Hyppää museovieraan matkaan perinnejunan kyytiin Helsingistä Hyvinkäälle ja takaisin!
”Valtion rautateillä matkustan, aamuksi töihin kello kahdeksan…”, laulaa Matti Esko 80-luvun iskelmälaulussaan.
Kyseinen retroiskelmä ei ole kovinkaan kaukana arjestani 2010-luvulla. Junat kuuluvat jokapäiväiseen arkeeni: kuljen niillä päivittäin töihin Pasilasta Helsingin päärautatieasemalle. Matkustan säännöllisesti myös kaukojunalla työmatkoille tai sukuloimaan, ja sattuupa kotikatuni nimi Pakkamestarinkatukin liittymään rautatieläisyyteen.
Pidän junalla matkustamisesta, ja mielestäni varsinkin kaukomatkoissa on jotain nostalgista. Kun juna sukeltaa Suomen halki, tunnen matkustajana olevani osa kaikkia niitä tarinoita, joita eri seuduilla on koettu ja kerrottu.
On kuitenkin myönnettävä, että tiedän häpeällisen vähän junamatkustamisen historiasta. Siksi ilmoittauduin Suomen Rautatiemuseon Pienoisjunatreffeille 18.5.2019.
Rautatiemuseossa Hyvinkäällä järjestettävien Pienoisjunatreffien erikoisuus eli junien pienoismallit toki kiinnostivat minua, mutta eniten mieltäni kiehtoivat Rautatiemuseon kokoelmat sekä erityisesti perinnejuna Valtterin kyydissä matkaaminen.
Siispä toukokuisena lauantaiaamuna heräsin kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja suuntasin lähijunalla Helsingin päärautatieasemalle, jossa Valtteri jo odotteli matkustajia vaunuihinsa.
Enpä arvannut vielä aamulla kotoa lähtiessäni, millaisessa nostalgiantuoksuisessa aikakapselissa saisinkaan viettää kokonaisen päivän.
Aikamatka 20-luvulta 70-luvulle
Päärautatieaseman ratapihalla tummanruskea perinnejuna ja 60-lukulainen punavalkoinen veturi erottuivat moderneista vihreävalkoisista 2000-luvun Pendolino- ja Intercity-junista. Kun astuin Valtteriin, menneiden vuosikymmenten tunnelma valtasi aistini, ja oli aivan kuin olisin siirtynyt hetkessä ainakin kuusi vuosikymmentä taaksepäin. Kun juna lähti Helsingistä matkaan ja viiletti Pasilan aseman ja rakenteilla olevan Tripla-kauppakeskuksen työmaan läpi, tuntui siltä, että oma elämäni kytkeytyi historiaan.
Valtterin jokainen yksityiskohta henki nostalgiaa valokatkaisijoista ovenkahvoihin ja lakatusta puusta pyöreisiin muotoihin. Vaunuissa oli emalikylttejä, jotka opastivat matkustajia käyttäytymisessä. Perinnejunassa oli myös aivan erityinen muistoja herättänyt tuoksu (lieneekö jokin puun käsittelyaine), ja kanssamatkustajien puheen sorinakin kuulosti puisissa vaunuissa ihan erilaiselta kuin moderneissa junissa.
Menomatkan vietin enimmäkseen kahvilavaunussa, joka on restauroitu 50-luvun asuun kaasujääkaappeineen ja liesineen. Yhdistetyn matkustaja-kahvilavaunun lisäksi Valtterin kalustoon kuuluvat III-luokan matkustajavaunu 40-luvulta, II-luokan yhdistetty matkustaja- ja konduktöörivaunu 70-luvulta sekä Ahlström-yhtiön pääjohtajan salonkivaunu 20-luvun sisustuksineen.
Kun kävelin junan päästä päähän, siirryin sulavasti vuosikymmenestä toiseen. Mieleeni myös palasivat muistot lapsuuden sukulointimatkoilta: vaunusta toiseen siirtyminen tuulisen välitilan läpi jännitti hieman vieläkin.
