Rautatiemuseon työntekijöiden elokuinen päivä sai jännittävän käänteen, kun museoon saapui yllättäen eräs mielenkiintoinen tekstiili. Amanuenssi Ilsi Lantunen paljastaa, miten kassin sisällön arvoitus selvisi ja mitä esineelle oikein tehtiin.
Julkaisemme tekstin kahdessa osassa. Tässä jälkimmäisessä tekstissä mysteerilipun historia ja arvokkuus paljastuvat! Ensimmäiseen osaan pääset tästä.
Valmistelu säilytystä varten: lipun imurointi
”Jotta voin saada lipun asianmukaisesti säilytykseen, joudun tekemään sille toimenpiteitä. Tekstiilikonservaattorin koulutukseni ansiosta osaan käsitellä lippua oikeilla otteilla. Valitsen sille tehtäväksi toimenpiteet, jotka ovat mahdollisia museon tiloissa. Rautatiemuseon tiloissa ei ole varsinaisia konservointityötiloja, mutta luovuudella pääsee riittävän pitkälle.
Aluksi puhdistan lipun ylimääräisestä pölystä ja roskista imuroimalla. Koska tähän tehtävään ei sovi mikä tahansa imuri, olen muokannut sellaisen imurista, jossa voi säätää imutehoa.
Olen hankkinut tietokoneen imurointiin sopivat imuosat ja suulakkeet, jotka sopivat hyvin konservointi-imurointiin. Niillä imutehon saa riittävän pieneksi, sillä pieninkin imurin oma teho on liian voimakas hauraille kuiduille.
Suulakkeen ja kankaan välissä käytetään muovista hyönteisverkkoa, jotta kangas ei joudu suoraan hankaukseen. Imuroimalla voi pahimmillaan aiheuttaa suurta kuituhukkaa, jos imuteho on liian voimakas. Asian voi todeta vilkaisemalla pölypussia, johon tekstiilikuidut kertyvät. Pussin täytyy olla juuri vaihdettu, jotta kuidut voi nähdä.
Vanhat ja haurastuneet tekstiilit luovuttavat luontaista kosteuttaan, ja kuivuessaan niistä irtoaa enemmän kuitua varsinkin, jos niitä säilytetään liian kuivissa olosuhteissa. Hauraimpia tekstiilejä ei voi imuroida ollenkaan.
Tästä lipusta minun on imuroinnin lisäksi noukittava irti roskat ja karvat, jotka eivät irtoa imuroimalla. Koska aion seuraavassa toimenpiteessä käyttää kosteutta apukeinona, on erityisen tärkeää saada pöly poistettua, jotta se ei ajaudu syvemmälle kuituihin kosteuden turvottaessa niitä. Pölyllä on kuitua happamoittava vaikutus, ja se myös haurastuttaa kuitua.
Valmistelu säilytystä varten: lippu kosteushauteessa ja suoristus
Aion rullata lipun säilytystä varten, mikä vaatii ensin kankaan pinnan suoristamista. Koska silitysrauta on pois laskuista kuumuuden ja sen aiheuttaman kuidun haurastumisen takia, käytän kosteutta.
Rakennan kosteushauteen, jossa kosteus siirtyy kuituihin hallitusti kuivan kankaan läpi lippuun. Näin lippu ei kastu suoraan ja esimerkiksi värin leviämiseltä vältytään.
Aluksi ujutan lipun alle muovista konservointiin sopivaa kalvoa pöydän pintaa ja lippua suojaamaan. Lipun pintaa vasten tulee kuiva kangas ja sen päälle kasteltu ja ylimääräisestä vedestä rutistettu kostea kangas. Nämä kerrokset peitetään muovilla. Sivut suljen pitkillä puukepeillä, jotta kosteus pysyy hauteen sisällä.
Annan hauteen vaikuttaa pari tuntia ja seuraan välillä lipun kosteutumista. Koska lippu on suuri, teen hauteen parissa osassa. Kuivumista on vaikea hallita, jos ei ehdi kontrolloida sitä koko alueelta.
Vaikutusajan jälkeen poistan muovin ja kankaat lipun päältä ja alan latoa lipun päälle lasilevyjä, jotka toimivat ryppyjen ja ruttujen suoristajina. Niiden ei ole tarkoituskaan riittää koko lipun pinta-alalle, vaan niitä pitää siirrellä jatkuvasti. Kuivuessaan ne saattavat jättää jälkiä reunoista, joten paikkojen vaihtelu on tarpeen.
Käytän apuna myös kahta pöytätuuletinta, jotka nopeuttavat kuivumista. Hallitsematon ja hidas kuivuminen aiheuttaa kutistumista varsinkin kirjotuissa ja monimateriaalisissa tekstiileissä. Monesti käytetään neulaamista alustalle kiinni, mutta sitä mahdollisuutta minulla ei ole tilojen ja osin välineiden takia. Tämä olisi vaatinut hyvin suuren alustan, jollaisia tarvitaan hyvin harvoin.
On tärkeää käyttää kylmää puhallusta. Pienempiä tekstiilejä voikin kuivata myös hiustenkuivaajalla, jossa on kylmäpuhallus. Lippua kuivattaessani pohdiskelin, että kylmä on myös hiusten föönauksessa parempi vaihtoehto, sillä kuumuus jatkuvasti
käytettynä kuivattaa ja vahingoittaa hiusta puhumattakaan harjauksesta sen ohessa. Konservaattorin työstä oppii huomaamaan erilaisia yhdistäviä tekijöitä myös omaan arkeen ja vapaa-aikaan!
Pyrin saamaan suoristamisen sekä kuivauksen ohi työpäivän aikana, sillä yön ajaksi ei voi jättää lasipainoja lipun päälle. Aamulla voisi odottaa pahimmillaan repeämä ja vähintään jälkiä painoista.
