu vastakkain demokratia ja autoritaarisuus, uskomukset ja tutkimus ja ylipäätään konservatiiviset ja liberaalit arvot. Vastinpareja löytyy loputtomasti, ja alakulttuurit asettuvat rintamalinjoille ihanteidensa mukaisesti. Lopulta jollekulle autoilun kritiikki voi ratkaista valinnan, kenen leirissä seisoo ja ketä äänestää vaaleissa.
Myös alakulttuurin sisällä voi olla omat vastakkainasettelunsa, milloin vakavammin ja milloin enemmän kieli poskessa. Kun tarpeeksi syvälle kaivaudutaan, jäljelle jää yksilö ja hänen käsityksensä itsestään suhteessa muihin. Muista pyritään löytämään tukea itselle ja omille uskomuksille. Alakulttuuriin liitytään arvojen, asenteiden ja uskomusten pohjalta, ja siksi on epätodennäköistä, että niin sanottujen asiallisten argumenttien jakamisella voitaisiin vallitsevia rajalinjoja kaataa. Niiden yli voidaan kuitenkin katsoa ja kuunnella. Osoittaa, että vaikka ei toisen ajatuksia voisi mitenkään jakaa, niin hyväksyy edes toisen olemassaolon. Tässä taiteella on ihmeellinen, näkyväksi tekevä voima.
Autoharrastajien keskuudessa kritiikin myötä vallitsee huoli ja sen seurauksena nousee vastarinta, kun autoilua kritisoidaan massana. Käyttövoimariidoissa ohitetaan sujuvasti kalliiden sähköautojen huomattavan suuret tehot ja kootaan ympärille yhä paksumpia identiteettihaarniskoja. Tehokkaiden sähköautojen ympärille on jo muodostunut omia, teknologiaa ja suorituskykyä korostavat alakulttuurinsa. Saako kaiken tämän keskellä kokea mielihyvää koneista, äänistä, estetiikasta ja designista, jonka muistot ovat syntyneet vuosikymmeniä sitten? Voiko ristiriitoja kestää ilman, että täytyy valita puolensa?
Tuijotuskisa
Anssi Kasitonnin tuotannossa populaarikulttuuri näyttäytyy monin tavoin, mutta autoilulla ja autokulttuurilla on erityinen asema. Suurikokoiset autoveistokset ovat siitä näkyvin osa, mutta monesti yhteydet näkyvät viitteellisemmin ja pienemmissä muodoissaan.
Näyttelyn teoksista voi mainita Ritari Ässän K.I.T.T:in ja Taisteluplaneetta Galactican Cylonin tuijotuskisan. Kumpikin näistä on oman aikansa viihdekulttuurin suuria koneita. Ensin mainittu on näsäviisauteen asti viisas ja jopa empaattinen, jälkimmäinen puolestaan kuuluu robottikansaan, joka haluaa tuhota ihmiset. Ikiaikaisten perustarinoiden jatkajat jakoivat kriittiset ala-asteikäiset yleisönsä fanileireihin, mutta Ritari Ässän ihmeautoa menivät katsomaan kaikenikäiset, kun sellaista kierrätettiin markkinoilla ja tapahtumissa.
Anssi Kasitonnin teokset ovat usein hyväntuulisia ja ymmärtäväisiä. Eivät alleviivaa, saarnaa tai puolustele; ne ovat. Asioiden olemassaolon toteaminen lienee usein muutoksen ensimmäinen askel. Ja vaikka me nykyaikana tietäisimme monista asioista paremmin, on hyväksi ymmärtää, että ne asiat ovat voineet ja voivat yhä olla toisille merkityksellisiä. Merkitysten ohittaminen tekisi keskustelunavaukset tyhjiksi.
Katso itse!
Lossisali on saanut nimensä tilassa olevan Peiponsalmen lossin mukaan. Tiehallintokokoelmaan kuuluva puinen kapulalossi on viimeisiä julkisella tieverkolla rantoja yhdistäneistä, ihmisvoimin liikkuvista lautoista. On luontevaa, että se antaa Mobiliassa nimen tilalle, jossa erilaisin keinoin tarjotaan ylityksiä myös ajatusten ja identiteettien rantojen välillä.
Anssi Kasitonni: Musta viiva Mobilian Lossisalissa 17.12.2023 asti.
Artikkelikuva: Anssi Kasitonnin teos Trans Am kutsuu taiteen ääreen nekin, jotka ajattelivat tulla katsomaan vain autoja.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta