Haalistuneessa värikuvassa 70-luvulta nuoripari pikkulapsensa kanssa joulukuusen edessä.

Huoltoasema-arkea 50 vuoden takaa

joulukuu 3, 2020

Vanhempani pitivät Urjalassa Essoa 1970-luvun ensimmäisinä vuosina. Itse en ollut silloin vielä syntynyt, mutta tuo lyhyt aika seurasi minua 1980-luvun puoliväliin asti. Ala-asteen joulujuhlissa minulla oli tonttulakki, jossa oli iso musta Esson logo. Niitä oli jäänyt varastoon, joten mitä sitä suotta uutta lakkia ostamaan.

Huoltoasemayrittäjiksi vanhempani päätyivät vain parikymppisinä, kun Urjalan keskustassa sijaitsevan Esson edellinen yrittäjä lopetti. He asuivat huoltoaseman yläkerrassa vaatimattomissa olosuhteissa pienen vauvan kanssa. Pesukonetta ei ollut, ja pesullakin piti käydä viereisen Matkahuollon alakerrassa.

Polttoaineen lisäksi myytiin korjaamopalveluita, joita varten oli palkattu yksi työntekijä. Äidin vastuulla olivat kassatyö ja paperiasiat. Isän vastuulla oli tankkaus, joka oli periaatteessa annettu tehtäväksi myös huoltomiehelle. Pian myös äiti opetteli sen, sillä huoltomiehellä oli valikoiva työmotivaatio. Kun isä oli pois ja tankilla jono, äiti yritti saada huoltomiestä avukseen palvelemaan asiakkaita.

– Minä teen vain yhtä työtä kerrallaan, hän tokaisi äidille.

Ei auttanut kuin ottaa pistooli itse kauniiseen käteen. Omien häidensä jälkeisenä aamuna isä lähti töihin. Kun äiti ihmetteli, eikö huoltomies voisi hoitaa asemaa edes sinä päivänä, isä totesi tämän tarvitsevan vapaapäivän häiden jälkeen.

Maalaiskunnassa palvelu pyöri asiakkaiden ehdoilla. Jos isäntä halusi traktoriinsa uudet renkaat pitkäperjantaina, hän ne myös sai. Öljynvaihtotyö tuli kaupan päälle, mutta aina joskus joku hoksasi tuoda omat öljyt mukanaan. Tulihan se työ silloinkin ilmaiseksi. Hyvä palvelu oli tärkeä osa toimintaa.

Rahakin toki vaihtoi omistaa, vaikka moni osti tuolloin myös velaksi eli ”piikkiin”.  Jos maksu tapahtui heti, kirjoitettiin käsin paragon-kuitti. Bensalitra maksoi 65 penniä. Ei polttoaineen hintaa silloinkaan halpana pidetty, mutta äitini mieleen on jäänyt erään asiakkaan ennustus, että kyllä se vielä markan litralta joskus maksaa. Koko porukka varmaan pudisteli kauhusta päätään sitä miettiessään.

Huoltoasema oli yhteisöllinen paikka, ja päällimmäisenä äidin mieleen ovat jääneet kylän monet persoonallisuudet, joista yksi oli paikallinen puliukko. Hän yöpyi usein Koiviston autossa, jota toisinaan säilytettiin huoltotilassa. Hänen otteensa elämästä ei ehkä ollut vakainta sorttia, mutta hän oli yhteisön hyväksytty jäsen, jolle löytyi välillä töitäkin. Eikä hän sanattomaksi jäänyt, minkä vuoksi onkin ihmisten mieliin jäänyt.

Vaikka huoltoasemalla ei ollut kahvilaa, kokoontuivat kyläläiset sinne. He istuivat suuren myymäläikkunan leveällä ikkunatasolla parantamassa vähintään paikkakunnan, elleivät koko maailmankin asioita. Muun muassa paikallinen hauturi oli tuttu näky, joka istui myymälässä usein tuntikausia.

Artikkelikuva: Nuoret yrittäjät isoveljeni (isäni sylissä) kanssa joulua viettämässä ystäväperheessä. Kuva: Heidi Rytkyn kotialbumi.

Mobilian Tankit täyteen -näyttely kertoo käyttövoimien historiasta. Näyttely sisältää myös runsaasti nostalgisia huoltoasemamuistoja. Näyttely on avoinna 31.1.2021 asti.

Heidi Rytky

Kirjoittaja toimii Mobilian museonjohtajana.