Tekniikan museon näyttelytiloissa vilisee ihmisiä, jotka seisoskelevat esineiden edessä kirkkaassa valaistuksessa.

Kuinka monessa museossa saa valita sisäänpääsymaksun summan? Tekniikan museossa saa!

26 marraskuun, 2021

Nyt voit huoletta kokeilla, että onko Tekniikan museo sinulle sopiva ajanviettopaikka.  Haluamme osaltamme oikeasti mahdollistaa, että kaikilla yhtäläinen mahdollisuus tulla museoon rahatilanteesta riippumatta.

Tekniikan museossa vietämme joka torstai Maksa mitä haluat -päivää. Tämän päivän tavoitteena on saada yleisöä liikkeelle ja tutustumaan Tekniikan museon innostaviin näyttelyihin ja palveluihin. Rahan lisäksi sisäänpääsymaksun voi maksaa myös korttimaksuna tai museokortilla.

Yhdysvalloissa suurta suosiota saavuttanut maksa mitä haluat –konsepti on nyt myös osa Tekniikan museon saavutettavuus- ja palvelustrategiaa.

– Keräsimme asiakkailta palautetta museokäynnin pääsymaksuista ja toivomuksena oli, että Maksa mitä haluat -päivä saataisiin pääsymaksuihin mukaan. Kokeilemme Maksa mitä haluat -konseptia ensimmäistä kertaa ja toivomme sen saavan vielä useamman museokävijän liikkeelle ja tutustumaan meidän näyttelyihimme ja palveluihimme, kertoo Tekniikan museon palvelupäällikkö Tiina Jantunen.

– Olemme huomanneet, että ihmiset ovat valmiita maksamaan laadukkaista museopalvelusta sille kuuluvan hinnan. Se vuoksi annammekin heidän itse päättää, paljonko haluavat palveluista maksaa. Uskomme ihmisten rehellisyyteen ja vilpittömyyteen hinnoitellessaan palveluita itse, Tiina Jantunen sanoo.

Nuori museofani voi tepastella Tekniikan museoon Juniorikorttia vilauttamalla 

Tekniikan museo lanseeraa 1.12. uuden lipputuotteen, joka on suunnattu 7–17-vuotiaille museokävijöille. Kortti on syntynyt vanhempien aloitteesta, joten kortti on mainio tuote, vaikka lahjaksi. Juniorivuosikortti on tarkoitettu kaikille alle 18-vuotiaille tekniikasta innostuneille lapsille ja nuorille. Juniorivuosikortilla pääsee vuoden ajan vapaasti tutustumaan Tekniikan museon innostaviin näyttelyihin ja ainutlaatuisiin Suomen ensimmäisen vedenpuhdistuslaitoksen (1877) ainutlaatuisiin rakennuksiin.

Lisäksi juniorivuosikorttilaiset saavat 25% alennusta Tekniikan museon suosituista toiminnallisista työpajoista ja synttäripaketeista. Juniorivuosikorttia myydään Tekniikan museon lipunmyynnissä ja verkkokaupassa. Alle 7-vuotiaat lapset vierailevat edelleen museoissa maksutta.

Tekniikan museo sijaitsee Vanhankaupunginlahdella (Viikintie 1) Helsingin syntysijoilla, entisen vesilaitoksen tiloissa. Museo on elämyksellinen vierailukohde koko perheelle. Osallistu tapahtumiin tai opastuksille tai varaa meiltä ryhmäpalvelut tai kokous- & juhlatila.

 

Tervetuloa Helsingin syntysijoille!

 

Avoinna

ke 11.00 – 17.00

to 11.00 – 20.00

pe-su 11.00 – 17.00

Torstaisin ”Maksa mitä haluat” -päivä!

https://tekniikanmuseo.fi/

Tiina Jantunen, palvelupäällikkö, Tekniikan museo