Postimuseon Viestinviejät-näyttelyn helmi on monien kävijöiden mielestä Suomen ensimmäinen postiauto Adler vuodelta 1911. Saksalaisvalmisteinen auto on tärkeä osa postin ja suomalaisen liikenteen historiaa. Museoidulla autolla on myös inhimillinen puolensa, sillä se kietoo yhteen kaksi mielenkiintoista elämää 1900-luvun alun Suomessa. Adleria voikin pitää symbolina ystävyyden ja intohimojen toteuttamisen tärkeydestä.
Tekniikka ja kulkuvälineet olivat vuonna 1879 syntyneen Josef Backbergin sydäntä lähellä nuoruudesta asti. Ateneumissa konepiirustusta opiskellut nuorimies pestattiin mekaanikoksi helsinkiläisen G. F. Stockmannin polkupyöräkorjaamoon 1892, jossa hän tutustui kauppa-apulaisena toimineeseen Sergei Nikolajeffiin. Tämä osoittautui Backbergin tapaan innokkaaksi autoharrastajaksi. Harrastus vaati omistautumista, sillä hevoskärryjen ja raitiovaunujen täyttämillä Helsingin kaduilla oli vaikea bongata harvinaisia ja kalliita autoja.
Nuorten miesten orastava ja vakava autoharrastus näyttää nykynäkökulmasta huvittavalta. Kun Backberg kuuli Kytäjän kamarijunkkari Linderin hankkineen itselleen automobiilin, hyppäsi hän pyöränsä selkään ja polki reilun 50 kilometrin matka tuota ”päätöntä hevosta” katsomaan. Talliin kankaalla peitelty auto jäi tällä reissulla kuitenkin näkemättä. Kun Backberg ja Nikolajeff myöhemmin kuulivat Linderin parkkeeranneen autonsa Helsingin Alppilaan, oli sitä lähdettävä yksissä tuumin katsomaan. Kadunvarressa odotti hiljaa jyskyttävä kaunotar, joka oli jätetty käymään ympärille kertyneen väkijoukon iloksi. Kuljettaja heltyi esittelemään autoa miehille kohtaloikkain seurauksin. Nikolajeff ilmoitti ostavansa itselleen vastaavan menopelin.
Bensiiniä apteekista
Nikolajeff toteutti uhkauksensa ja hankki Pietarista ilmeisesti Northern-merkkisen amerikkalaisvalmisteisen auton. Autosta tuli miesten yhteinen harrastus: Nikolajeff ajoi ja Backberg huolsi. Ilmeisesti Backberg kuitenkin myös ajoi autolla, kun ystävän silmä vältti. Harrastaminen vaati omistautumista, sillä varaosia ei juuri ollut ja moottoriin pääsi käsiksi vain etupenkin irrottamalla. Bensa oli hankittava apteekista ja sitä ostaessa oli selitettävä, miksi sitä kului niin suuria määriä.
Harrastus muuttui työksi. Nikolajeff myi autonsa ja osti ulkomailta uuden. Sekin meni kaupaksi ja pian toiminta laajeni yritykseksi. Nikolajeff perusti ensimmäisen merkittävän autokaupan Suomeen ja otti ystävänsä Backbergin liikkeeseensä töihin. Huoltotöiden lisäksi Backberg antoi asiakkaille ajo-opetusta. Ensimmäiset ajotunnit kävivät kalliiksi, kun kokemattomat kuskit kolhivat raitiovaunuja, sähkötolppia ja maitorattaita. Ajo-opetus keskittyi auton hallintaan ja mekaniikan ymmärtämiseen. Virallisia ajolupia ei Suomessa vaadittu ennen vuotta 1922.
Uuden ajan menopelien haluttavuutta lisäsivät mielikuvat vauhdista, vapaudesta ja vapaa-ajasta. Näin Saksalainen Adler mainosti autojaan kataloginsa ja varaosaluettelon kannessa vuonna 1909. Kuva: Adler Motor Veteranen Club
Backberg Postilaitoksen palveluksessa
Posti kiinnostui autoista vuonna 1911 ja osti Nikolajeffilta kaksi Adler-merkkistä autoa. Reilun 14 000 markan sijoitus oli kallis, mutta sen laskettiin tulevan hevosten ylläpitoa halvemmaksi. Kaupanpäällisenä kaupassa tuli Backberg, jonka oli määrä toimia auton kuljettajana ja mekaanikkona 3 kuukauden takuuajan. Määräajan päätyttyä posti tarjosi hänelle pysyvää työpaikkaa. Työn on täytynyt tuntua kutsumusammatilta, sillä Backberg tarttui tarjoukseen ja vietti loppuelämänsä postin palveluksessa.
Varhaisten postiautojen kuljettaminen oli fyysisesti vaativaa ja kuluttavaa työtä. Huono jousitus, korkeapaineiset renkaat ja avoin ohjaamo altistivat kuskin sään vaihteluille sekä käsiin ja selkään kohdistuville iskuille. Ei ollut tavatonta, että ammattikuskien selkään muodostui ruhjeita ja jopa paiseita. Auton takaosassa istuneen kirjelaatikon tyhjentäjän kyydin on täytynyt olla vähintään yhtä kuluttavaa.
Bacbergin työ autonkuljettajana Helsingissä jatkui vuoteen 1922. Sen jälkeen työ vei Rovaniemelle postilaitoksen autokorjaamon esimieheksi. Vuonna 1937 Backberg muutti Tampereelle, jossa hän toimi postikonttorin autovarikon esimiehenä eläkkeelle siirtymiseensä 1957 asti. Eläkepäivistään Backberg ei ehtinyt nauttimaan, sillä hän kuoli vielä samana vuonna lähes 80-vuotiaana. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskaan muuttaneen Nikolajeffin elämä päättyi jo vuonna 1920. Adler mainitaan Postin autoluettelossa viimeisen kerran vuonna 1939. Tarina ei kerro, muisteliko Backberg edesmennyttä ystäväänsä ja Adlerin ratissa viettämäänsä aikaa vielä vanhoilla päivilläänkin.
Toinen Postin vuonna 1911 hankkimista Adler-autoista on nähtävissä Postimuseon Viestinviejät-näyttelyssä. Autoon voi tutustua myös Museokeskus Vapriikin tuottamassa videossa, joka kuvattiin tämän vuoden Opi museossa -viikkoa varten. Kuva: Juha Valkeajoki / Postimuseo.
Artikkelikuva: Postilaitoksen ensimmäinen Adler-auto kuvattuna Helsingin postiautovarikon pihalla osoitteessa Liisankatu 14. Ratissa istuu autonkujettaja Backberg. Kuva: Postimuseo.
Blogiteksti pohjautuu Suomen autolehdessä 4/1939 julkaistuun artikkeliin, joka puolestaan perustuu Backbergin omiin muisteluihin.
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta