Museon väki esiin! -blogisarjassa Mobilia esittelee työntekijöitään ja heidän tekemäänsä työtä. Millaista työtä museossa tehdään? Blogisarja esittelee tällä kertaa kehittämispäällikkö Anni Antilan.
Mitä työtehtäviin kuuluu?
Kehittämiseen liittyvät työtehtävät voivat periaatteessa olla mitä vain, mutta ennen kaikkea kyse on museon strategiassa kuvatuista tavoitteista: miten pystyisimme paremmin vastaamaan omiin tavoitteisiimme, verkostojemme ja museoalan yleisiin pyrkimyksiin ja tietenkin museolaissa määritettyihin tehtäviimme? Käytännössä tehtävänäni on havainnoida nykyistä tilannetta ja koittaa löytää avauksia, joilla vastata tulevaisuuksiin. Viime aikoina tärkeimpänä toimintakenttänä ovat olleet erilaiset kokeilevat näyttelykonseptit ja esimerkiksi digitaalinen oppimisympäristömme.
Tausta?
Koulutustaustani on hyvin toisenlaisella alalla, ja työskentelin pitkään puolustushallinnossa. Matkani museoalalla alkoi reilu kymmenen vuotta sitten taidehistorian ja museologian perusopinnoilla ja sittemmin olen täydentänyt osaamistani aika monilla tavoilla museoalan tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Harrastetaustani kulttuuriympäristöjen sekä ajoneuvo- ja liikennehistorian piirissä on toki tukenut saapumistani Mobiliaan.
Millainen on tyypillinen työpäiväni?
Pahoin pelkään, että sellaista ei ole. Työpäivä voi tyypillisesti olla etätyötä vaihtelevissa sijainneissa. Matkoja varsinkin kotimaassa on ollut melko paljon, ja erilaisten verkostojen ja yhteistyökuvioiden myötä työtä saa tehdä varsin monenlaisten ihmisten kanssa. Kirjastot ja arkistotkin ovat toki tuttuja, mutta yleisesti ottaen työ tapahtuu digitaalisessa universumissa. Tiedonhankinta ja jatkuva oppiminen ovat lähes päivittäisiä teemoja kehittämistehtävissä. Kokouksia, etäpalavereja ja vapaamuotoisia käytäväkeskusteluja on paljon, mutta vielä enemmänkin usein pitäisi ehtiä vain pallotella ajatuksia. Käytännön käsillä tekemistä onneksi tietokoneen vastapainoksi saa tapahtumien ja näyttelyjen puitteissa.
Tällä hetkellä työskentelen melko rajallisella aikataululla, koska aloitin hiljattain jatkotutkintoprojektin. Tutkimustyöni liittyy kyllä kiinteästi Mobilian toimialaan ja museologiaan, mutta on toki aivan omanlaisensa urakka.
Parasta työssäni?
Jatkuva eteenpäin katsominen, uuden oppiminen, mahdollisuus syventyä aivan yllättäviin aiheisiin ja tehdä oivallusten pohjalta hahmotelmia vaihtoehtoisista ratkaisuista. Ajattelun ja kokeilun vapaus ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita.
Vapaalla?
Perheen yhteiset ajanvietot, koti ja lapset ovat tietysti etusijalla. Vapaa-aika on välillä vähän epäselvä kysymys, koska harrastukseni limittymät monilla tavoin työn kanssa, mutta pyöräily niin nykypäivän kuin historian näkökulmista tuntuu olevan pysyvä osa elämääni. Harrasteautokin meillä on, mutta avoautokelien koittaessa useammin valitsen ennemmin luonnon, hiekkatiepyöräilyn ja maisemaan sukeltamisen.
Artikkelikuva: Harvoin lähdetään täysin tyhjästä, mutta monia asioita kannattaa purkaa perusmuotoonsa, rangaksi, jota voi peilata vielä toteuttamattomiin mahdollisuuksiin. Tiedon kartuttaminen työssä on välttämätöntä, mutta lopulta kulttuuriperintötyössä ytimessä ovat ihmisten tavat, kokemukset ja tulkinnat. Niitä voidaan asettaa vitriineihin, mutta myös pitää elävinä tekemällä yhdessä. Kuvassa Sopu-kinnerin runko. Kuva: Taina Ojanen
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta