Syyslomalla Trafiikki-museoissa tapahtuu!

14 lokakuun, 2022

Trafiikissa tapahtuu syyslomalla

 

Koululaisten syyslomia vietetään lokakuun lopulla viikoilla 42 ja 43. Museot tarjoavat silloinkin kiinnostavaa tekemistä lapsille, nuorille ja perheille. Nappaa postauksesta Trafiikki-museoiden vinkit syyslomaviikoille!

Uusi avoautonäyttely aukeaa Mobiliassa Kangasalla

Koululaisten syyslomaviikko startataan viikkoa edeltävänä viikonloppuna näyttävästi, kun uusi, kymmenen hyvin erilaista avoautoa esittelevä Tukka tuulessa -näyttely avataan Fenno Galleriassa. Vauhtia ja vapautta symboloivat avoautot ovat olleet marginaalisia, mutta kunkin merkin mielikuviin vahvasti vaikuttaneita malleja koko autoilun historian ajan. Lisätietoja näyttelystä löydät Mobilian sivuilta.

Lapset pääsevät Mobilian näyttelyihin aina ilmaiseksi aikuisen seurassa. Kesän mittaan Mobilian näyttelytiloissa on jälleen otettu käyttöön lasten leikkipaikka. Lisäksi eskari- ja alakouluikäisten suosiossa on kuvasuunnistukseen perustuva salapoliisitehtävä, jonka myötä Suomi liikkeelle 1920-luvulla näyttelyssä pääsee testaamaan omaa tarkkaavaisuuttaan. Rallimuseon puolella olevalla Sega Rally -rallipelillä kokee vauhdin hurmaan ja voi kisata kaverin tai perheenjäsenten kanssa mestaruudesta.

Syyslomaviikolla järjestetään yleisöopastuksia Suomi liikkeelle 1920-luvulla -näyttelyyn la-ma 15.10. –17.10., ke 19.10. ja la-su 22.—23.10 joka päivä klo. 11.00. Yleisöopastukset on suunnattu perheille ja niiden kesto on noin 30 minuuttia. Halutessaan opastuksen jälkeen voi jäädä ratkomaan salapoliisitehtävää. Opastus on ilmainen, mutta edellyttää aikuisilta voimassa olevaa pääsylippua. Voit varata sekä lapsille että aikuisille paikat opastukselle varausjärjestelmästä etukäteen.

Oletko halunnut aina päästä kurkistamaan museon kokoelmatilojen aarteita? Retki museon uumeniin, eli yleisöopastus Mobilian normaalisti suljettuihin kokoelmatiloihin järjestetään keskiviikkona 19.10. klo 13. Kierros kestää noin tunnin ja se sisältyy pääsylipun hintaan. Voit varata paikan opastukselle varausjärjestelmästä etukäteen.

 

Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä syyslomaviikolla askartelutyöpaja ja museojunaliikennettä

Tiistaina 18.10. höyryveturi Vk4 68 ”Leena” vuodelta 1910 perässään kolmannen luokan matkustajavaunu vuodelta 1904 ovat liikenteessä Rautatiemuseon alueella klo 11–14. Liput junaan: 4 €/ henkilö, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.

Keskiviikkona 19.10. non stop – kangaskassityöpaja klo 12.30–14.30 museon työpajatilassa. Vapaaehtoinen materiaalimaksu.

Torstaina ja perjantaina 20. & 21.10. lättähattu-kiskobussi on liikenteessä Rautatiemuseon alueella klo 11–14. Liput junaan: 4 €/ henkilö, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.

Sunnuntaina 23.10. puolen tunnin opastus Perinnejuna Valtteriin klo 13. sisäänpääsymaksun hinnalla.

Suuri Brio-rata ja erilaiset lautapelit ovat käytössä koko viikon. Tiistaista perjantaihin pääsee Valtterin kahvilavaunussa leikkimään kahvilaleikkiä.

 

Postimuseon Pakettiperjantai 21.10. – hauskaa ohjelmaa Vapriikissa Tampereella syyslomaviikolla

Pakettimysteeri -lastenkierros
Postimuseoon on saapunut merkillinen paketti. Kuka paketin on lähettänyt? Millaisia esineitä ja arvoituksia se sisältää? Auta selvittämään mysteeri toiminnallisella lastenkierroksella Paketoidut unelmat -näyttelyyn.
Kierros alkaa klo. 10.00, kesto n. 45 min. Lähtö opastukselle Vapriikin aulasta.

Hyppää katalogin kanteen! -kuvauspiste
Eläydy eri vuosikymmenten postimyyntikatalogien kansimalliksi ja toteuta upea poseeraus ajan mukaisessa asustuksessa. Valmiin otoksen saat itsellesi omaan käyttöön. Paikalla valokuvaaja Wille Nyyssönen.
Paketoidut unelmat -näyttely 2.krs. klo. 12.15-15.00

Paperinukketeatteri kierrättäen -paja
Pajassa askartelemme vanhoista pahvilaatikoista paperinukketeatterin ja mainoslehdistä paperinuket. Kierrätyspaja sopii koko perheelle.
Vapriikin Paja 2.krs. klo. Klo 13–16

Merimuseossa Kotkassa seikkaillaan laivakoiran tassunjäljissä ja etsitään Ruotsinsalmen aarretta

Tule tutustumaan museoon laivakoira Vellun tassunjäljissä! Lasten opastukset 18.10. ja 20.10. klo 12. Laivakoira Vellun tassunjäljissä on lapsille sopiva toiminnallinen kierros, jossa seurataan Vellun jättämiä tassunjälkiä Suomen merimuseon päänäyttelyssä. Opastus kestää n. 45 minuuttia, ikäsuositus 6–10 vuotta. Paikkoja on rajoitetusti, ilmoittautua voi samana päivänä Vellamon lipunmyynnissä. Alle 18-vuotiaat pääsevät mukaan maksutta ja aikuiset pääsymaksun hinnalla 12/9 €/Museokortti.