Valtterin glamorööseimmässä vaunussa, 20-luvun A100-salonkivaunussa, oli kiiltävät mahonkiset kalusteet, koristeelliset tapetit, sametilla verhoillut huonekalut, tyylikkäät seinävalaisimet ja pehmeä matto, jonka nukkaan jalkapohjat upposivat.
Vuorineuvos ja Ahlström-yhtiöiden pääjohtaja Walter Ahlströmin suunnittelemaa vaunua käyttivät hänen itsensä lisäksi mm. VR:n johtajat. Mitähän neuvotteluita ja päätöksiä vaunussa oli käyty ja tehty? Millaista historiaa siellä on kirjoitettu? Näitä kysymyksiä pohdiskelin, kun istuskelin elegantilla samettisohvalla.
Historiasta takaisin nykyaikaan
Kun Valtteri saavutti matkan päätepisteen Hyvinkäällä, tuntui kuin olisin hetkeksi astunut takaisin nykyisyyteen. Vilahduksia historiasta tarjosivat kuitenkin Rautatiemuseon näyttelyt ja kokoelmat, joista suurimman vaikutuksen teki Keisarin juna.
Kun Valtteri lähti takaisin Helsinkiä kohti, oli kuin olisin ollut elokuvassa jollain menneellä vuosikymmenellä: junan kolistellessa asemien ohi ihmiset vilkuttivat meille kesämekoissaan. Kun junan verhot heiluivat avoimista ikkunoista puhaltavassa tuulessa ja kuulokkeissani soi juna-aiheinen retroiskelmä, tuntui kuin arjen huolet olisivat täysin unohtuneet. Viimeistään Tikkurilassa alkoi harmittaa, että pian joudun palaamaan nykyaikaan ja takaisin arkeen.
Kotimatkalla 2000-luvun junassa Helsingistä Pasilaan katselin matkustajia ja ajattelin, miettivätköhän he koskaan, miten junamatkustamisessa on tultu nykypäivään ja miten kiehtova historia junilla ja rautateillä onkaan.
Vaikka Valtteri-retkestäni on jo yli viikko, retroiskelmä soi yhä mielessäni: ”Veturi vie, on alla metallitie, arkiaskareet jää, on mulla selvä määränpää…”
Bongaa Valtteri matkoiltaan!
Perinnejuna Valtterin vaunut ovat puurakenteisia. Junan dieselsähköinen Dr13-linjaveturi on vuosimallia 1965. Juna on saanut nimensä salonkivaunun entisen käyttäjän Walter Ahlströmin mukaan.
Valtteri on kunnostettu Pieksämäen konepajassa ja Suomen Rautatiemuseossa Suomen rautateiden 150-vuotisjuhlavuotta 2012 varten. Kaikki perinnejunan vaunut ovat läpikäyneet mittavia muutostöitä. Vaunut on entisöintiprosessissa tarkoituksella saatettu eri aikakausien asuihin, jotta perinnejunan matkustaja voi havainnoida puuvaunujen elinkaaren ja vaunuston kehitystä. 40–70-luvun matkustaja- ja kahvilavaunut ovat avoinna matkustajille koko matkan ajan, ja salonkivaunuun pääsee tutustumaan erillisillä opastuksilla.
Tiesitkö muuten, että Valtterin kahvilavaunu on toiminut 1970-luvulla myös diskoteekki-vaununa, jossa järjestettiin pitkillä Lapin-matkoilla nuorisolle mieleisiä discoja?
Valtteri kiitää Suomen rautateillä muutaman kerran vuodessa. Seuraavan kerran sen kyytiin pääsee Rautatiemuseopäivässä sunnuntaina 11. elokuuta 2019. Laita päivä kalenteriisi jo nyt, jos aikamatkailu houkuttaa, ja seuraa tiedotusta Rautatiemuseon nettisivuilta tai Facebookista!
Tilaa ilmoitus uudesta blogikirjoituksesta