Hossan kansallispuistossa sijaitseva jylhä rotkojärvi Julma-Ölkky oli syksyinen retkikohteeni

Matkatavarat kulkevat kotimaassa kätevästi Postin matkassa

22 lokakuun, 2019

Kauppojen ja kauppakeskusten auloihin ja monenmoisiin julkisiin tiloihin on ilmestynyt viime vuosina runsaasti eri kuljetusyhtiöiden pakettiautomaatteja. Ensimmäiset Postin pakettiautomaatit tulivat Suomessa käyttöön vuonna 2011, ensimmäisenä maana Pohjoismaissa. Postin tämän hetkinen yli 1500 automaatin ja lähes 900 palvelupisteen verkosto mahdollistaa käteviä ratkaisuja tavaroiden lähettämiseen ja noutamiseen, kun niitä keksii käyttää luovasti. Lisäksi Postin kuljetukset ovat hiilineutraaleja.

Syksy houkuttelee meidät joka vuosi retkeilemään pohjoisen maastoihin. Tänä vuonna vuorossa oli Hossan kansallispuisto itärajalla Kainuun ja Lapin välimaastossa. Siellä erityisesti karun kaunis Julma-Ölkyn rotkojärvi, Värikallion kivikautiset kalliomaalaukset, hienot polut, puhtaat vedet ja vuokramökki ”oman saaren” rikkumattomassa rauhassa piirtyivät lähtemättömästi mieleen.

Suomessa etäisyydet ovat pitkät eikä kahdeksan tunnin ja 700 kilometrin edestakainen automatka etelästä Hossaan houkutellut. Päädyimme lentämään edullisilla muutaman kympin lipuilla Ouluun ja vuokraamaan loppumatkalle auton. Liikkuminen ja kulkeminen lentokentällä on huoletonta, kun selässä on pelkkä käsimatkatavarana kulkeva reppu. Aikaa ja usein hermojakin säästyy, kun ei tarvitse kirjata sisään matkatavaroita eikä odotella niitä määränpäässä. Matkan ja lentokentillä asioimisen sujuvoittamiseksi jätimme matkatavaroiden kuljetuksen Postin huoleksi.

Kuinka lähetän paketin itselleni?

Olimme lähdössä reissuun torstaina. Jo edellisenä viikonloppuna pakkailimme kaikki tärkeimmät tarvittavat vehkeet ihan tavalliseen matkalaukkuun. Postin automaatista lähetettäessä lähetyksen hinta määräytyy koon, ei painon mukaan. Kokovaihtoehtoja on runsaasti pienestä kotiin asti jaettavasta XXS-koosta XL-Plus-kokoon. Yhden lähetyksen maksimipaino on 35 kiloa, mikä on muuten enemmän kuin useimpien lentoyhtiöiden sallimat matkalaukkujen maksimipainot.

Meidän matkalaukkumme mahtui mainiosti L-kokoisen paketin mitoitukseen (37 x 36 x 60 cm), jonka kuljetusmaksu on 9,90 €. Käytin lähetyksen maksamiseen OmaPosti-sovellusta, mutta maksun voi hoitaa suoraan myös Postin nettisivuilla. Valitsin lähetyksen noutopaikaksi Oulun lentokentän lähellä sijaitsevan Kauppakeskus Kapteenissa sijaitsevan Postin automaatin. Maksun jälkeen sain Helposti-koodin, joka on pakettikohtainen numeroiden ja kirjainten yhdistelmä, lähetyksen tunniste. Kirjoitin Helposti-koodin puhelinnumeroni lisäksi tussilla ilmastointiteippiin ja liimasin teipin suoraan matkalaukun kylkeen. Yksinkertaistaen siis postitin paketin itselleni Ouluun.

Posti kuljettaa matkalaukun automaatista toiseen
Matkalaukku kulkee sellaisenaan Postin mukana. Kuva: Suvi Jalli

Otin varman päälle ja maanantaiaamuna vein laukun lähikaupan pakettiautomaattiin, ja niin lähtivät matkatavarat kohti määränpäätä. Tiistaina sainkin jo iltapäivällä matkapuhelimeeni ilmoituksen, että paketti on perillä ja noudettavissa Postin automaatista määränpäässä. Muutaman päivän laukku joutui odottelemaan ennen kuin torstaina iltapäivällä lennon ja vuokra-auton lunastamisen jälkeen poikkesimme sen sieltä noutamaan. Automaatit ovat käteviä, sillä niille ei juuri tarvitse jonottaa. Ne sijaitsevat yleensä kauppojen ja kauppakeskusten yhteydessä, joilla on pitkät aukioloajat.

Paketin nouto automaatista noutokoodilla on helppoa
Paketin noutoon tarvittava koodi tulee matkapuhelimeen. Kuva: Suvi Jalli

Viisi päivää Hossan poluilla kului nauttien, varsinkin kun alkusyksyn aurinkoiset säät suosivat. Sauna lämpisi joka ilta ja uimavesikään ei ollut vielä kylmää. Reissukamat rähjääntyivät, mutta sinne vain kaikki takaisin laukkuun ja laukku lentokentälle ajellessa takaisin automaattiin ja kotimatkalle. Pyykinpesulle ei heti kotiinpaluun jälkeen päässyt, mutta kukapa sitä kaipaisikaan!

Jos pakettiautomaatin kokeileminen kiinnostaa, niin yksityiskohtaiset ohjeet Postin automaatin käyttöön löytyvät Postin verkkosivuilta

Suvi Jalli

Kirjoittaja on Postimuseon projektipäällikkö