Purjeet ylös ja nokka kohti Ruotsinsalmea! Ruotsinsalmen aarre -lastenesitys 22.10., 25.10. ja 27.10. klo 12. Upseerismies Kalle on löytänyt salaperäisen aarrekartan ja pyytää lapsia mukaan seikkailuun. Mitä aarrearkusta löytyykään? Kultaa, hopeaa vai timantteja? Luvassa on myös iloista laulua ja yhdessä tekemisen riemua! Seikkailua johtaa Thomas Pryke. Vellamon venehalliin sijoittuvan esityksen kesto on 25–30 minuutti. Ikäsuositus 3–8 vuotta, ei ennakkoilmoittautumista. Alle 18-vuotiaat pääsevät esitykseen maksutta ja aikuiset pääsymaksun hinnalla 12/9 €/Museokortti.

Ilmailumuseon syyslomaviikko Vantaalla on täynnä tekemistä lapsille ja nuorille

Opastukset näyttelyihin on tarjolla maanantaista sunnuntaihin joka päivä klo 13. Ilmoittautuminen tapahtuu  paikan päällä asiakaspalvelussa, kierrokselle voidaan ottaa max. 20 osallistujaa.

Omatoimityöpaja Tulevaisuuden matkapäiväkirja ja omatoiminen Siivekäs suunnistus ovat jatkuvasti tarjolla olevia ohjelmia, joiden ohjeet saat museon asiakaspalvelusta.

Vinkki: Ilmailumuseon ja ilmapartiolaisten yhteistyössä toteuttama Partiolokki-aktiviteetti tarjoaa kivaa tekemistä perheille tai ryhmille! Tehtävien suorittaminen kestää 1–2 tuntia. Suorittamiseen tarvitaan Seppo-sovellus tai pääsy verkkosivulle, joten yhdellä ryhmän jäsenellä tulee olla älypuhelin käytössään. Liittymiskoodin saa asiakaspalvelusta, ja tehtävien suorittamisen jälkeen asiakaspalvelusta saa Partiolokki-merkin. Partiolokkia pääsee suorittamaan normaalilla pääsylipulla (12/6 €, vapaa pääsy alle 7 v ja Museokortilla). Partiolaisille ja heidän ohjaajilleen erikoishinta (5/7 €). Edun saa partiohuivia näyttämällä. Lisätietoja löydät Partiolokkien verkkosivuilta.

Syyslomaa vietetään Suomen Joutsenen juhlavuoden tunnelmissa Forum Marinumissa Turussa

Forum Marinumissa Turussa syysloman kunniaksi Suomen Joutsen on auki klo 10–15
la 15.10 – su 23.10.2022 välisen ajan. Museo tarjoaa päivittäin työpajoja 120-vuotiaan Suomen Joutsenen kannella. Huomaathan, että museo on maanantaisin kiinni. Laivan välikansi täytyy hauskoista non stop periaatteella pyörivistä ohjatuista työpajoista. Rakenna vaikka unelmiesi laiva duploista tai maalaa upeita merimaalauksia. Jos et halua osallistua työpajoihin Suomen Joutseen pääsee tutustumaan myös omin päin.

Forum Marinumin näyttelyt sekä museolaiva Bore on koko syysloman ajan auki normaaliin tapaan klo 10–18. Huomioi, että Suomen Joutsen on auki ainoastaan klo 11–15.

Kaikki ohjelma sisältyy museon talvikauden pääsylippujen hintoihin:
Alle 7 v. ilmaiseksi, aikuiset 12 €, lapset 7- 15 v 5 €, eläkeläiset/yli 65 v. /opiskelijat/varusmiehet/työttömät 9 €. Perhelippu (sis. 2 aikuista ja 3 lasta) 30 €.

Päivälehden museossa Helsingissä juhlistetaan Kirsi Kunnaksen elämäntyötä

Tiitiäisen satupuun alla luetaan runoja, kurkistetaan Villen ja Vallen taloon sekä kohdataan hurja metsähiisi. Kirsi Kunnaksen lastenrunoutta esittelevä näyttely jatkuu Päivälehden museossa syyslomien ajan, 30. lokakuuta asti.

Kaikki Trafiikki-museot ovat Museokortti-kohteita.

Lisätietoja tapahtumista, lippujen hinnoista ja tapahtumien ilmoittautumisesta löydät museoiden kotisivuilta.

Syyslomalla nähdään!

Henna Kojo

Kirjoittaja on Trafiikki-verkoston projektipäällikkö.