Nuori pitkähiuksinen nainen tummassa työhupparissa seisoo juhlatilojen valkoisin liinoin peitetyn buffet-pöydän vieressä hymyilemässä.

Myynninharjoittelija Jenni Karvinen

23 tammikuun, 2025

Museon väki esiin! -blogisarjassa Mobilia esittelee työntekijöitään ja heidän tekemäänsä työtä. Millaista työtä museossa tehdään? Blogisarja esittelee tällä kertaa Mobiliassa opintoihin liittyvää harjoitteluaan tekevän merkonomiopiskelija Jenni Karvisen.

Kuka: Jenni Karvinen, merkonomiopiskelija

Mitä työtehtävään kuuluu: Tulin Mobiliaan harjoitteluun, jonka aiheena on pääasiassa myynti, mutta se sisältää myös palvelumuotoilua sekä ilmastovastuullisuutta. Pääsen tekemään myyntityötä juhla- ja kokouspalveluiden parissa. Lisäksi olen tutustunut asiakaspalvelutehtäviin ja saatan osallistua niihin ajoittain.

Tausta: Ennen merkonomin tutkintoa olen käynyt lukiossa ylioppilaaksi sekä opiskellut sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Olen siis työskennellyt muun muassa varhaiskasvatuksessa sekä ikäihmisten hoivakodissa. Aikaisemmat koulu- ja työkokemukseni ovat antaneet paljon eväitä myös nykyiseen harjoitteluuni.

Millainen on tyypillinen työpäiväni: Pääsääntöisesti olen työskennellyt koneen ääressä museon toimistolla. Työstän myyntiprojektiini liittyviä asioita, ja välillä eteen sattuu myös muita työtehtäviä.
Jossakin vaiheessa aloitan myös puhelimitse työskentelyn, pääsen siis kokeilemaan jotakin uutta ja jännää. Välillä osallistun palavereihin ja käyn mielelläni kahvitauolla yhdessä Mobilian porukan kanssa.

Parasta työssä: Parasta työssä on rauhallinen ympäristö tehdä hommia ja keskittyä katsellen järvimaisemaa. Lisäksi tykkään mukavasta työporukasta ja rennosta ilmapiiristä.

Vapaa-ajalla: Vapaa-ajallani nautin paljon liikunnasta kuten sulkapallosta ja metsälenkeistä, mutta myös neulominen ja elokuvaillat läheisten kanssa ovat parasta ajanvietettä.

 

Artikkelikuva: Merkonomiopiskelija Jenni Karvinen työskentelee harjoittelunsa ajan Mobilian kokous- ja juhlatilamyynnin edistämiseksi. Mobilian tilat taipuvat monenlaisiin tilaisuksiin. Kuva: Aada Hällström