Koen onnistumisen iloa, kun saan suoristettua reunoilla olevat terävät taitteet. Ne olisivat nimittäin tehneet rullalle pakkaamisen mahdottomaksi. Ennen pakkaamista lippu on kuitenkin syytä kuvata.
Lippu linssiluteena: valokuvaus
Koska lippu on kookas, joudun kuvaamaan sen samassa tilassa kuin missä suoristin sen. Lippua ei voi ripustaa kuvattavaksi ilman erillistä tukea ja konservointia, joten kuvaus on tehtävä vaakatasossa.
Käytän apuna museolta löytyviä suurimpia tikkaita, joissa on onneksi leveämpi työskentelytaso. Rakennan studion lipun ympärille, ja ensin kiinnitän kameran jalan tikkaisiin nippusiteellä pehmusteiden kera, jotta saan kameran sopivaan asentoon.
Käytän kuvaamisessa kameran kuvausohjelmaa ja kauko-ohjausta läppärin kautta, jotta voin seurata kuvausta tietokoneen ruudulta. Manuaalitarkennus on kuitenkin tehtävä ylhäältä käsin, ja totesin, että tässä kohtaa tarvitsen assistenttia eli rakasta kollegaa. Kun käännän tarkennusta yläilmoissa, työkaveri katsoo ruudulta, milloin kuva terävöityy.
Joudun säätämään kuvausolosuhteita tovin jos toisenkin ja säätämään kameraa edestakaisin saadakseni tarkennuksen kohdilleen. Lopulta helpotus on suuri, kun kuva onnistuu.
Hymyilen itsekseni, että kaikkea sitä saakin museotyössä viritellä! Vaihtelevuus ja ongelmanratkaisu ovat asioita, joista nautin työssäni eniten.
Lippu rullalla: pakkaaminen
Seuraavaksi lippu pitää pakata rullalle. Käytän pakkaamisessa happovapaita materiaaleja, jotka ovat turvallisia pitkäaikaissäilytyksessä. Silkkipaperin ja happovapaaksi päällystettyyn pahviputken olen valmistellut jo aiemmin, kun lipun mitat selvisivät.
Olen myös ommellut lipulle annetun diaarinumeron kiinni, joka on merkitty valkaisemattomaan ja pestyyn puuvillanauhaan kynällä. Siitä ei irtoa haitallisia aineita tekstiiliin.
Rullatessani lippua huomasin, että rypyt ja muut epätasaisuudet meinaavat ohjata rullaa vinoon. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että rullaus harvoin onnistuu ensimmäisellä tai toisellakaan kertaa, ja alun huono lähtö saattaa johtaa 10 senttimetrin heittoon lopussa, vaikka kuinka yrittäisi ohjata parhaansa mukaan.
Joudun tuskailemaan hieman myös taitosten kanssa: kaikki terävät taitokset olisi syytä saada pois, koska taitteella olevat kuidut lopulta katkeavat tai vähintään haurastuvat ja käsittelyssä niihin voi tulla helpommin repeämiä. Sitkeys kuitenkin palkitaan ja saan lopulta lipun rullattua, vaikka sen keskellä kulkee sauma!
Päällystän rullan silkkipaperilla, joka suojaa lippua. Rullaan kiinnitän lisäksi diaarinumeron, jotta se löytyy paketin ulkopuoleltakin.
Lippu hyllylle pitkäaikaissäilytykseen odottamaan konservointia ja tulevia näyttelyitä
Pakkaamisen jälkeen vien lipun säilytykseen hyllyyn, joka on tarkoitettu rullille. Rulla roikkuu kepin varassa vaakatasossa, eikä siihen tule roikkuessa painamia. Jos lippu halutaan laittaa tulevaisuudessa esille, se täytyy ensin konservoida ja sille täytyy teettää näyttelyalusta.
Lippu on vaurioidensa takia sen verran huonossa kunnossa, ettei se kestä esillepanoa ilman tukirakenteita ja vaurioiden tukemista. Sama tilanne on useiden muiden Suomen Rautatiemuseon kokoelmissa olevien lippujen kanssa.
Palat tässä kohtaa varmaan halusta tietää, mikä lippu on kyseessä, eikö niin? Leijonalippua on käytetty 1800–1900-luvun vaihteessa Venäjän keisarikuntaa vastaan aikakautensa kansallislippuna. Tämä lippu on kokenut elämänsä seikkailun matkustaessaan veturin keulassa Kuopiosta Helsinkiin suurlakon aikana vuonna 1905.
Vaurioita on saattanut syntyä tuolloin sen ainutlaatuisen matkan aikana, mutta osa jäljistä on saattanut kadota sen myöhemmän käytön yhteydessä. Lipulla on nyt oma paikkansa kokoelmissa tärkeänä osana historiaa.
Sen verran olen saanut selville, että lippua on pidetty esillä ainakin Helsingin näyttelyn aikana, sillä se löytyy vanhan museon kuvista. Se liittää lipun Rautatiemuseon historiaan ja on sitä kautta myös niiden esineiden joukossa, joilla on pitkä historia museon kokoelmissa.
Lipun esillepano museossa voi myös selittää joitakin vaurioita, sillä lipun ripustus on ollut ajanmukainen eikä välttämättä lipun kunnolle parhaaksi.
Niin minä kuin kaikki kollegani olemme onnellisia, että aikanaan kadonnut, mutta nyt muovipussissa mysteeriesineenä meille päätynyt lippu on jatkossakin osa museon tulevaa historiaa. Olen myös iloinen, että sain kunnian huoltaa tekstiilin säilytystä varten. Joskus lippu ehkä pääsee esille, kuten sen arvoon kuuluu.”
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta